Kaupunkifoorumi Kouvolassa 28.—29.10.2026

Kaupunki on alusta, jossa talous, ihmiset ja politiikka kohtaavat – ja jossa tulevaisuus tehdään konkreettisiksi valinnoiksi. Kaupungit eivät vain reagoi muutokseen – ne tekevät tulevaisuuden ja synnyttävät kasvun ratkaisut.

Kansallisen kaupunkifoorumin 2026 pääteemana on kaupunki tulevaisuuden tekijänä. Teemaan pureudutaan niin elinvoiman ja kilpailukyvyn kuin kaupunkien houkuttelevuuden ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmasta.

Kaupunki tulevaisuuden tekijänä – tutustu ohjelmaan!

Tilaisuudessa kuulemme muun muassa puheenvuoroja kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselta ja useilta kaupunkien edustajilta. Joukkueen rakentamisesta ja yhteishengestä puhuu KooKoon päävalmentaja Jouko Myrrä ja resilienssistä näyttelijä Armi Toivanen. Lisäksi kuulemme Apulannan tarinan Sipe Santapukin kertomana. Kansainvälistä näkökulmaa Alankomaiden työllistämisratkaisuista tapahtumaan tuo Niels Lieman.

Foorumin paikkana toimii Kouvolan kaupungintalo ja juontajana toimii journalisti Marja Sannikka. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille kaupunkikehittämisestä kiinnostuneille. Osallistumismaksu on 125 €. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.

Tutustu kaupunkifoorumin ohjelmaan!

Yhteistyössä

Kaupunkifoorumin järjestävät yhteistyössä Kouvolan kaupunki ja
työ- ja elinkeinoministeriö.
Kouvola, Työ- ja elinkeinoministeriö ja European Urban Initiative -logot

 

Sivun alkuun