Ihmettelystä on aika siirtyä tekoihin – Kouvolan uusi viestintäohjelma näkyy jo arjessa

Kaupunkilaisille näkyvin muutos on visuaalisen ilmeen uudistuminen. Ilmeen muutos on vain yksi uuden viestintä- ja markkinointiohjelman toimenpiteistä.

Kouvolan kaupungin uusi viestintä- ja markkinointiohjelma 2021–2025 hyväksyttiin kaupunginhallituksessa syyskuussa. Ohjelma linjaa kaikkea kaupungin viestintää ja markkinointia niin, että ne tukevat Kouvolan kaupungin strategiaa.

Ohjelman tärkeimpinä tavoitteina on parantaa Kouvola-mielikuvaa ja tunnettuutta sekä edistää kaupungin kasvua, jota mitataan muun muassa asukasmäärän kehityksellä. Lisäksi tavoitteena on esimerkiksi kommunikaatiokyvykkyyden kasvattaminen kaupungin organisaatiossa viestintäkoulutusta lisäämällä ja yhden yhteisen ydinviestin käyttöönotto.

Kouvola on Aktiivisten kaupunki

Kouvolan uusi ydinviesti on Aktiivisten kaupunki. Kyseessä on lähtökohta, josta käsin Kouvola ja sen asukkaat puhuvat kaupungista ja itsestään. Ydinviesti ei ole markkinointislogan vaan perusta, jonka ympärille rakennetaan yksittäiset teot ja viestit. Aktiivisten kaupunki on se mielikuva, jonka halutaan jäävän Kouvolasta.

─ Visuaalinen ilme on tärkeä työkalu, kun autetaan ihmisiä näkemään Kouvola uudessa valossa. Kuntaliitoksen ajan Ihmettelijä-hahmoon pohjautuneesta Ihmeen hieno Kouvola -ilmeestä on menty eteenpäin. Nyt kaupungin viestinnän keskiöön on nostettu kouvolalaiset ja Kouvolan tarjoamat mahdollisuudet aktiiviselle elämälle. Ilme on yksi elementti viestinnän kokonaisuudessa, tehokkaimmin uskottavuutta rakentavat käytännön teot, kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Kirsi Vainio sanoo.

uimarinainen
Skeittari
Aktiivinen elämä on paitsi naurua ja hymyjä, myös kaikkensa antamista.

Uusi yksikkö tukee strategian toteutumista

Uuden viestintäohjelman jalkauttamisen ensimmäinen kuntalaisille näkyvä askel oli kaupungin viestintäyksikön ja Kinnon Live&Visit -yksikön yhdistäminen uudeksi Viestintä ja VisitKouvola -yksiköksi. Uusi yksikkö tuottaa viestintä-, markkinointi-, tapahtuma- ja matkailunedistämispalveluita. Se aloitti toimintansa kaupunkiorganisaatiossa tammikuussa.

─ Muutos tehtiin, koska viestintä ja markkinointi ovat strategista toimintaa, ja keskeisintä on kaupunkistrategian toteutumisen mahdollistaminen. Yhdistämällä voimia päästään tavoitteisiin, Vainio sanoo.

Kaupunkilaiset entistä enemmän näkyviin viestinnässä

Kaupunkilaisten näkyvyys Kouvolan viestinnässä ja markkinoinnissa kasvaa. Yhtenä esimerkkinä kaupunkilaisten osallistamisesta on talven aikana toteutettu Näköisesi paikka -somekampanja, jossa kouvolalaiset kertoivat omin sanoin elämästään Kouvolassa ja kaupungin hyvistä puolista. Kampanja sai runsaasti myönteistä huomiota sosiaalisessa mediassa.

Suunnitelmissa on myös, että toukokuussa 2021 kaupunki organisoi yhdessä yhdistysten kanssa Aktiivisten kaupunki -tapahtuman, joka näkyy eri puolilla Kouvolaa. Koronatilanne luonnollisesti vaikuttaa kyseisen tapahtuman toteutumiseen.

Uuden visuaalisen ilmeen väri tulevat Kymijoen sinestä ja Utin vehreistä kankaista

Kaupunkilaisille näkyvin muutos on kaupungin visuaalisen ilmeen uudistus. Edellinen uudistus tehtiin vuonna 2012. Visuaalinen ilme pitää sisällään esimerkiksi kaupungin logon, typografian, kuvamaailman ja kaupungin viestinnässä käytetyt värit. Ilmettä päivitetään vaiheittain, ja se on jo näkynyt kaupungin tuottamissa materiaaleissa, esimerkiksi Kouvola suunnittelee ja rakentaa -julkaisussa. Uusi ilme näkyy nyt myös kaupungin sosiaalisen median kanavissa ja vaikkapa juuri valmistuneessa kirjastoautossa.

Uusi kirjastoauto
Kouvolan uudessa kirjastoautossa Tesauruksessa on sovellettu uutta visuaalista ilmettä.

Visuaalisen ilmeen lähtökohtana ovat kouvolalaiset sävyt ja aktiivinen, liikkeeseen perustuva visuaalinen kieli. Värimaailmaa on ammennettu niin Utin vehreistä kankaista, Kasarminmäen punatiilistä kuin Kymijoen sinestä. Maanläheisten sävyjen rinnalla tehostevärinä käytetään toimeliaisuutta ja sporttisuutta kuvaavaa tämän päivän työhaalarin neonkeltaista.

─ Uutta ilmettä on kehuttu esimerkiksi selkeydestä ja raikkaudesta. Ilmeestä on löydetty myös moitittavaa. Visuaaliset ilmeet kuntapuolella herättävät aina kuntalaisissa keskustelua ja hyvä niin! Kouvola on uudistuva ja eteenpäin menevä, joten visuaalisen ilmeemmekin pitää muuttuvassa maailmassa vastata tähän, kaupungin brändipäällikkö Elina Porkka sanoo.

Repoveden esite
Uusi visuaalinen ilme alkaa näkyä muun muassa esitteissä.

Paikallisia toimijoita käytetään ilmeen toteuttamiseen

Sekä viestintä- ja markkinointiohjelman että visuaalisen ilmeen uudistusprosesseissa olivat mukana niin kaupungin johto, asiantuntijat kuin poliittisia päättäjiäkin. Kaupungin kumppanina vuoden 2020 työskentelyssä toimi viestintätoimisto Ellun Kanat.

─ Ilmeen suunnitteluun on osallistettu laajasti toimijoita ympäri isoa kaupunkiorganisaatiota. Etunenässä ovat olleet ihmiset, jotka ilmeen parissa työskentelevät. Kuntalaisten mielipiteet ja näkemykset ovat olleet osa prosessia ja niitä kartoitettiin marraskuussa 2020, Porkka kertoo.

Käytännössä ilmettä toteutetaan pääasiassa kaupungin henkilöstön omana työnä niiden viestintä- ja mainostoimistokumppanien kanssa, jotka ovat mukana dynaamisena hankintana toteutettavissa tuotannollisten töiden puitesopimuksissa. Esimerkiksi kirjastoauton teippauksesta ja Kinnon verkkosivujen toteutuksesta ovat vastanneet paikalliset toimijat.

─ Viestinnän ja markkinoinnin strategiset linjaukset ovat nyt kunnossa. Nyt on aika keskittyä käytäntöön viemiseen ja toivon, että mahdollisimman moni paikallinen yritys tarjoaa siihen osaamistaan, Kirsi Vainio sanoo.

Klikkaa tästä, jos haluat tutustua viestintä- ja markkinointiohjelmaan 2021–2025.

”Kouvola on aktiivisen elämäntavan alusta, aktiivisten kaupunki. Kouvola on valinta elää aktiivista elämää, nostaa sykettä, innostua, kannustaa ja nauttia luonnosta. Kouvola on saavutettavissa, useammalla tavalla kuin uskotkaan.”

Lisätiedot: Kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Kirsi Vainio, 0404832885, kirsi.vainio@kouvola.fi

Kaupungin brändipäällikkö Elina Porkka, 0206159030, elina.porkka@kouvola.fi

Sivun alkuun