+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Asiantuntijaselvitys valmistunut: Repoveden riippusillan sortuma monen tekijän summa

10.9.2018

Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa sijaitseva Lapinsalmen riippusilta sortui osittain heinäkuun alussa, kun riippusillan kiinnityksessä käytetty ankkuritanko petti. Nyt valmistuneen asiantuntijaselvityksen mukaan sortuma on ollut usean tekijän summa.

Ramboll Finland Oy:n lehdistötiedote 10.9.2018

Vuonna 1987 käyttöön otettu 50 m jännemittainen silta on tyypiltään teräksinen, puukantinen, riippusilta. Metsähallitus on ohjeistanut sillan käyttäjiä kulkemaan sillan yli 10 metrin välein tai yksi kerrallaan.

1.7.2018 sillan riippuköyden pyöröteräksinen ankkuritanko petti, mikä aiheutti sillan osittaisen sortumisen. Tapahtumahetkellä sillalla oli saatujen tietojen mukaan kuusi aikuista ja kaksi lasta.

‒ Ankkuritangon murtumistapa on ollut väsymismurtuma, joka on syntynyt ajan saatossa toistuneen kuormituksen vuoksi. Murtuneen ankkuritangon, johon sillan riippuköysi sekä kaidevaijeri kiinnittyvät, asento on ollut suunnitelmapiirustuksista poikkeava, kertoo tutkimuksessa projektipäällikkönä toiminut Mikko Hyyrynen Rambollista.

Lapinsalmen sillan osittainen sortuma on ollut usean tekijän summa. Ankkuritangon virheellinen asento on aiheuttanut sille taivutusrasituksen, jota ei ole todennäköisesti otettu siltaa suunniteltaessa huomioon. Virheasento on mahdollisesti johtunut työaikaisesta suunnitelmamuutoksesta, inhimillisestä ajatusvirheestä tai sekaannuksesta. Lisäksi silta on altistunut mitoituskuormaan nähden lievälle ylikuormitukselle sen käytön aikana niin käyttäjien kuin lumikuormankin vuoksi. Ajoittainen ylikuorma yhdessä taivutusjännityksen kanssa nopeuttaa rakenteen väsymistä ja on todennäköisesti aiheuttanut särön etenemisen ankkuritangossa. Ankkuritangon murtumakohta oli huonosti havaittavissa betonirakenteen sisällä.

Sillassa havaittiin ankkuritangon murtumisen lisäksi pieniä lahoamis- ruostumis- ja rapautumisvaurioita. Voidaan kuitenkin todeta, että nämä vauriot eivät ole edesauttaneet ankkuritangon murtumista.

Lapinsalmen riippusilta oli käyttökiellossa heinäkuun alusta lähtien, nyt silta on purettu.

‒ Suosittelemme, että Metsähallituksen omistuksessa oleviin siltoihin tehdään yleistarkastus, jonka yhteydessä varmistetaan, että siltojen rakenteet ovat asianmukaiset. Huonokuntoiset tai poikkeavia rakenteita sisältävät sillat tulee asettaa erityistarkkailuun ja tehdä niille rakenteellinen asiantuntija-arvio, Hyyrynen sanoo.

Selvityksessä ehdotetaan myös, että Metsähallituksen sillat voitaisiin lisätä Liikenneviraston taitorakennerekisteriin ja organisoida niiden ylläpito muiden siltojen tapaan. Lapinsalmen riippusillan rakennutti silloinen Valkealan kunta, ja vuodesta 2005 silta on ollut Metsähallituksen omistuksessa.

Lisätietoja:
Mikko Hyyrynen, suunnittelupäällikkö, Ramboll Finland, puh. 040 759 0278

Tiedote Rambollin sivuilla

Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme