Kouvolan kaupunki mukana Viranomaiset Manskilla -tapahtumassa

Kouvolan kaupunki esittelee monipuolisesti palveluitaan Viranomaiset Manskilla -tapahtumassa perjantaina 12.9.2025 klo 9–15. Tule tapaamaan kaupungin asiantuntijoita ja tutustumaan kattavasti Kouvolan tarjontaan – luvassa on tekemistä ja tietoa kaikenikäisille.

Perinteinen ja suosittu Viranomaiset Manskilla -tapahtuma kokoaa jälleen yhteen eri viranomaistahot ja järjestöt Kouvolan kaupunkikeskustaan. Kouvolan kaupunki on mukana tapahtumassa laajalla edustuksella. Lapsille on tarjolla hauskaa ohjelmaa, ja kaupunkilaiset voivat tulla kysymään asiantuntijoilta mieltä askarruttavista asioista.

Tutustu kaupungin palveluihin

Kouvolan kaupungin omilla osastoilla pääset tutustumaan seuraaviin palveluihin: avoin varhaiskasvatus, Kouvolan kansalaisopisto, kirjastopalvelut, liikunta- ja kulttuuripalvelut ja Poikilo-museot.

Paikalla ovat myös työllisyys- ja yrityspalvelut, jotka ovat nykyisin osa kaupungin organisaatiota. Lisäksi Ohjaamon asiantuntijat tarjoavat neuvontaa esimerkiksi nuorille ja työnhakijoille.

Kaupungin asiantuntijoita on tavattavissa myös muista palveluista, kuten rakennusvalvonnasta, kaavoituksesta, yhdyskuntatekniikasta, ympäristönsuojelusta ja joukkoliikenteestä.

Lapsille elämyksiä ja digitukea kaikille

Kouvolan nuorisopalvelut esittäytyvät tapahtumassa omalla NuPAKU-autollaan, jossa pääsee tutustumaan syksyn nuorisotoiminnan tarjontaan. Kaupungin digituki tarjoaa omassa teltassaan apua ja neuvontaa kaupunkilaisille, jotka kaipaavat tukea digitaalisten palveluiden käytössä.

Lapsille tapahtuma tarjoaa hauskaa ja elämyksellistä ohjelmaa. Turvallisuuspolulla lapset voivat kerätä leimoja passiin esimerkiksi poliisiautosta ja panssarivaunusta. Lisäksi kaupungin oma iloinen maskotti, dinosaurus Kääkki, vierailee osastolla aamupäivän aikana ja ilahduttaa nuorempia kävijöitä.

Tervetuloa viettämään monipuolinen ja elämyksellinen päivä Kouvolan keskustassa! Viranomaiset Manskilla -tapahtuma tarjoaa kiinnostavaa sisältöä ja tietoa kaikenikäisille.

Lisätietoja:

Kymenlaaksonyt-tapahtumakalenteri

Kouvolan turvallisuus -verkkosivut

Sivun alkuun