Korian Hiivuriin tonttivaraus datakeskusta varten
Datakeskusten kehittämiseen keskittyvä Hyperco Oy varaa tontin aloittaakseen selvitykset mahdollisen datakeskuksen sijoittamisesta alueelle. Tonttivarausasiaa käsitellään teknisessä lautakunnassa 8.2.2024.
Ennakkotilinpäätös 2023 – uudistuksen jälkeisen poikkeusvuoden tulos 19 miljoonaa euroa ylijäämäinen
Kouvolan kaupungin tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan kaupungin talous tulee olemaan tilikaudelta 2023 noin 19 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vaikka vuoden 2023 tulos oli hyvä, on kaupungilla edessään erittäin suuret taloudelliset haasteet, joiden eteen tehdään jatkuvasti työtä.
Ehdota Kouvolan kulttuuripalkinnon 2024 saajaa
Tiedätkö kulttuurin ja taiteen alalla ansioituneen henkilön, ryhmän, yhteisön tai yhdistyksen, joka on tehnyt Kouvolalle merkittävän kulttuuriteon ja luonut kaupungille myönteistä julkisuuskuvaa? Ansaitseeko joku sinusta tunnustusta merkittävästä kulttuurin alalla saavutetusta urasta tai taiteellisesta saavutuksesta? Jätä ehdotuksesi 29.2.2024 mennessä.
Nyt alkaa toisen kierroksen ennakkoäänestys
Presidentinvaalien loppuhuipennus on käsillä, kun vastakkain ovat kaksi eniten ääniä ensimmäisellä kierroksella saanutta ehdokasta. Toisen kierroksen ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona 31.1.2024. Eroa ensimmäisen kierroksen äänestykseen on, että äänestyslippu ja ehdokasjuliste ovat ruskealla paperilla. Toisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024 klo 9-20.
JHL:n mielenilmauksen mahdolliset vaikutukset kasvatuksen ja opetuksen toimintaan torstaina 1.2.2024
JHL on ilmoittanut työntekijöiden ulosmarssista torstaille 1.2.2024 klo 11–15. JHL:n ilmoituksen mukaan osallistuminen mielenilmaisuun on vapaaehtoista ja jokainen yhdistyksen jäsen päättää itse, osallistuuko hän siihen.
Nuorten työpaja Spiraali siirretään mutta lähipalvelut säilyvät Myllykoskella
Nuorten työpaja Spiraali muuttaa kaupungin ulkopuolisista tiloista. Matkahuollon asiakaspalvelu ja pakettien jakelu sekä kotityöpalvelu siirtyvät Myllykosken kirjaston tiloihin. Tekstiili- ja puutyöt keskitetään Viitakummun työpajaan.
Varsinainen vaalipäivä sunnuntaina
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänet on annettu. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Äänestää voi vaalipäivänä klo 9-20. Mahdollinen toisen kierroksen äänestyspäivä on 11.2.2024. Toisen kierroksen ennakkoäänestys käynnistyy kotimaassa 31.1.2024.
Kouvolassa äänestettiin vilkkaasti ennakkoon
Peräti 43 % kouvolalaisista antoi äänensä ennakkoon presidentinvaaleissa. Se on Kymenlaaksossa toiseksi eniten Virojoen jälkeen. Koko maassa ennakkoon äänesti 44,2 % äänioikeutetuista.
Kuntaministeri Anna-Kaisa Ikonen vieraili Kouvolassa
Suomen kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen vieraili Kouvolassa 24.1.2024. Kouvolan kaupungin johdon ja ministerin tapaamisen yhteydessä nostettiin esille valtionosuusjärjestelmän uudistus, päivystyksen säilyttäminen Kouvolassa sekä muita ajankohtaisia edunvalvonta-asioita.
Ennakkoäänestää voi vielä kaksi päivää
Presidentinvaalien ennakkoäänestys päättyy huomenna tiistaina 23.1. Vielä ehtii antaa äänensä ennakkoon. Kouvolalaiset ovat käyneet vaaliuurnilla ahkerasti. Jo 26,6% on antanut äänensä.
Kymijoen ulkoilureitti valittiin Vuoden Retkipaikaksi 2024
Tänä vuonna ehdolla olleita kohteita yhdisti helppo saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä – Kymijoen ulkoilureitille voi hypätä suoraan junan tai bussin kyydistä.
Väärää tietoa liikkeellä rakennuslupien hylkäämisestä
Kääpälän koululla 15.1.2024 järjestetyssä asukasillassa sekä sen jälkeen sosiaalisessa mediassa on esitetty väärää tietoa rakennuslupien hylkäämisestä. Rakennusluvat myönnetään aina, jos lakiperusteet täyttyvät. Jos ne eivät täyty, lupaa ei voida myöntää.