Ajankohtaista

Kaupunginhallitus käsittelee keskuskeittiöselvitystä 2.6. kokouksessaan

Kaupunginhallitukselle esitetään viranhaltijavalmistelun jatkamista keskuskeittiöinvestoinnista, joka valmistuttuaan vastaisi vuoden 2040 asiakastarpeisiin. Uusi investointi olisi siis sopeutettu kaupungin tulevina vuosina vähenevään lapsimäärään. Siirtymäaikana osa ruoka-annoksista ostettaisiin ulkoisilta palveluntarjoajilta.

Päätös melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta

Ympäristötarkastaja on päätöksellään § 19/2025, 2.6.2025 hyväksynyt ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen ilmoituksen melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta. Päätös koskee ulkoilmakonserttia Virtakiven saunalla osoitteessa Brejlinintie 8, 45910 Voikkaa. Tapahtuman ajankohta on lauantaina 16.8.2025 klo 12–24.

Puurakenteinen monitoimitalo valmistui Inkeroisiin

Inkeroisten uusi monitoimitalo yhdistää näyttävän puuarkkitehtuurin, terveellisen sisäilman ja käytännölliset tilat. Kotimaisesta massiivipuusta rakennettu tilakokonaisuus tarjoaa toimivat ja viihtyisät puitteet varhaiskasvatukseen, opetukseen, kulttuuriin ja vapaa-aikaan. Rakennus pihoineen otetaan käyttöön elokuussa 2025.

Kuulutus ajoneuvon varastosiirtopäätöksestä

Kuulutus ajoneuvon varastosiirtopäätöksestä 28.5.2025. Kouvolan kaupunki on siirtänyt liitteessä mainitun ajoneuvon vastaanottopisteeseen: Hinaus Sjöberg Oy, Remulantie 2, 45200 KOUVOLA. Tämä …

Osavuosikatsaus 1–4: Tilinpäätösennuste hieman ennakoitua parempi

Kouvolan kaupungin tilinpäätösennuste vuodelle 2025 on -5,4 miljoonaa euroa. Se on noin 0,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa on ennakoitu (-5,7 milj. euroa). Kaupungin toimintakate oli tammi-huhtikuussa 1,5 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna ja sen arvioidaan tässä vaiheessa toteutuvan 2,9 miljoonaa euroa talousarviota paremmin. Toimintakate ei ole suoraan vertailukelpoinen edellisvuoteen, sillä työllisyys- ja yrityspalvelujen siirtyminen kasvatti toimintakatetta noin kuusi prosenttia. Verotuloja ennakoidaan saatavan 5 miljoonaa euroa talousarviota vähemmän.

Liikennevaloja poissa käytöstä Kouvolan keskustassa 2.–6.6.

Liikennevalokojeen vaihtotyöt Liikemiehenkadun ja Kivimiehenkadun risteyksessä alkavat maanantaina 2.6. ja työt kestävät perjantaihin 6.6. asti. Vaihtotyön aikana liikennevalot eivät ole toiminnassa Kauppamiehenkadun ja Päätekadun sekä Liikemiehenkadun/Kouvolankadun ja Kivimiehenkadun risteyksissä.

atNorthin datakeskus rakentamislupakäsittelyyn

Teknisen lautakunnan lupajaosto saa ensi viikolla 3.6.2025 käsittelyynsä atNorthin Myllykoskelle sijoittuvan datakeskuksen rakentamislupahakemuksen. Lupajaostolle esitetään rakentamisluvan hyväksymistä.

Kouvola 2050 -rakennemalli nähtävillä

Kouvolan tulevaisuutta visioiva maankäytön rakennemalli on valmistunut kolmen skenaarion pohjalta. Malli on yhdistelmä tiivistyvää kaupunkirakennetta ja kylien ja pientaajamien Kouvolaa. Päivitetty maankäytön rakennemalli käsittää koko Kouvolan kaupungin alueen. Rakennemalli on nähtävillä 28.5. – 31.8.2025 välisenä aikana kaupungin verkkosivuilla sekä kaupungintalon infoaulassa.

Kouvolan joukkoliikenteessä siirrytään kesäaikatauluun

Kouvolan joukkoliikenteessä eli Koutsissa siirrytään kesäaikatauluun maanantaina 2.6.2025. Kesäaikatauluun siirtyminen tarkoittaa koulupäivävuorojen jäämistä tauolle, mutta myös lisäliikennettä kesän suosikkikohteisiin Repovedelle ja Tykkimäen huvipuistoon.

Sivun alkuun