Myös palveluliikenteen reitit ja aikataulut uudistuvat muun linjaston mukana. Voikkaan ja Kuusankosken alueella liikennöidään kolmea palvelulinjaa kolmena päivänä viikossa.
Palveluliikenne on kaikille avointa aikataulun mukaista reittiliikennettä. Palvelulinja-autot ovat matalalattiaisia autoja, joihin on helppo nousta kyytiin myös pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Aikataulut sallivat henkilökohtaisen palvelun ja matkan hinta on bussilipun hinta. Palvelulinjoilla käyvät kaikki samat maksuvälineet kuin runko- ja täydentävillä linjoilla. Vaikka palvelulinjat onkin suunniteltu erityisesti niille, joiden kulkeminen suuressa bussissa on vaikeaa, saavat palvelulinjoja käyttää kaikki vauvasta vaariin.
Myllykosken ja Inkeroisten suunnan palvelulinja ajaa tiistaisin ja perjantaisin kahdella eri linjalla. Perjantaisin liikennöivä linja P7 tarjoaa palveluliikenneyhteyden Anjalan, Inkeroisten, Myllykosken ja
Ummeljoen alueille. Linjan lähtöpaikka on Anjalassa ja päätepiste Ummeljoella, Emmanmäellä. Linja P7 poikkeaa tarvittaessa reitiltään noutamaan ja jättämään asiakkaita kyydistä esimerkiksi kotiportilta. Linja ajetaan kaksi kertaa edestakaisin Anjalasta Ummeljoelle ja takaisin. Ensimmäinen lähtö Anjalasta on kello 09:05 ja viimeinen lähtö on perillä Anjalassa kello 13:15.

Linja P8 tarjoaa palveluliikenneyhteyden Anjalan, Inkeroisten, Myllykosken ja
Ummeljoen alueilta Korian kautta Prismaan, Veturiin, Ratamoon ja keskustaan. Myös linja P8 poikkeaa tarvittaessa reitiltään noutamaan ja jättämään asiakkaita kyydistä esimerkiksi kotiportilta. Linja lähtee Anjalasta kello 9 aamulla, on keskustassa noin 10:55 ja lähtee takaisinpäin Hansakeskukselta kello 12. Asiointiaikaa jää kohteesta riippuen 1-2 tuntia.

Palvelulinjojen kyytiin pääset lähtökohtaisesti reitin linja-autopysäkeiltä, mutta tarvittaessa myös muualta reitin varrelta. Sovi noudosta palvelulinjan kuljettajan kanssa edellisellä matkustuskerralla tai soittamalla autoon viimeistään 30 minuuttia ennen lähtöä. Myllykosken ja Inkeroisten alueen palveluliikennettä liikennöi 7.8.2025 alkaen Linjaliikenne Martti Laurila.
Linja P7: Anjala – Inkeroinen – Myllykoski – Ummeljoki
Lisätietoja: joukkoliikenne(at)kouvola.fi