Nuorten työelämätaitovalmennus tarjoaa yksilöllistä tukea ja ohjausta oman tulevaisuuden suunnitteluun ja työelämätaitojen kehittämiseen. Valmennus on tarkoitettu 18–29-vuotiaille kouvolalaisille työttömille työnhakijoille.
Kouvolan työllisyys- ja yrityspalveluissa alkoi vuoden 2026 alusta uusi nuorten työelämätaitovalmennus, jonka tavoitteena on edistää nuorten työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja hyvinvointia. Valmennus toteutetaan Ohjaamo Kouvolan ja Nuorten työpajojen tuella.
Ryhmämuotoisessa valmennuksessa kokeillaan erilaisia työtehtäviä ja kartoitetaan itselle sopivia uravaihtoehtoja käytännössä nuorten työpajoilla. Valmennusjakso pitää sisällään myös yksilövalmennusta, ja sen päätteeksi laaditaan konkreettinen jatkosuunnitelma yhdessä työllisyys- ja yrityspalvelujen asiantuntijan kanssa.
”Kyseessä on kokonaisvaltainen valmennus kohti oman näköistä tulevaisuutta”, kertoo Ohjaamo Kouvolan ohjaamovalmentaja Noora Mustonen.
Valmennusjakson aikana mm. vahvistetaan omaa hyvinvointia, opitaan tunnistamaan omaa osaamista ja kehitetään työelämävalmiuksia.
”Esimerkiksi oman osaamisen sanoittaminen on todella tärkeä työelämätaito, joka ei aina tule luonnostaan vaan sitä kannattaa opetella. Monilla on paljon erilaisia kykyjä, jotka helposti jäävät työnhaussa korostamatta, kun niitä itse pitää itsestäänselvyyksinä”, Mustonen muistuttaa.
Lisäksi valmennuksessa tuetaan ja vahvistetaan osallistujien omaa ammatillista itsetuntemusta sekä työnhakutaitoja.
Ilmoittautuminen oman vastuuasiantuntijan kautta
- Valmennukseen hakeudutaan työllisyys- ja yrityspalvelujen asiakkaana oman työnvälitysasiantuntijan kautta, ja sen voi aloittaa joustavasti paikkatilanteen mukaan.
- Valmennus toteutetaan yhden kuukauden työkokeilujaksona 3–5 päivänä viikossa. Yhteistä valmennusta on tiistai–torstai klo 9.00–14.00. Sopimuksen mukaan on mahdollisuus tehdä työtehtäviä työpajalla myös maanantaisin ja perjantaisin.
- Paikka: Nuorten työpajat, Viitakummuntie 2, Kouvola.