Aluetoimikuntien toiminta jatkuu Kouvolassa uudistettuna

Kouvolassa jatketaan kuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen kehittämistä. Aluetoimikuntien toimintaa jatketaan uudistetun toimintasäännön mukaisesti, ja uuden toimintamallin valmistelu käynnistetään.

Kouvolan kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto on päättänyt kokouksessaan 28.10.2025, että aluetoimikunnat jatkavat toimintaansa uudistetun toimintasäännön mukaisesti. Päätöksen tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia ja lisätä vuorovaikutusta kunnan ja asukkaiden välillä.

Aluetoimikuntien kokoonpano uudistetaan siten, että vähintään puolet jäsenistä valitaan avoimella haulla alueen asukkaiden joukosta, ja vähintään 30 % jäsenistä on kylien neuvottelukunnan edustajia. Uuden toimintamallin ja päivitetyn toimintasäännön valmistelu käynnistetään.

Päätöksenteon pohjaksi oli esillä useita osallistuvan demokratian malleja. Vaihtoehtoihin kuuluivat nykyisen aluetoimikuntatoiminnan jatkaminen uudistetulla toimintasäännöllä, osallistuvan budjetoinnin käyttöönotto, asukasraatien muodostaminen sekä aluekehittämisrahan jakaminen alueille hyvinvoinnin tukemiseksi. Elinvoima- ja työllisyysjaosto päätyi jatkamaan aluetoimikuntien toimintaa uudistetulla toimintatavalla.

Aluetoimikunnat jatkavat alueensa kehittämistä ja asukkaiden osallisuuden edistämistä muun muassa hyvinvoinnin, paikallisen toiminnan ja kulttuurin tukemisessa. Päätös korostaa kaupungin sitoutumista monipuolisiin ja vaikuttaviin osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin kuntalain 22 §:n mukaisesti.

Lisätietoja:

hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen, p. 020 615 7429, sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi.

Sivun alkuun