Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina 13. huhtikuuta – Aiheina muun muassa ympäristöohjelma, talouden tasapainottaminen ja uuden keskuskeittiön hankesuunnitelma

Kouvolan kaupungintalo

Kouvolan kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 13. huhtikuuta klo 15.00. Tutustu käsiteltäviin aiheisiin etukäteen ja katso koko esityslista.

Kokouksessa käsitellään muun muassa talouden tasapainottamistoimenpiteet ja talousarviomuutokset vuodelle 2026. Lisäksi käsitellään uuden keskuskeittiön uudisrakennusosan hankesuunnitelmaa ja Kouvolan Ympäristö 2030 – ympäristöohjelman toimenpiteitä vuosille 2027–2030.

Asialistalla ovat muun muassa:

Talouden tasapainottamistoimenpiteet ja talousarviomuutokset 2026

Kouvolan päivitetyt verotuloennusteet tälle vuodelle ovat ennakoitua alhaisempia. Taloudellisen tilanteen korjaamiseksi käynnistettäviä toimenpiteitä esitetään kaupunginhallitukselle 13.4.2026. Niillä tavoitellaan vähintään kolmen miljoonan euron kohentavaa vaikutusta tämän vuoden aikana.

Esitettävillä toimenpiteillä ja talousarviomuutoksilla on yhteensä 3,9 miljoonan euron toimintakatetta parantava vaikutus, jolloin talousarvion ylijäämä vuonna 2026 olisi 1,3 miljoonaa euroa. Tämän hetken arvion mukaan tilinpäätös vuodelta 2026 tulisi olemaan ilman toimenpiteitä 2,6 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Yhteensä talouden tasapainottamistarpeeksi arvioidaan muodostuvan kumulatiivisesti noin 10 miljoonaa euroa taloussuunnittelukauden aikana vuosina 2026–2030.

Tutustu koko esityslistaan

Koko esityslista liitteineen on luettavissa Kouvolan kaupungin Dynasty-verkkopalvelussa.Lisätietoa Kouvolan kaupungin päätöksenteosta, pöytäkirjoista ja esityslistoista sekä tulevista kokouksista ja kokousajoista löytyy Kouvolan kaupungin verkkosivujen päätöksenteko-osiosta.

Sivun alkuun