Hyperco ja YIT yhteistyöhön datakeskushankkeessa

Peruskiven muuraus Hypercon datakeskustyömaalla Korialla.

Datakeskusta Korialle rakentava Hyperco aloittaa yhteistyön YIT:n kanssa. Hyperco on solminut urakkasopimuksen Kouvolan datakeskuksen seuraavien vaiheiden rakentamisesta suomalaisen rakennusyhtiö YIT:n kanssa. Yhtiö tiedotti asiasta tänään.

Hypercon toimitusjohtaja Aleksi Taipale korostaa tiedotteessa hankkeen kotimaisuusasteen kasvua ja paikallisia elinvoimavaikutuksia.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Kouvolan hankkeessa päästään hyödyntämään suomalaista rakennusosaamista. Yhteistyö YIT:n kanssa vahvistaa hankkeen kotimaisuusastetta ja lisää sen työllisyysvaikutuksia sekä Kouvolan seudulla että laajemmin Suomessa”, hän toteaa tiedotteessa.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka on tyytyväinen etenkin hankkeen paikallisiin vaikutuksiin: ”On hienoa, että hanke etenee aikataulussaan. Se on kaupungin näkökulmasta huomattava investointi elinvoimaan. Työpaikkojen lisäksi sillä on merkittäviä välillisiä vaikutuksia”, hän toteaa.

Hypercon tiedote kokonaisuudessaan:

Hyperco ja YIT aloittavat yhteistyön Kouvolan datakeskuksen rakennushankkeessa – projekti etenee aikataulussa

Hypercon Kouvolan datakeskushankkeen projektiyhtiö on valinnut suomalaisen rakennusyhtiö YIT:n Kouvolan datakeskuksen pääasialliseksi toteuttajaksi. Yhteistyö alkaa lokakuun lopussa 2025.

Datakeskus rakentuu Kouvolan Korialle. Rakennuksen kokonaislaajuus on noin 28 000 neliömetriä. Keskus on suunniteltu täyttämään korkeat kansainväliset vaatimukset, ja valmistuttuaan se tarjoaa mahdollisuuden käyttää hukkalämpöä paikallisesti. Kouvolan datakeskus on osa Hypercon strategiaa vahvistaa Suomen roolia kestävän ja teknologisesti edistyneen datainfrastruktuurin rakentajana Euroopassa.

Hyperco kiittää rakennusyhtiö Exyteä, joka on vastannut hankkeen maanrakennustöistä ja saattanut ne onnistuneesti päätökseen. Seuraavassa vaiheessa alkaa datakeskuksen rungon pystyttäminen YIT:n johdolla.

YIT:n Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine:

”Olemme iloisia voidessamme käynnistää mielenkiintoisen datakeskushankkeen tiiviissä yhteistyössä Hypercon kanssa. Nyt solmitun sopimuksen myötä pääsemme hyödyntämään vahvaa kokemustamme ja asiantuntemustamme suurten teollisuushankkeiden toteuttamisesta. Hanke vahvistaa YIT:n asemaa Suomen datakeskusrakentamisen johtavana toteuttajana.”

Hypercon toimitusjohtaja Aleksi Taipale:

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Kouvolan hankkeessa päästään hyödyntämään suomalaista rakennusosaamista. Yhteistyö YIT:n kanssa vahvistaa hankkeen kotimaisuusastetta ja lisää sen  työllisyysvaikutuksia sekä Kouvolan seudulla että laajemmin Suomessa. Yhteistyö tukee Hypercon tavoitetta kehittää kestävää ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavaa datainfrastruktuuria.”

Linkki Hypercon mediatiedotteeseen

Sivun alkuun