+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Rakenteilla ollut asuinrakennus kärsi tulipalossa Korian Asuntomessualueella

25.1.2019

Pioneeripuistossa on varhain aamulla tapahtunut tulipalo. Tulipalo tapahtui Paja-aukiolla, rakenteilla olevan seniorikohde Virkkulankylän asuintalossa B.

Rakenteilla olevan asuinrakennuksen seinä- ja kattorakenteet kärsivät palovahingoista noin viiden metrin pituiselta alueelta.

- Viranomaiset selvittävät palon syttymissyytä ja yhdessä rakentajan kanssa tutkimme miten tämä valitettava tapahtuma vaikuttaa kohteen rakentamiseen ja Asuntomessuihin. Asuntomessujen osalta en ole huolissani, mutta tilanne on erittäin valitettava rakentajan kannalta, aikataulujen ollessa jo muutenkin kireitä, kommentoi projektipäällikkö Sanna Kauppi.

Pelastuslaitos sai palon nopeasti sammutettua. Palon havaitsi naapuritontille töihin saapunut henkilö. Syttymissyytä tutkitaan.

- Aloitamme heti tämän päivän aikana vahinkojen kartoittamisen sekä korjaussuunnitelman tekemisen, yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Vahinkoja kärsinyttä rakennusta ei oltu suunniteltu varsinaiseksi asuntomessukohteeksi, kertoo Virkkulankylän rakennuttajakonsultti Jani Heikari H&H Consulting Oy:sta.

Virkkulankylän ikäihmisille suunnatussa kohteessa on yhteensä yhdeksän rakennusta, joista kahdeksan asuinrakennusta ja yksi kylätalo. Taloja rakennuttaa Kuusikkoaho oy.

Lisätietoja

Jani Heikari
rakennuttajakonsultti
H&H Consulting Oy
p. 040 775 9960
jani.heikari@hhconsulting.fi

Esa Inkilä
aluevalvoja
Kouvolan kaupunki, Asuntomessut 2019
p. 020 615 6359
esa.inkila@kouvola.fi


Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme