Kymenlaakso edelleen leviämisvaiheessa, koronaviruksen vakavat tautimuodot keskittyneet rokottamattomiin

Koronavirusta esiintyy edelleen Kymenlaaksossa. Viimeisen kahden viikon ajalla 30.8. - 13.9.2021 todettiin 143 uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on 87,2, mikä kertoo, että tartuntamäärät ovat lievässä laskussa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä neljä koronaviruspotilasta.

Kymsote tiedottaa koronasta
Kymsote tiedottaa koronasta!

Koronavirusta esiintyy nyt tasaisesti niin Kouvolassa kuin Etelä-Kymenlaaksossakin, kun muutama viikko sitten uudet tartunnat painottuivat erityisesti Kotkaan.

Tartunnanjäljityksessä tartunnanlähde saadaan selvitettyä noin 85 prosentissa tapauksista. Selvästi suurin tartunnan lähde on edelleen samassa taloudessa asuva tai muu lähipiiriin kuuluva, peräti 55 prosentissa tapauksista. Muita merkittäviä tartunnanlähteitä ovat peruskoulut (6,3 %), ulkomaan matka (5 %) ja yksityistilaisuus (5 %).

– Koronaa ei ole voitettu, mutta se on muuttunut taudiksi, jolta voidaan suojautua rokotuksin. Kymenlaaksossakin vakavat tautimuodot näyttävät keskittyneen niihin, jotka eivät ole syystä tai toisesta ottaneet koronarokotusta, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

– Koronarokotuksista on selvää hyötyä, ne suojaavat koronavirukselta: esimerkiksi deltavariantin suhteen rokotuksen ottaneilla on kymmenkertaisesti vähemmän vakavia tautimuotoja ja kuolemia. Koronarokotus suojaa ihmistä itseään ja hänen lähipiiriään, samalla rokotukset auttavat koko yhteiskuntaa palaamaan ns. normaaliin toimintaan.

Kymenlaakson rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneiden väestössä: 83,2 % on saanut 1. rokotuksen ja 66,2 % myös 2. rokotuksen.

Rokotuksissa ovat käyneet kaikkein ahkerimmin yli 75-vuotiaat, joiden rokotuskattavuus on 1. rokotuksen osalta 94,8 %, ja tätä vanhemmillakin 94,2 prosenttia. Vähiten rokotuksissa ovat käyneet 16-40-vuotiaat. Pienin rokotuskattavuus on 25-29-vuotiailla kymenlaaksolaisilla, joista 66,9 prosenttia on saanut 1. rokotuksen. Yleisesti lähes kaikissa ikäryhmissä miehet ovat käyneet rokotuksissa vähemmän kuin naiset.

Myös nuorimpien ikäryhmän eli 12-15 -vuotiaiden osalta rokotuskattavuus on vielä alhainen 61,3 %, mutta heidän kohdallaan 1. rokotukset ovat alkaneet muita myöhemmin.

– Tällä hetkellä kymenlaaksolaisten noin 20-40-vuotiaiden rokotukset näyttävät junnaavan paikallaan. Rokotuksiin ei ole hakeuduttu yhtä hyvin kuin vanhemmissa ikäryhmissä eikä rokotuskattavuus tunnu nousevan viikossa eikä kahdessakaan juuri lainkaan. Tämä joukko on nyt se, jonka pitää aktivoitua ja mennä rokotuksiin. Rokotuksiin pääsee tällä hetkellä erittäin hyvin joko varaamalla ajan netistä tai soittamalla. Tai vain kävelemällä ilman ajanvarausta walk in -rokotukseen, joita on tarjolla joka viikko eri puolilla Kymenlaaksoa, Mäntymaa muistuttaa.

Aiemmissa koronaepidemian vaiheissa sairaalahoitoa vaativat potilaat olivat yleisimmin iäkkäitä henkilöitä. Nyt on edelleen nähtävissä suuntaus, että sairaalahoitoon joutuvat ovat yleensä keski-ikäisiä tai jopa nuorempia henkilöitä, jotka eivät ole ottaneet koronarokotuksia.

Koronanäytteenottoon tulossa muutoksia

Koronanäytteitä on viimeisen viikon aikana otettu vähemmän kuin edellisellä viikolla: viikolla 34 otettiin noin 3500 koronavirusnäytettä ja viikolla 35 enää 2700 näytettä. Myös valtakunnallisesti koronarokotuksiin on hakeuduttu vähemmän, minkä vuoksi näytevastauksen on saanut nyt nopeammin eli yleensä näytteenotosta seuraavana aamuna. Positiivisten näytteiden osuus on 1,8 %.

Kymsotessa odotetaan parhaillaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tarkempia ohjeita koronanäytteenoton uusista kriteereistä. Jo nyt Kymsotessa näytteenoton ohjeita muutetaan seuraavasti: koronavirustestiä ei pääsääntöisesti tarvita enää lievästi oireilevilta henkilöiltä, jos henkilö on kahdesti rokotettu ja toisesta rokotuksesta on vähintään viikko. Muutos ei kuitenkaan koske niitä kahdesti rokotettuja henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirukselle tai jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä. Halutessaan jokainen lievästi oireileva voi kuitenkin edelleen hakeutua koronatestiin. Vaikeissa hengitystieinfektion oireissa koronainfektio on edelleen suljettava pois näytteellä rokotustilanteesta huolimatta.

Kymenlaaksossa odotetaan STM:n ohjauskirjettä

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä linjasi tänään, että Kymenlaakso jatkaa epidemiatilanteen leviämisvaiheessa. Todennäköisesti alueellisista epidemiavaiheista luovutaan kokonaan syksyn aikana. Koordinaatioryhmä ei tehnyt tänään päätöksiä uusista suosituksista tai rajoituksista tai niiden lievennyksistä. Kymenlaaksossa, kuten muuallakin, odotetaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjettä toimenpidesuosituksineen ja ns.  hybridistrategian voimaan tuloa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lapsia ja kouluja koskevan ohjeistuksen odotetaan valmistuvan lähipäivinä.

Lisätietoja Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
puh 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

Sivun alkuun