Ajankohtaiset

Kouvolan datalaaksossa pohdittiin datatalouden tulevaisuutta

Kouvolassa järjestettiin keskiviikkona 25.3. Datatalous 2026 – tiekartoista toteutukseen -tapahtuma, joka keräsi noin 150 eri alojen ammattilaista keskustelemaan datateollisuuden mahdollisuuksista. Kouvolan kaupunki esitteli tilaisuudessa datatalouden tiekarttaansa, jossa kuvataan datateollisuuden mahdollisuuksia Kouvolassa ja kerrotaan kaupungin toimenpiteistä niiden edistämiseksi. Kouvola haluaa kasvaa vuoteen 2030 mennessä Pohjois-Euroopan johtavaksi datalaaksoksi.

KymppiPlus-hankkeen ensimmäinen työpaja huhtikuussa 

Keskustan palvelut tiivistyvät ainutlaatuiseksi urheilun, liikunnan ja kulttuurin kokonaisuudeksi. Mitä tarvitaan, jotta kokonaisuus tukee kuntalaisten arkea? Lisää pysäköintipaikkoja on suunnitteilla ja liikennejärjestelyjä parannetaan. Tule mukaan keskustelemaan kaupungintalolle tiistaina 14. huhtikuuta klo 16. 

Järjestystä jätteisiin – Rotat ruotuun

Kouvolan kaupungin ympäristö- ja terveysvalvonta järjestävät tällä viikolla rottien vastaisen tiedotuskampanjan. Kevään tullen on hyvä siirtää katsetta ulos ja erityisesti omaan pihapiiriin. Rotat viihtyvät paikoissa, joissa niille on helposti tarjolla ruokaa, vettä ja suojaisia piilopaikkoja.  Erityisesti kaupunkiympäristössä tämä tarkoittaa jäteastioita ja -katoksia, komposteja ja hoitamattomia pihanurkkia. Hyvin järjestetty jätehuolto sekä piha-alueiden kunnossapito ovat tehokkain tapa ehkäistä rottaongelmia. Tässä artikkelissa keskitytäänkin ennaltaehkäisyyn ja loppuviikosta terveysvalvonta kertoo, kuinka rotista pääsee eroon.

Tarkennuksia Kouvolan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin ja määräytymisperusteisiin

Kouvolan varhaiskasvatuksen asiakasmaksut nousevat valtakunnallisen indeksitarkistuksen myötä 1.8.2026 alkaen. Maksujen määräytymisperusteisiin on lisäksi tehty tarkennuksia, jotka koskevat muun muassa palvelutarpeen ilmoittamista ja tuloselvityksen toimittamista määräaikaan mennessä, sekä varatusta mutta käyttämättä jääneestä hoitoajasta perittävää maksua.

Sivun alkuun