Kouvolan kaupunki

Kaupungille rahoitusta kiinteistöjen uusiokäyttöön

Kouvolan kaupunki on mukana RAKEL - Rakennusten elinkaaren jatkaminen uutta käyttöä kehittämällä -hankkeessa, jonka tavoitteena on löytää uusia käyttötarkoituksia vajaakäyttöisile tai tyhjilleen jääneille, edelleen käyttökelpoisille rakennuksille. Kouvola on saanut hankkeelle 104 000 euron rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastolta. Kaupunki on myös tehnyt yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa löytääkseen uusia käyttökonsepteja tyhjeneville kiinteistöille – ideoista järjestetään näyttely Kohoassa.

Kouvola 2050 -rakennemalli teknisen lautakunnan käsittelyyn

Kouvolan tulevaisuutta visioiva maankäytön rakennemalli on valmistunut kolmen skenaarion pohjalta. Malli on yhdistelmä tiivistyvää kaupunkirakennetta ja kylien ja pientaajamien Kouvolaa. Tekninen lautakunta päättää rakennemallin nähtävilläolosta, jonka aikana mallista voi vielä antaa palautetta.

Kouvola kiinnostaa aurinkoenergiatoimijoita – uusi kaavoitusaloite tekniseen lautakuntaan

Helios Nordic Energy Finland Oy on tehnyt Kouvolan kaupungille kaavoitusaloitteen yleiskaavan laatimiseksi Utin ja Kaipiaisten taajamien välille valtatien 6 molemmin puolin. Yhtiön tavoitteena on suuren mittakaavan aurinkovoimalan ja sähkövarastoinnin toteuttaminen. Tekninen lautakunta päättää kokouksessaan 22.5.2025 käynnistetäänkö asiasta yleiskaavoitus.

Kouvolan kuudes yhteisötila avataan Valkealaan – Avajaiset 22.5.

Kouvolan kaupungin kuudes yhteisötila avataan Valkealaan. Yhteisötila Valkealatalossa tarjoaa järjestöjen ja muiden toimijoiden käyttöön tilan, jossa voi järjestää kaikille avoimia palveluja ja harrastustoimintaa. Avajaisia vietetään torstaina 22. toukokuuta klo 14–17 Valkealatalossa. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Palkitsemisia Kouvola-päivänä

Kouvola-päivänä 10.5.2025 muistetaan palkinnoin ja kunniamaininnoin kouvolalaisia kulttuurivaikuttajia sekä vapaaehtoisia. Palkitsemistilaisuus kaupunginmuseo Poikilossa Kouvolatalolla järjestetään klo 14–15. Kaupunginmuseoon on vapaa pääsy klo 12–17.

Monitoimiareenan hankesuunnitelma on valmis

Kouvolan monitoimiareenan hankesuunnitelma on valmis päätöksentekokäsittelyyn. Suunnitelmalle haetaan hyväksyntää liikunta- ja kulttuurilautakunnalta 15.5. sekä kasvatus- ja opetuslautakunnalta 22.5. Monitoimiareenan tilojen suunnittelussa on huomioitu tilojen monikäyttöisyys ja pyritty tilatehokkaaseen kokonaisratkaisuun. Hankesuunnitelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti esteettömyyteen, jotta tilat palvelevat kaikkia käyttäjiä tasapuolisesti.

Poltava on Kouvolan uusi ystävyyskaupunki

Ukrainalainen Poltava ja Kouvolan kaupunki allekirjoittavat ystävyyskaupunkisopimuksen 8.5.2025. Tavoitteellinen ja suunnitelmallinen yhteistyö keskittyy yhteisesti sovittaviin painopisteisiin ja muodostuu esim. vierailuista, kauppa- ja liiketoimintayhteistyöstä, opiskelija- ja koululaisvaihdosta sekä kulttuurihankkeista ja matkailusta.

Sivun alkuun