Onnenvirta kertoo alueen ihmisistä, sodan jättämistä haavoista ja sovinnon mahdollisuudesta. Siinä missä Ilmajoen musiikkijuhlat ovat vuosikymmenten ajan kertoneet Etelä-Pohjanmaan historiasta oopperan keinoin, rakentuu Kymenlaaksoon oma historiallinen oopperahanke.
Onnenvirta on uusi suomalainen ooppera, jonka ensi-ilta nähdään Kuusankoskitalossa 2. elokuuta 2026. Teos kertoo Kymenlaakson ihmisistä, rakkaudesta, sisällissodan jättämistä haavoista sekä sovinnon mahdollisuudesta. Tarina liikkuu 1900-luvun alun tehdasyhdyskuntien ja nykyajan välillä.
Teoksen erityispiirteenä on vahva paikallinen pohja. Juoni ammentaa Kymenlaakson historiasta ja perustuu osittain todellisiin tapahtumiin sekä oikeasti eläneiden ihmisten kohtaloihin. Samalla produktiossa on mukana poikkeuksellisen paljon alueeseen kytkeytyviä taiteilijoita: noin kymmenellä oopperan muusikolla, laulajalla tai muulla tekijällä on syntymän, asumisen tai muun elämänvaiheen kautta yhteys Kymenlaaksoon.
Oopperan säveltäjä on Sibelius-Akatemiassa koulutettu Auri-Helena Nikkinen, jolle Onnenvirta on ensimmäinen täysimittainen ooppera. Musiikissa yhdistyvät kansallisromanttiset ja impressionistiset vaikutteet sekä uudenlaiset sävelkielelliset ratkaisut. Teoksessa kuullaan paikoin myös Kalevalasta tuttua viisipolvista rytmiikkaa.
Onnenvirran tuottaa jaalalainen Kulttuuriyhdistys Lux et Cantus ry yhteistyössä Musiikkiteatteri Vanamon ja Sibelius-Akatemian kanssa.
Yhteistyö Sibelius-Akatemian kanssa näkyy myös orkesterissa. Oopperan orkesteri koostuu kymmenestä nuoresta jousisoittajasta, jotka suorittavat osan opinnoistaan osallistumalla produktioon. Lisäksi orkesterissa soittavat pianistit Esa Ylönen ja Pekka Soranummi. Orkesteria johtaa Heidi Hämäläinen.
Päärooleissa nähdään suomalaisen oopperakentän tunnettuja nimiä. Jussi Vänttinen, Lappeenrannan laulukilpailujen voittaja vuodelta 2019, laulaa Anton Anttilan roolin. Marika Hölttä, saman kilpailun palkittu finalisti, tulkitsee Märta Björkenheimia. Janne Erkkilä laulaa tehtaanpatruuna Gösta Björkenheimin roolin. Hildan roolissa esiintyy teoksen libretisti Eini Annukka Perälä. Nuoria päähenkilöitä Aadaa ja Jereä esittävät Matilda Nikkinen ja Matti Skyttä. Sovinnonpuhe-nimisen puheroolin esittää kouvolalainen opetusneuvos Sakari Viinikainen.
Onnenvirta on samalla kertomus siitä, kuinka pieni kymenlaaksolainen kulttuuriyhdistys rakentaa yhteistyössä alueen taiteilijoiden, Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ja ammattimuusikoiden kanssa uudenlaista oopperatoimintaa Kaakkois-Suomeen.
Kysymys kuuluu: voiko Kymenlaaksoon syntyä oma historiallinen oopperaperinne?
Onnenvirran tekijät uskovat, että alueen historia, ihmiset ja tarinat tarjoavat siihen vahvan perustan.