Kaupunkistrategiassa vahva elinvoimanäkökulma

Kouvolan kaupunkistrategiaa on päivitetty vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin ja tulevaisuuden haasteisiin. Elinvoiman lisääminen on strategian ytimessä. Sitä haetaan kolmen yhteisen tavoitteen kautta; Yrittäjyydellä ja työllä kasvuun, Osaamisesta elinvoimaa ja Hyvinvointia asukkaille. Geopoliittisen tilanteen vuoksi myös turvallisuus on nostettu strategiassa vahvasti esiin. Painopisteenä ovat edelleen yritykset sekä lapset ja nuoret. Kaupunginhallitus käsittelee strategiaehdotusta kokouksessaan 27.10.2025.

Strategian uusi tunnuslause on ”Monta tarinaa, yksi sydän”. Se kuvaa kaupungin monimuotoisuutta, jossa monien kylien, taajamien, keskustan ja yhteisöjen identiteetistä syntyy yhteinen Kouvolatarina. Se viestii yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja sitä, että erilaisista lähtökohdista huolimatta kaikki jakavat saman yhteisen päämäärän.

Visiona säilyy Kaakkois-Suomen keskus. Kouvola on turvallinen ja elinvoimainen sujuvan arjen, kestävän kasvun ja hyvien yhteyksien kaupunki. Arvot ovat rohkeasti uudistuen, yhdessä ja kestävästi.

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka on tyytyväinen luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden aktiiviseen yhteistyöhön ja siihen, että strategialuonnos saadaan päätöksentekoon jo tässä vaiheessa valtuustokautta. ”Päivitetty strategia heijastaa vahvasti elinvoimaa ja tahtotilaa edistää sitä. Yritysten sijoittuminen Kouvolaan on meille äärettömän tärkeää – vain siten saamme kaupunkiin uutta elinvoimaa ja työpaikkoja”, hän sanoo.

Strategiatyöhön osallistuttu laajalti

Kaupunkistrategia päivitetään valtuustokausittain. Päivitysprosessi käynnistettiin jo vuosi sitten tilannekuvan tarkastelulla ja kyselyllä aiemman strategian toimivuudesta. Kaupungin henkilöstö osallistui aktiivisesti strategiatyöpajoihin ja sidosryhmiä sekä kuntalaisia on kuultu. Lopullista strategiaehdotusta on työstetty tiiviisti luottamushenkilöiden ja kaupungin toimialojen johdon kanssa.

Asukkailta kysyttiin uuden digitaalisen Voxit-osallistumisalustan kautta ”Millaisessa Kouvolassa haluat asua tulevaisuudessa”. Keskustelussa oli 644 osallistujaa ja kaupungin asettamien väitteiden lisäksi osallistujat lisäsivät aktiivisesti omia väitteitä, lähes 200 väitettä.

”Asukkailta saimme vahvistusta Kouvolan vahvuuksiin, vastaajista yli 90 % oli sitä mieltä, että Kouvolassa on valtavan upea ja moninainen luonto ja luontopolkuja. Kouvolassa on myös turvallista asua ja tarjolla monipuolista asumista, totesi yli 80 % vastaajista”, kehittämispäällikkö Liisa Kolari kertoo.

”Jatkokoulutusmahdollisuudet peruskoulun jälkeen, työmahdollisuudet eri aloilla ja houkuttelevuus yrittäjille koettiin riittämättömäksi. Näihin vastataan strategiatavoitteissa Yrittäjyydellä ja työllä kasvuun sekä Osaamisesta elinvoimaa”, hän jatkaa.

Laaja palaute asukkailta, henkilöstöltä, luottamushenkilöiltä ja sidosryhmiltä on auttanut priorisoimaan strategiatavoitteita ja tekoja niiden saavuttamiseksi. Tulevaisuudessa haetaan aktiivisesti uusia toimijoita alueelle ja rakennetaan verkostomaista korkeakoulukampusta tukemaan nuorten jatkokoulutusmahdollisuuksia. Mittavilla investoinneilla vahvistetaan turvallisuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia asukkaille.

Asia kaupunginhallituksen esityslistalla (Dynasty)

Lisätietoja:
apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell puh. 020 615 9333, etunimi.sukunimi@kouvola.fi
kehittämispäällikkö Liisa Kolari puh. 020 615 8026, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Sivun alkuun