Ajankohtaista

Asukasilta Pohjois-Valkealan pienten lasten talon tilaratkaisusta ja sijainnista

Pienten lasten talo aloittaa toimintansa 1.8.2025. Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja 1.–2.luokat sisältävä pienten lasten talo sijoitetaan joko alueella olemassa olevaan tai sinne siirrettävään rakennukseen. Myös Kääpälän koulun nykyinen rakennus voi tulla kyseeseen soveltuvilta osin. Kuntalaisten näkemyksiä halutaan vielä kuulla asiassa.

Kouvolassa perätön koulu-uhkaus perjantaina

Kuusankoskella sijaitsevaan kouluun kohdistui perjantaina uhkaus. Poliisin selvityksen perusteella uhkaus on perätön, eikä kouluun tai sen oppilaisiin kohdistu vaaraa.

Urheilupuiston uimahallin rakentaminen etenee

Uimahallin työmaalla käynnistyivät ensimmäiset loppuvuodesta kilpailutetut urakat 20. tammikuuta. Palomäenkadusta on työmaan kohdalla viikoilla 4–5 pääsääntöisesti vain toinen ajokaista käytössä työmaakoppien vesi- ja viemäriliittymien töiden vuoksi.

Millaisena näet Kouvolan 2050 – vastaa karttakyselyyn 9.2. mennessä!

Kouvolan kaupunki aloittaa keskeisten kaupunkialueiden yleiskaavan uusimisen. Sen pohjaksi päivitetään koko kaupungin kattava maankäytön rakennemalli. Kaupungin verkkosivuilla on avattu karttakysely, jossa kuntalaiset pääsevät kommentoimaan rakennemallin kolmea vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa eli skenaariota Kouvolalle. Skenaarioiden ja niistä annettujen palautteiden pohjalta laaditaan lopullinen päivitetty rakennemalli.

Kuusankosken Urheilutalon remontti lautakuntaan

Liikunta- ja kulttuurilautakunta käsittelee 22.1.2025 kokouksessaan Kuusankosken Urheilutalon perusparannuksen hankesuunnitelmaa. Perusparannukseen on budjetoitu 5 miljoonaa euroa. Lautakunta on jo aiemmin käsitellyt hankesuunnittelun suuntaviivat.

Sivun alkuun