+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Lasten ja nuorten lautakunta toivoo perusopetuksen kehittämisen etenevän

7.11.2018

Keskiviikkona 7. marraskuuta kokoontunut lasten ja nuorten lautakunta käsitteli perusopetuksen kehittämisselvitystä. Lasten ja nuorten palvelujen johtajan ehdotukselle esitettiin kaksi muutosehdotusta. Ensimmäisessä muutosehdotuksessa esitettiin koulujen lukumääräksi 20 koulua, joka poikkesi pohjaehdotuksesta Anjalan koulun, Voikkaan koulun, Tehtaanmäen koulujen sekä Elimäen yhtenäiskoulun säilyttämisen suhteen. Toinen muutosehdotus poikkesi pohjaehdotuksesta siten, että Anjalassa toteutetaan koulu 1–2 luokkalaisille ja Elimäen – Korian kouluratkaisu päätetään erikseen myöhemmin.

Äänestyksien jälkeen lautakunnan päätökseksi tuli ensimmäinen muutosehdotus. Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn 12.11. ja sitä on tarkoitus käsitellä kaupunginvaltuustossa samana iltana.

Lasten ja nuorten lautakunta toivoo kaupungin päätöksenteossa syntyvän selkeitä linjauksia, jotka mahdollistavat laadukkaan perusopetuksen tarjoamisen kouvolalaisille lapsille ja nuorille myös tulevaisuudessa sekä terveet ja ajanmukaiset oppimisympäristöt.

Perusopetuksen kehittämisen toteuttamisohjelmaa päästään laatimaan vasta, kun valtuusto on päättänyt kehittämismallin. Toteuttamisohjelmassa huomioidaan yksityiskohtaisemmin kehittämistoimenpiteiden aikataulutus ja ensimmäiseksi toteutettavat investointihankkeet, jotka lautakunnan päätöksessä ehdotetaan käynnistettävän Valkealan, Anjalan ja Sarkolan osalta. Toteuttamisohjelmassa tarkasteltaisiin alueittain ja kaupunkitasolla muun muassa tarvittavia erityisen tuen järjestelyjä sekä sitä, millaisia palveluita tulevissa kouluyksiköissä voidaan mahdollisesti tarjota opetuspalveluiden lisäksi. Vaikka uudistuksen toteuttaminen veisi kokonaisuudessaan kymmenisen vuotta, on päätöksen toteutus suunniteltava hyvin ja aloitettava heti.

Lautakunnan tehtäviin kuuluvat myös muun muassa perusopetuksen opetussuunnitelman kuntakohtaisista painotuksista sekä vuosittaisista kehittämisen painotuksista päättäminen. Tulevina vuosina keskeisiä kehittämiskohteita ovat erityinen tuki sisältäen kaupunkitason toiminnot, alueelliset pienryhmät ja inkluusion sekä opiskeluhuolto, joustava alkuopetus, erikoisluokkatoiminta ja digitalisaation huomiointi opiskelussa. Näihin kohteisiin satsaamalla halutaan löytää keinoja, joilla voidaan tukea kouluja niiden arjessa ja mahdollistaa samalla oppilaille laadukas sekä hyvä oppiminen.

Liite: Lautakunnan hyväksytty muutosesitys [pdf, 346 KB]

Lisätietoja:
Lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Henna Hovi, puh. 040 966 8805
Lasten ja nuorten lautakunnan varapuheenjohtaja Matti Lindholm, puh. 040 848 6252
Lasten ja nuorten palvelujen johtaja Ismo Korhonen. puh. 020 615 8873
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme