Uudet akatemiaurheilijat ja urheilulinjalaiset lukuvuodelle 2025-2026 on valittu

Kouvolan Urheiluakatemian johtoryhmä on valinnut 16.6. kokouksessaan uudet akatemiaurheilijat lukuvuodelle 2025-2026.

Akatemiaan valittiin kaikkiaan 85 urheilijaa, 19:stä eri lajista. Uusina akatemialajeina aloittavat paravoimanosto, vapaaottelu ja ralli. Lisäksi paini ja golf tulevat mukaan muutaman vuoden tauon jälkeen.

Kouvolan Yhteislyseon urheilulinjan ensimmäiselle vuosiluokalle valittiin 32 urheilijaa. Urheilulinjalle valittiin kuusi urheilijaa Kouvolan ulkopuolelta. (kun vuonna 2024 muualta valittuja ensimmäisen vuoden urheilijoita oli kaksi)
Viisi urheilijaa valittiin urheilulinjan toiselle ja kolmannelle vuosiluokalle. Kaikkiaan urheilulinjalle valittiin yhteensä 11 Kouvolan ulkopuolelta tulevaa urheilijaa, kun määrä vuonna 2024 oli kaksi.

Lisäksi akatemiaan valittiin kaikkiaan 53 urheilijaa, joista 10 oli Kouvolan ulkopuolelta. Vuonna 2024 akatemiaan valittiin kaksi urheilijaa Kouvolan ulkopuolelta.

Kaikkiaan Kouvolan ulkopuolelta urheilulinjalle / akatemiaan on tulossa 21 urheilijaa. Jääkiekkoon on tulossa Kouvolan ulkopuolelta 13, pesäpalloon kolme, salibandyyn kolme ja koripalloon kaksi.  

Urheiluakatemiassa on lukuvuonna 2025-2026 kaikkiaan noin 220 urheilijaa, 24:stä eri lajista.

Uudet akatemiaurheilijat ja urheilulinjalaiset lajeittain lukuvuonna 2025-2026 (Kouvolan Urheiluakatemia).

Kouvolan Urheiluakatemia
 on Kouvolan kaupungin, urheilijoiden, oppilaitosten ja seurojen välinen yhteistyöverkosto, joka on toiminut vuodesta 2008.


Lisätietoa ja tiedustelut: Kouvolan Urheiluakatemian johtajaTimo Pahkala, p. 040 3542530, timo.pahkala@kymli.fi
www.kouvolanurheiluakatemia.fi

Sivun alkuun