Ympäristönsuojelu toteutti vaarallisten jätteiden valvontahankkeen kesällä 2024
Vaarallisen jätteen valvontahanke toteutettiin Kouvolan alueella viidennen kerran. Hankkeen aikana tehtiin 13 valvontakäyntiä ja havaittiin yhteensä 27 toimenpidekehotukseen johtanutta puutetta. Yleisimmät puutteet todettiin vaarallisten jätteiden ja kemikaalien merkinnöissä sekä öljyn- ja hiekanerotuskaivojen kunnossa.
Palveluverkon uudistukset hyvinvointialueella – keskustelutilaisuus Jaalassa 22.8.
Kymenlaakson hyvinvointialueen keskustelutilaisuus tulevista palveluverkkoon ja palvelurakenteeseen liittyvistä muutoksista ja suunnitelmista järjestetään 22.8.2024 kello 9–10.30 Jaalatalossa (Salparinteentie 1). Järjestötoimijat ja kuntalaiset ovat tervetulleita paikan päälle jakamaan ajatuksiaan ja keskustelemaan aiheesta.
Anjalankosken Jäähalli Oy:n alasajo ei tarkoita jäähallin toiminnan lopettamista
Kuten kiinteistöjen myyntien käsittelyjen yhteydessä on tuotu esiin, Anjalankosken Jäähalli Oy yhtiönä on päätetty alasajaa. Tämä tuo kaupungille merkittäviä säästöjä ja näin päästään eroon kaksinkertaisista hallintokuluista. Yhtiön alasajo ei tarkoita Inkeroisten jäähallin sulkemista.
Valkealan monitoimitalon uusi piha kutsuu ulkoilemaan – monitoimitalon avajaisia vietetään 21.8.2024
Valkealan monitoimitalon viimeinen vaihe, pohjoisen puolen piha-alueet valmistuivat heinäkuun lopussa ja rakentamisvaihe on kokonaisuudessaan päättynyt. Monitoimitalon avajaisia vietetään 21.8.2024, jolloin ovet ovat avoimet kuntalaisille klo 16–19.
Ministeri Lulu Ranne vieraili Kouvolassa
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne vieraili Kouvolassa maanantaina 12.8.2024. Keskustelujen kärkenä olivat liikenne- ja ratainfra, etenkin VT15:n rahoitus, jotka ovat merkittäviä koko Kymenlaaksolle logistiikkamaakunnan kehittämiseksi edelleen. Kouvolalle tärkeitä teemoja ovat myös Itäradan eteneminen sekä Ratamokeskuksen päivystyksen säilyttäminen. Maakunnalle kriittistä on selviytyminen Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista.
Hyperco suunnittelee Korian datakeskuksen rakennustöiden aloittamista syksyllä 2024
Suomalainen datakeskusten kehittämiseen ja operointiin erikoistunut Hyperco Oy edistää suunnitelmiaan rakentaa datakeskus Kouvolaan Korian Hiivurin alueelle. Uusi datakeskus on suunniteltu palvelemaan Hypercon kansainvälisten asiakkaiden konesalitarpeita ja siten vahvistamaan digitaalista infrastruktuuria Suomessa ja Pohjoismaissa.
Sami-Pekka Kalliokoski aloitti työllisyysjohtajana
Yhteiskuntatieteiden maisteri Sami-Pekka Kalliokoski on aloittanut Kouvolan kaupungin työllisyysjohtajana 1.8.2024. Tehtävä on uusi, sillä työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. Kouvola muodostaa oman työllisyysalueensa uudistuksessa.
Kaupungin kiinteistöjen korjausvelka pienentynyt
Trellum-korjausvelkaindeksin mukaan Kouvolan kaupunki on saanut kiinteistöjen myyntien ja purkujen kautta leikattua erittäin merkittävästi rakennuksiin kohdistuvaa korjausvelkaa. Toimitilaohjelman linjausten mukaisesti kaupunki keskittyy omistuksessa tiloihin, joita tarvitaan omaan käyttöön ja huonokuntoisia kiinteistöjä on purettu ja puretaan edelleen. Tämä vähentää huomattavasti myös ylläpitokustannuksia.
Lääkehoidon toteutus koulussa ja päiväkodeissa
Kymenlaakson hyvinvointialue on ohjeistanut kuntia ja täsmentänyt lääkehoidon ohjeita kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Huoltajalla on kokonaisvastuu lapsen lääkehoidosta ja lääkehoito toteutetaan aina ensisijaisesti lapsen kotona. Jos lapsi ei itse pysty huolehtimaan lääkityksestään on tilanteita, jolloin lääke joudutaan antamaan lapsen ollessa koulussa tai varhaiskasvatuksessa. Se tehdään tarkan lääkehoitosuunnitelman mukaisesti vain lääkärin määräämillä lääkkeillä.
KJP:n juniorit edustavat Kouvolaa kansainvälisessä nuorten tapaamisessa ystävyyskaupungissa Saksassa
Kouvolan Jalkapallon juniorit edustavat Kouvolaa ystävyyskaupunki Mülheim an der Ruhrissa, Saksassa.
Koko perheen juhannusjuhlaa vietetään Kuusankoskitalolla
Kouvolan kaupunki järjestää koko perheen juhannusjuhlan perjantaina 21.6.2024 Kymijoen upeassa rantamaisemassa Kuusankoskitalon puistoalueella. Musiikkipainotteisessa illassa viihdyttävät sisarukset Saara ja Vilma Keisala. Juhannuskokkoa ei tänä vuonna polteta.
Kaupungin lausunto STM:n lakiluonnoksesta kaupunginhallitukseen – päivystys Kymenlaaksossa järjestettävä yhdenvertaisesti
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 17.6. kaupungin lausuntoa maan hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan muutoksia ympärivuorokautista terveydenhuollon päivystystä sekä leikkaustoimintaa koskevaan sääntelyyn. Kouvolan kaupunki on tyytymätön siihen, että esityksessä ei ole arvioitu riittävän kattavasti ja tarkasti Ratamokeskuksen yöpäivystyksen lakkauttamisen kokonaisvaikutuksia.