Ajankohtaista

Päätöksen yleistiedoksianto, Kaartin jääkärirykmentti

Kaartin jääkärirykmentti on tehnyt 2.10.2025 puolustusvoimista annetun lain 14 §:n perusteella päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan 27.11.–4.12.2025.Päätös koskee …

Päätös ilmoituksenvaraisesta eläinsuojatoiminnasta, Pirinki Oy

Ympäristötarkastaja on 3.10. 2025 päätöksellään 1/2025 hyväksynyt ympäristönsuojelulain (527/2014) 115 a §:n mukaisen ilmoituksen, joka koskee olemassa olevan eläinsuojan toiminnan olennaista muuttamista Kouvolan kaupungin Ruotilan kylässä kiinteistöllä 286-420-3-6. Kyseessä on olemassa olevan toiminnan laajeneminen ja loppukasvattamon rakentaminen emolehmätilalle. Toiminnasta voi aiheutua melua, pölyä ja hajuhaittoja.

Talousarvio 2026 ennakoi talouden paranevan hieman

Kouvolan kaupungin talousarvio ennakoi lievästi positiivista tulosta ensi vuodelle. Arvioitu ylijäämä vuodelle 2026 on noin 0,9 miljoona euroa. Taseeseen kertynyttä ylijäämää arvioidaan olevan 11,5 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen ensimmäinen talousarviokäsittely on 6.10.2025.

Hyppää satujen taikaan – Kouvolan Satuviikkoja vietetään 6.–19.10.2025!

Sadut saavat siivet, kun Satuviikot käynnistyvät jälleen Kouvolassa viikoilla 41 ja 42. Sadunpäivän 18.10. ympärille rakentuva tapahtumakokonaisuus tuo tarinankerrontaa lasten arkeen päiväkodeissa ja kouluissa teatterin, runojen, musiikin, tanssin ja sirkuksen keinoin. Kouvolan kirjastot tarjoavat ohjelmaa myös perheille.

Sivun alkuun