Valtakunnallinen Koulurauha julistetaan 28.8. Harjavallassa – soihtu siirtyy Kouvolaan ensi vuodeksi

Oppilaiden suunnittelema valtakunnallinen Koulurauhan julistus on edistänyt hyvää ilmapiiriä ja turvallisuutta kouluissa jo vuodesta 1990 lähtien. 28.8.2025 Koulurauha julistetaan Harjavallassa, josta Koulurauhasoihtu siirtyy Kouvolaan lähtölaukauksena vuoden 2026 julistukselle.

Koulurauha julistetaan aina lukuvuoden alussa niin, että tapahtumapaikka vaihtuu vuosittain. Koulurauha-ohjelma toteutetaan yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton kanssa.

Oppilaat suunnittelevat julistustekstin, julistustapahtuman ja teemaa tukevia tehtäviä kouluille. Lukuvuoden 2025–2026 valtakunnallinen Koulurauha julistetaan torstaina 28.8. kello 10–11 Harjavallan liikuntasalista.

Lapset ja nuoret korostavat Koulurauhan 2025-2026 teemalla ”Yhdessä rohkeammin!”, että jokaisella oppilaalla on merkitystä ja mahdollisuus vaikuttaa. He eivät halua jäädä katsojiksi, vaan itse aktiivisesti rakentaa turvallista, oikeudenmukaista ja toiveikasta kouluyhteisöä.

Julistustapahtuman ohjelmassa nähdään Koulurauhan julistuksen lisäksi oppilaiden esityksiä, tasavallan presidentin tervehdys, poliisin puheenvuoro sekä tähtiartisti. Koulurauhan julistus esitetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa koulurauha.fi ja näkyy lisäksi valtakunnallisilla televisiokanavilla.

Soihtu siirtyy Kouvolaan

Harjavallasta Koulurauhasoihtu luovutetaan Kouvolasta lähtevälle delegaatiolle. Delegaatioon kuuluu oppilaita ja opettajia Naukion yhtenäiskoulusta, Kouvolan Yhteiskoulusta ja Korian koulusta, sekä edustajat Kouvolan nuorisopalveluista, nuorisovaltuustosta, kaupungin hallinnosta ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piirin henkilöstöstä. Delegaatio on osa myöhemmin nimettävää työryhmää, joka suunnittelee Kouvolassa järjestettävää Koulurauhan julistusta lukuvuodelle 2026-2027.

”Koulurauhan julistus on upea perinne, jonka viestin merkitys ei vanhene. Soihdun siirtyminen Kouvolaan on kunnia, jonka otamme ilolla vastaan”, toteaa MLL:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Christa Carpelan.

Lisätietoja:

Christa Carpelan Toiminnanjohtaja, MLL:n Kaakkois-Suomen piiri ry, christa.carpelan@mll.fi, p. 050 406 3763

Maiju Vesa, Nuorisotoiminnan päällikkö, MLL:n Kaakkois-Suomen piiri ry, maiju.vesa@mll.fi, p. 050 302 0269

Sivun alkuun