Syyslukukausi käynnistyy Kouvolan peruskouluissa ja lukioissa
Liikenteessä on syytä olla jälleen erityisen tarkkana, sillä syyslukukauden alkaessa teillä kulkee tuhansia koululaisia ja opiskelijoita keltanokista kokeneempiin kulkijoihin. Noin 620 ekaluokkalaista aloittaa koulutiensä torstaina.
Kevätlukukausi päättyy jälleen Suvivirren soidessa
Lukuvuosi päättyy kouluissa perinteisin menoin lauantaina 1.6.2024. Lähes 700 opiskelijaa valmistuu Kouvolassa ammattiin tai päättää lukio-opinnot valkolakkiin. Koulun päättäneille ja muille perusopetuksen oppilaille jaetaan tänä keväänä stipendejä yhteensä noin 30 000 eurolla.
Rentoa tekemistä ja yhdessäoloa lasten ja nuorten kesälomapäiviin
Kesällä parasta on kiireetön yhdessäolo kavereiden ja läheisten kanssa. Kouvolan kaupunki tarjoa kesälomaa viettäville monia mahdollisuuksia omatoimiseen ja ohjattuun toimintaan.
Juhlitaan koulujen päättymistä rauhallisesti
Nuoriso-ohjaajat, poliisi sekä muut nuorten parissa toimivat jalkautuvat lauantaina 1.6. koulujen päättäjäispäivän iltana eri puolille Kouvolaa. Maksuttomassa, päihteettömässä ja ikärajattomassa School´s Out tapahtumassa Tykkimäessä on nuoriso-ohjaajien mukana liikkuvan nuorisotyön auto NuPAKU sekä nuorisovaltuustolaisia.
Lukiolaiset perinnetiedon kerääjinä Verlassa
Verlan Jaalan puoleisissa taloissa toteutetaan kesäkuun aikana muistitiedon keruuprojekti mittavan yhteistyöverkoston tuella. Kuusankosken lukion neljä opiskelijaa liikkuu taloissa haastattelemassa paikallisia ihmisiä sekä kesäasukkaita.
Kouvolan yhteislyseon urheilulinjalle ennätysmäärä ensisijaisia hakijoita
Elokuussa 2024 käynnistyy Kouvolan Yhteislyseon urheilulinjan toinen vuosikurssi. Ensisijaisia hakijoita urheilulinjalle oli 52, mikä on 20 enemmän kuin edellisenä vuonna. Hakijat edustivat 14 eri urheilulajia.
Abit ja vanhat juhlivat jälleen Kouvolassa perinteisin menoin
Abiturienttien penkkarikulkue liikkuu ydinkeskustassa torstaina 15.2.2024. Toisen vuoden lukiolaiset eli ”vanhat” tanssivat yleisölle ja kutsuvieraille perjantaina 16.2.
JHL:n mielenilmauksen mahdolliset vaikutukset kasvatuksen ja opetuksen toimintaan torstaina 1.2.2024
JHL on ilmoittanut työntekijöiden ulosmarssista torstaille 1.2.2024 klo 11–15. JHL:n ilmoituksen mukaan osallistuminen mielenilmaisuun on vapaaehtoista ja jokainen yhdistyksen jäsen päättää itse, osallistuuko hän siihen.
Koulutapaturmat ja -vakuutukset
Oppilaalla on oikeus turvalliseen kouluympäristöön ja velvollisuus käyttäytyä asiallisesti. Oppilaalla on oma vastuunsa yhteisön jäsenenä. Sekä varhaiskasvatusyksiköissä että kouluissa korostetaan toisen ihmisen loukkaamattomuutta, työn ja työrauhan kunnioittamista sekä sovituista asioista ja tehtävistä huolehtimista.
Suositut huippututkinnot parantavat Kouvolan asemaa koulutuskaupunkina
Kaupunki on osittain rahoittanut tai rahoittaa LUTin ja Xamkin kolmea uutta opintokokonaisuutta, jotka tuovat lisää tulevaisuuden osaajia alueen yrityksiin. Teemoina ovat innovaatiot ja logistiikka, kehittyvä elintarviketekniikka sekä elintarvikeala.
Syyslomaviikolla paljon ohjelmaa lomalaisille
Sisäpelivuoroja, maksutonta uintia, yleisöluistelua, lautapelejä, satutuokioita, valotaidetyöpajoja, taidenäyttelyitä, pakohuonepeliä, perheiden yhteisiä ulkoiluhetkiä. Viikolla 43 syyslomaa viettäville lapsiperheille ja koululaisille on tarjolla tekemistä laidasta laitaan.
Kasvatuksen ja opetuksen talousarvio vuodelle 2024 lautakuntakäsittelyyn
Kasvatuksen ja opetuksen palvelu valmistelee talousarviokehystä vuodelle 2024 osana Kouvolan kaupungin talousarviota. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee vuoden 2024 talousarvioesitystä kokouksessaan 27.9.2023. Tiukassakin taloustilanteessa Kouvolassa panostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen varmistamiseen ja henkilöstön hyvinvointiin sen perustana.