Lauantaina Kouvolassa koronarokotetaan kahdessa eri kauppakeskuksessa, Kymsotella käytössä kaikki kolme rokotevalmistetta

Kymsote järjestää lauantaina 2.4.2022 walk in -koronarokotuksia Kouvolassa sijaitsevissa Veturi- ja Hansa-kauppakeskuksissa. Veturissa rokotuksia jaetaan klo 10-16 ja Hansassa klo 9-14.30. Walk in -koronarokotukseen saavutaan ilman ajanvarausta, ja ensisijaisesti annettava rokotevalmiste on Pfizerin Comirnaty.

Veturin koronarokotukset jaetaan K-Citymarketin sisäänkäynnin luona, kukkakaupan viereisessä tilassa. Hansassa walk in -rokotuspäivä pidetään kauppakeskukseen vakiintuneessa Kymsoten rokotuspisteessä, jonne kuljetaan Manskin puolen sisäänkäynnistä.

– Varsinaisten rokotuspisteiden ulkopuolelle jalkautumisesta meillä on ollut vain positiivisia kokemuksia, ja saatu palaute on ollut hyvää. Tietenkin toivomme saman jatkuvan, kun tänä viikonloppuna suuntaamme ensi kertaa Veturiin, sanoo Kymsoten rokotuskoordinaattori Mari Ollas.

Walk in -koronarokotuksiin voivat saapua kaikki 12 vuotta täyttäneet kymenlaaksolaiset. Ennen rokotukseen tuloa pyydetään tutustumaan tämänhetkiseen rokotusjärjestykseen. Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi suosituksen 4. rokoteannoksesta kaikille 80 vuotta täyttäneille sekä hoivakodissa asuville iäkkäille. Neljäs annos voidaan antaa, kun edellisestä on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Nuvaxovid-rokotevalmistetta annetaan Kymenlaaksossa keskitetysti

Kymsotella on käytössään kolme koronarokotevalmistetta, Comirnaty, Spikevax ja viimeisimpänä Nuvaxovid. Nuvaxovid-valmistetta suositellaan erityisesti henkilöille, joille ei voida antaa mRNA- rokotetta. Valmistetta tarjotaan kaikille halukkaille, eikä sen ottaminen vaadi esimerkiksi lääketieteellistä selvitystä.

Nuvaxvid-valmistetta ei anneta toistaiseksi lainkaan alle 18-vuotiaille eikä kolmantena rokoteannoksena kuin poikkeustapauksessa. Nuvaxovidia voidaan kuitenkin antaa 2. annoksena, vaikka 1. annoksessa olisi ollut käytössä eri valmiste. Lue Nuvaxovidista lisää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.

Kymsoten alueella Nuvaxovid-rokotteelle on mahdollista varata aika vain puhelimitse, sillä aikoja on tarjolla keskitetysti. Valmistetta tarjotaan Kotkan Pasaatin ja Kouvolan Hansan rokotuspisteillä päivämäärillä 4.4.2022, 20.4.2022, 2.5.2022, 16.5.2022, 6.6.2022 ja 20.6.2022.

Ohjeet ajanvaraukseen.

Walk in -rokotukset Kymenlaaksossa.

Lisätietoja

Mari Ollas, rokotuskoordinaattori
p. 040 488 4243, mari.ollas@kymsote.fi

Sivun alkuun