Napanlammella kalakuolemia
Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluun on tullut pääsiäisen jälkeen useita yhteydenottoja liittyen Korian Napanlammella havaittuihin kuolleisiin kaloihin. Kuolleiden kalojen poistaminen lammesta on aloitettu.
Rotat ja niiden torjunta
Suomessa esiintyvä rottalaji on isorotta. Rottien liikkumista ei aina havaitse, joten niiden esiintymistä on hyvä tarkkailla muiden jälkien perusteella. Kiinteistön omistaja on velvollinen poistamaan omalla kiinteistöllään havaitun rottaongelman. Rottia voi torjua itse loukuttamalla, mutta suurempien rottamäärien torjunnassa on hyvä kääntyä tuholaistorjunnan ammattilaisen puoleen. Ennaltaehkäisy on merkittävässä roolissa rottamäärän kurissa pitämiseksi.
Radonmittaus on tarpeellinen ja nyt erityisen ajankohtainen
Radon on hajuton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, jota voi esiintyä sisäilmassa erityisesti maan tasalla olevissa asunnoissa ja kellaritiloissa. Pitkäaikainen altistuminen radonille lisää merkittävästi keuhkosyöpäriskiä, eikä radonia voi havaita aistein – siksi mittaaminen on ainoa tapa selvittää kodin radonpitoisuus. Suomessa ja erityisesti Kymenlaakson alueella maaperä on radonin muodostumiselle otollista, joten radonmittaus on sekä tarpeellinen että ajankohtainen toimenpide sisäilman terveyshaittojen ehkäisemiseksi.
Rottahavaintoja eri puolilta Kouvolaa – Näin torjut kutsumattomat vieraat
Rottia esiintyy kaupunkiympäristössä, joten yksittäisten rottahavaintojen tekeminen on yleistä. Asutusalueet tarjoavat rotille hyviä pesäpaikkoja ja ravinnonlähteitä. Ennaltaehkäisy on merkittävässä roolissa rottamäärän kurissa pitämiseksi. Rottien torjunnasta vastaa kiinteistön omistaja.
Kouvolan kauneushoitoloiden välinehygienia hyvä
Kouvolan kaupungin terveysvalvonta suoritti kesällä 2025 valvontasuunnitelman mukaisen projektin, jonka tarkoituksena oli selvittää kauneushoitoloiden välineiden hygieniaa ja puhdistamisen käytäntöjä. Projektissa mukana olleissa kohteissa välineet olivat pääosin puhtaita ja puhdistuskäytännöt toimivia.
Yritysten ympäristöturvallisuus tarkastelussa – vaarallisten jätteiden valvontahanke 2025 tuotti tuloksia
Kouvolan kaupungin ympäristönsuojelu toteutti kesällä 2025 valvontahankkeen, jossa tarkastettiin vaarallisten jätteiden käsittelyä ja säilytystä yrityksissä. Hankkeen aikana tehtiin 20 valvontakäyntiä, ja havaittiin 22 toimenpidekehotukseen johtanutta puutetta. Suurimmat kehityskohteet liittyivät öljyn- ja hiekanerotuskaivojen luokitustietoihin sekä vaarallisten jätteiden keräykseen.
Tupakkalain muutos ja savuttomien nikotiinituotteiden myynti
Tupakkalain muutos astuu voimaan 1.8.2025. Savuttomien nikotiinituotteiden, kuten nikotiinipussien, myynti edellyttää jatkossa kunnan myöntämää lupaa.
Elimäen Teutjoella voimakasta hajua
Elimäen Teutjoella on havaittu viemärimäistä hajua. Hajun, kalakuolemien ja veden vaahtoamisen epäillään johtuvan happikadosta, jota lämpimät säät edesauttavat.
Sinilevä – tunnistaminen ja terveyshaitat
Sinilevä eli syanobakteeri on luonnonvesissä esiintyvä bakteeri, joka voi muodostaa myrkyllisiä kukintoja erityisesti lämpiminä ja tyyninä kesäpäivinä. Sinilevän määrä voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden mukaan. Siksi kannattaa aina ennen uimaan menemistä tarkastaa veden laatu silmämääräisesti.
Likolammella ja Valkealan kirkonkylän uimarannalla voi taas uida
Viime perjantaina 11.7.2025 otettujen uusintanäytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä. Suositusta uimisen välttämisestä ei ole tarpeen jatkaa. Uimaveden laadun seuraamista jatketaan seuraavalla kaikkien uimarantojen näytteenottokierroksella.
Likolammen ja Valkealan kirkonkylän uimarannoilla uimista tulee välttää
Kouvolan yleisten uimarantojen uimaveden laatu on hyvä Likolampea ja Valkealan kirkonkylän uimarantaa lukuun ottamatta.
Viikolla 28 otettujen uimavesinäytteiden mikrobiologinen laatu on heikentynyt Likolammen ja Valkealan kirkonkylän uimarannoilla, ja uimista tulee välttää toistaiseksi. Muilta yleisiltä uimarannoilta otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä. Sinilevää havaittiin Sompasen uimarannalla.
Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa on päivitetty
Kouvolan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa on päivitetty ja taksa astuu voimaan 1.4.2025. Maksutaksan tuntihinta ja taksan liitteenä olevat maksutaulukot on päivitetty. Eläinlääkintähuollon klinikka- ja laitemaksuja on korotettu huomioiden arvonlisänveron nousu.