+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Ethän ruoki viemärirottaa - Kuusankosken keskustan alueella on havaittu viemärirottia

23.1.2019

Kuusankoskelta on tullut useita ilmoituksia ja havaintoja viemärirotista Kouvolan Vesi Oy:lle ja kaupungin terveysvalvontaan. Rottaongelmaa on ilmennyt keväästä 2018 alkaen ja ilmoituksia on tullut pääasiassa Valtakadun länsipäästä (Kunnanpelto, Pappilanpelto, Maunuksela). Muutamilla kiinteistöillä rotta on pyrkinyt sisään lattiakaivosta tai vessanpytystä. Rottia on havaittu viemäreiden lisäksi myös kaupunkialueella.

Kouvolan Vesi Oy on selvittänyt tilannetta ja ryhtynyt torjuntatoimenpiteisiin heti keväällä. Toistaiseksi on epäselvää, onko rottien määrä yksinkertaisesti lisääntynyt vai onko rottien ruoan määrässä tapahtunut jotakin muutosta. Selvittelyjen yhteydessä on pohdittu myös Valtakadun saneeraustöiden vaikutusta rottien liikehdintään.

- Olemme selvitelleet asiaa yhdessä Kouvolan Veden ja viemärirottien torjuntatoimista vastaavan yrityksen kanssa, kertoo terveystarkastaja Mari Järvinen Kouvolan kaupungilta.

- Viemäriverkostoissa asuu aina jonkin verran rottia, koska viemäri on rotalle monella tapaa ihanteellinen paikka elää. Niillä ei ole siellä ainuttakaan luontaista vihollista, lämpötila on sopiva ympäri vuoden ja ravintoa on saatavilla. Rotta on ihmisen seuralainen ja rottia tavataan aina siellä, missä ihmisiäkin on, summaa torjuntatoimista vastaavan yrityksen myyntipäällikkö.

Maan päällä vilistävistä rotista on tehty havaintoja mm. Kiltatien Rinki-ekopisteellä ja sen läheisellä asuinalueella. Asiaa on selvitetty yhdessä ympäristönsuojelun ja Kymenlaakson Jäte Oy:n kanssa.

- Tiedossa on, että Kiltatien ekopisteelle on joku toistuvasti tuonut säkeissä vanhaksi menneitä elintarvikkeita, lähinnä leipiä. Näiden alkuperää on pyritty selvittämään, Järvinen kertoo.

Rottien lisääntyneeseen määrään osaltaan vaikuttanee se, että ne saavat jostain ruokaa paremmin kuin ennen. Näin ollen onkin erittäin tärkeää, että elintarvikejätteet käsitellään oikein.

Kouvolan Vesi Oy on selvittänyt tilannetta ja ryhtynyt torjuntatoimenpiteisiin heti keväällä. Toistaiseksi on epäselvää, onko rottien määrä yksinkertaisesti lisääntynyt vai onko rottien ruoan määrässä tapahtunut jotakin muutosta. Selvittelyjen yhteydessä on pohdittu myös Valtakadun saneeraustöiden vaikutusta rottien liikehdintään.-

Ruokajätteen oikea paikka on biojätekeräys tai kompostori – ei vessanpytty

Timo Kyntäjä Kouvolan Vesi Oy:ltä korostaa, että viemäriin ei tulisi kaataa ruoantähteitä, koska se luo viemärirotille suotuisat elinolosuhteet.
Viestintäpäällikkö Anne Sironen Kymenlaakson Jäte Oy:ltä neuvoo, että taloyhtiöissä ruoantähteet laitetaan biojätteeseen.

- Omakotitaloissa ruokajätteet voidaan myös kompostoida omatoimisesti. Tästä on myös etua jätehuollon kustannuksiin, sillä ruokajätteensä itse kompostoiva kiinteistö voi saada pidemmän tyhjennysvälin loppujäteastialleen. Se taas alentaa jätemaksua. Ruokajätteitä kompostoitaessa kompostorin tulee olla suljettavissa niin, että esimerkiksi rotat eivät saa sieltä ruokaa.

- Jos kompostointia ei ole, tulee ruokajäte laittaa roskapussissa loppujätteeseen, ei vessanpyttyyn.

- Puutarhajätteet saa kompostoida kevytrakenteisemmassa kompostorissa tai kehikossa. Sinne ei saa laittaa ruokajätettä. Myös esimerkiksi isot määrät omenia tulee ensisijaisesti toimittaa jäteasemalle keräykseen, jotta ei vahingossa tule ruokkineeksi rottia.

Lisätiedot:
Jan Mänttäri, Kunnossapitovastaava / Kouvolan Vesi Oy, puh. 040 0657 769
Mari Järvinen, Terveystarkastaja / Kouvolan kaupunki, terveysvalvonta, puh. 020 615 8074
Anne Sironen, Viestintäpäällikkö / Kymenlaakson jäte, puh. 040 596 6465

Biojätteen lajittelu kotitalouksissa:

  • Biojätettä on mm. ruuantähteet ja pilaantunut ruoka, hedelmien ja kasvisten kuoret sekä kahvin porot. Multa tai hiekka eivät kuulu biojäteastiaan.
  • Biojäte laitetaan taloyhtiön biojäteastiaan tai elintarvikkeille suunniteltuun kompostoriin. Jos näitä ei ole, biojäte kuuluu loppujätteeseen.
  • Biojäteastiaan menevä biojäte voidaan pakata sanomalehdestä taiteltuun pussiin, jauho- tai sokeripussiin tai kaupoissa myytäviin biojätepusseihin.
  • Biojäte käsitellään biokaasulaitoksessa Kouvolassa tai Lahdessa. Biojätteestä saadaan biokaasua ja lannoitetta.

Rottien torjunta yksityisillä kiinteistöillä:

  • Kiinteistön omistaja on itse velvollinen poistamaan omalla tontilla havaitun rottaongelman
  • Kuluttajille ei ole enää saatavilla myrkkyjä rottien torjuntaan
  • Rottia voi torjua itse loukuttamalla, mutta suurempien rottamäärien torjuntaan tarvitaan kuitenkin usein järeämpiä keinoja
  • Ota tarvittaessa yhteys tuholaistorjunnan ammattilaiseen


Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme