Siisti Siti

Miljoona roskapussia

Miljoona roskapussia -logoMyös vuonna 2024 Kouvolan Siisti Siti on mukana YLE:n Miljoona roskapussia kampanjassa, jossa koko Suomi kerää roskia 15.4.-5.6.2024.

Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin yle.fi/miljoonaroskapussia -sivulla sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Tavoitteena on kerätä valtakunnallisesti miljoona pussia luontoon kuulumatonta roskaa. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Kouvolan ja muiden Suomen paikkakuntien välillä!

Näin osallistut kampanjaan:

  1. Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi
  2. Lähde ulos – yksin tai porukalla.
  3. Kerää roskia ympäristöstä
  4. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi
  5. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä sen paikkakunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt Ylen verkkosivulla yle.fi/miljoonaroskapussia
  6. Haasta ystäväsi mukaan!

Jos haluat, voit ilmoittaa oman tai porukan roskien keruun Siisti Siti -työryhmälle (Webropol), jotta tiedämme, kuinka moni osallistui kampanjaan. Ilmoittautuneet osallistuvat arvontaan.

Tulosta työpaikkasi tai yhteisösi seinälle Miljoona roskapussia / Siisti Siti -juliste (pdf 1 Mt). Voit sovittaa julisteen mzös A3-kokoon tulostimen asetuksissa.

Somessa toimivat aihetunnisteet #SiistiSitiKouvola #MiljoonaRoskapussia

Lainaa roskapihdit kirjastosta

Roskapihtejä on lainattavissa ympäri vuoden kaikista Kouvolan yhdeksästä kirjastosta sekä kirjastoautosta yhteensä 42 kpl. Pääkirjastossa on pihtejä seitsemän kappaletta, muissa kirjastoissa 3-5 kpl kussakin. Pihdeissä on viikon laina-aika, jonka jälkeen ne pitää palauttaa siihen kirjastoon, josta ne on lainattukin. Pihtejä ei voi varata tai uusia lainausta kirjastojärjestelmän kautta.

Siirry kirjastojen sivuille (Kyyti.fi)

Pidetään Kouvola siistinä! Osallistu kevään suurimpaan siivouskampanjaan

Kaupunginjohtaja Marita Toikka haastaa Kouvolan metsäeskareiden kanssa kaikki mukaan keräämään #miljoonaroskapussia!

Ympäristö siistiksi yhdessä tehden!

Siisti Siti – on Kouvolan oma siisteyskampanja, jossa siivotaan lähiympäristöä yksin tai yhdessä talkoillen. Kampanjan aktiivisin kausi keskittyy toukokuulle, mutta toimintaa voi järjestää ympäri vuoden. Ilmoittaudu mukaan (Webropol), saat hyvää mieltä ja osallistut arvontaan!

Tule mukaan!

Ympäristön siistiminen on paitsi ilo silmälle, se on myös mukavaa ja hyödyllistä yhdessä puuhailua. Roskien poimiminen pois lähiluonnosta vähentää kemikaalikuormaa luonnossa ja voi pelastaa monen eläimen hengen. Kaikkien itsensä tai ryhmänsä mukaan Siisti Sitiin ilmoittaneiden kesken arvotaan aina kesäkuun alussa Kouvola-tuotekassi. Vuoden mittaan saatetaan tehdä myös väliarvontoja. Ilmoittautumistietoja käytetään osallistujamäärän arviointiin.

Myös yhdistykset ja yritykset voivat ottaa Siisti Sitin omakseen.

Miten mukaan Siisti Sitiin

Oma tapahtuma tai yhteistyökumppanuus?

Haluaisitko järjestää oman Siisti Siti -kampanjan tai tempauksen? Tai haluaisitko yhteistyökumppaniksi Kouvolan Siisti Sitin järjestämisessä?

Lue lisää yhteistyömahdollisuuksista!

Kun siisti on pesäkolo, on kaikilla mukava olo! Tule mukaan! www.kouvola.fi/siistisiti

Tavaranvaihtopäivät 25.–27.4.2024

Tuo tullessas, vie mennessäs – ilmaiseksi! Perinteiset Tavaranvaihtopäivät järjestetään torstaista lauantaihin 25.–27.4.2024 entisen Pukimon liiketilassa osoitteessa Torikatu 1.
Ovet ovat avoinna torstaina 25.4. klo 12–18, perjantaina 26.4. klo 12–17 ja lauantaina 27.4. klo 10–14. Tavaraa otetaan vastaan lauantaihin klo 13 asti.
Tapahtumassa vaihdetaan käyttökelpoista tavaraa. Paikalle voi tuoda ehjiä ja puhtaita tavaroita, jotka ovat jääneet itselle tarpeettomiksi. Mukaansa voi viedä ilmaiseksi mitä haluaa.
Tapahtumassa on myös Steinerkoulun kahvio torstaina ja perjantaina.
Tapahtumaan voi tuoda esimerkiksi vaatteita, kodintekstiilejä, astioita ja leluja. Huomaa, että tapahtumassa ei voida ottaa vastaan kirjoja eikä isokokoisia tavaroita tai kodinkoneita.

Tapahtuman järjestää KERKKO-verkosto eli Kouvolan seudulla toimiva Kestävän kehityksen verkosto.

Plogging

Plogging on tehokas yhdistelmä juoksua ja luonnon siistimistä. Se tunnetaan myös nimellä roskajuoksu. Plogging -lenkillä siis juostaan ja kerätään samalla reitin varrelta roskia. Ploggaaminen on ekoteko, joka samalla kohottaa kuntoa ja tuottaa hyvää oloa. Sitä voi soveltaa myös esimerkiksi kävellen, pyöräillen ja patikoiden. Katso miten liikuntapalvelujen tyttöjen plogging sujui!

Siistein teko!

Roskan kerääminen on
pieni kumarrus ihmiselle,
mutta iso kumarrus ympäristölle.

Muista turvallisuus!

Muista turvallisuus yleisillä paikoilla roskia kerätessä! Varsinkin puistoissa ja teiden varsilla kannattaa olla tarkkana, ettei lasinsiruja ja injektioneuloja osu ihoon. Muista myös varoa mahdollisesti ohi ajavaa liikennettä.

Huomioi turvallisuutesi siivotessasi -keräysohje (pdf, 906 kt)

Mikä Siisti Siti?

Siisti Siti on Kouvolan kestävän kehityksen verkoston (Kerkko) luoma siisteyskampanja. Siisti Sitissä voit siistiä lähiympäristöä tai piha-alueita tai miksei vaikkapa varastoja ja kodin nurkkiakin. Erityisesti keväällä lumen sulaessa tuntuu teiden ja polkujen varsilta löytyvän roskaa, mikä kaipaa poimijaa.

Vaikka Siisti Siti keskittyy paikkojen siistimiseen, on ekologisuus ja kestävä kehitys osa ajatusta: käyttökelpoinen, mutta itselle turha tavara laitetaan kiertoon. Siisti Siti voi siis olla myös tavaranvaihtotapahtuma tai pihakirppiksen järjestämistä.

Siisti Sitissä talkoillaan pääsääntöisesti omilla työvälineillä. Jos siivoat omaa piha-aluettasi, huolehdithan jätteet esim. omaan roska-astiaasi. Jos siivoat yleistä aluetta, esim. puistoa, voit jättää roskat puistossa sijaitsevan isoon roskikseen tai vieressä sijaitsevan koulun tai päiväkodin lukitsemattomaan roskikseen.

Siisti Siti –tapahtumia järjestää Kouvolan kaupunki yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tapahtumia järjestää KERKKO-verkosto eli Kouvolan seudulla toimiva Kestävän kehityksen verkosto. KERKKO-verkostoon kuuluvat kaupungin lisäksi mm. Kymenlaakson Martat, Kymenlaakson Jäte, Pohjois-Kymen Luonto.

Miten mukaan Siisti Sitiin!

Roskahoroskooppi

Oletko siisti tyyppi? Vai jotain muuta? Siisti Siti -roskahoroskooppi kertoo! Mitä siisteilijä-, kierrättäjä- tai roskaajatyyppejä itsestäsi löydät?

Siirry roskahoroskooppiin!

Kaupungin henkilöstö mukana kampanjassa

Kääk-dinohahmo lakaisee KSS Areenan katsomoa.Kaupunginjohtaja Marita Toikka haastanut mukaan Siisti Sitiin kaupungin henkilökunnan sekä päiväkodit ja koulut. Marita Toikka kannustaa ihmisiä mukaan pienilläkin teoilla:

Jo yhden roskan poimimisella päivässä roskikseen on iso vaikutus, kun sen tekee suuri joukko ihmisiä.

– Kaupunginjohtaja Marita Toikka

Kaupungin työntekijät siivoavat joidenkin erityiskohteiden lisäksi työpaikkojensa ympäristöjä. Työpisteet, päiväkodit ja koulut ovat tervetulleita ottamaan Siisti Sitin osaksi kevään ohjelmaansa.

 

Yhteystiedot

Martikainen Timo

Ympäristöasiantuntija
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206156755
0404884055
Ympäristönsuojelu
Kaupungintalo
Sivun alkuun