+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Ehdota maatilaa vuoden 2018 Maatilan yrityspalkinnon saajaksi

31.7.2018
Maatilan yrityspalkinto myönnetään kouvolalaiselle viljelijälle, joka on onnistunut yritystoiminnassaan esimerkiksi kelpaavalla tavalla. Tee ehdotus vuoden 2018 Maatilan yrityspalkinnon saajaksi 30.9.2018 mennessä.
 

Kouvolan ja Kotkan kaupunkipyöräjärjestelmä toiminnassa

23.7.2018
Kouvolan ja Kotkan 70 kaupunkipyörää ovat nyt kaikkien käytettävissä. Kaupunkipyöräkokeilun operaattori KaaKau Oy levitti pyörät kaupunkeihin viikonlopun aikana.

Kouvolankadun pysäköintiaikoja yhdenmukaistetaan

23.7.2018
Kiekkopysäköintiajat ydinkeskustan vilkkaimman kadun varressa ovat jatkossa yksi ja kaksi tuntia. Muutoksilla vastataan asiakkaiden ja yrittäjien palautteeseen.

Mäntyharjun kemikaalionnettomuus – MTBE-pitoisuuksissa ei merkittäviä muutoksia

20.7.2018
Vesistötarkkailuja on jatkettu maanantaina ja tiistaina 16.–17.7.2018, eikä tarkkailussa ei ole todettu merkittäviä muutoksia MTBE:n pitoisuuksissa.

Yleisten uimarantojen uimaveden laatu

20.7.2018
Kouvolan yleisten uimarantojen veden laatu on hyvä kaikilla uimarannoilla. Sinilevätilanne on maltillinen ja vedet ovat yleisesti kirkkaita. Uimavesien lämpötilat olivat viikolla 29 keskimäärin 25,1 °C.
 

Kouvolan kautta Kiinaan -tilaisuus herätti kiinnostusta Porissa

20.7.2018
Kouvolan kaupungin Porissa järjestämä kutsuvierastilaisuus kokosi keskiviikkona tilan täyteen kiinnostuneita vaikuttajia kuulemaan ja keskustelemaan Kouvolan aktiivisesta toiminnasta Pohjois-Euroopan ja Aasian välisen konttijunaliikenteen edistämisessä.
 

Metropoleista maakuntakaupunkeihin tilaisuus kiinnosti vaikuttajia Porissa

20.7.2018
Kouvolan kaupungin Porissa järjestämä kutsuvierastilaisuus kokosi tiistaina 17.7. tilan täyteen kiinnostuneita vaikuttajia kuulemaan ja keskustelemaan maakuntakaupunkien aluekehityksestä sekä kasvunäkymistä.

Kouvolan kaupunki mukana SuomiAreenalla järjestettävässä vastuullisen asumisen keskustelussa

19.7.2018
Kouvolan kaupunki järjestää perjantaina 20.7. SuomiAreenassa keskustelutilaisuuden asumisen vastuullisista ratkaisuista yhteistyössä Arkkitehtitoimistojen liiton ja Parmaco Oy:n kanssa. Keskustelussa pohditaan sitä, onko koti yhtenä elämän suurimpana investointina myös vastuullinen sijoitus.

Kaupunkipyörät ovat saapuneet! Käyttöönotto Meripäiväviikolla

18.7.2018
Kouvolan ja Kotkan 70 kaupunkipyörää ovat saapuneet. Kaupunkipyöräkokeilun operaattori KaaKau Oy otti pyörät vastaan alkuviikosta. Katukäyttöön ne pääsevät ensi viikolla sopivasti Kotkan Meripäivien aikaan.

Kouvolan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen

18.7.2018
Kouvolan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut ovat allekirjoittaneet yhteistoimintasopimuksen Porissa keskiviikkona 18.7. Sopimus on merkittävä askel asuntomessuprojektille ja se sinetöi messujen toteutumisen Kouvolassa kesällä 2019.
 

Kymijoen ulkoilureitin suunnitelma nähtävillä nyt

17.7.2018
Suunnitteilla oleva Kymijoen ulkoilureitti tuo valmistuessaan kaivatun kevyen liikenteen yhteyden jokimaisemaan ja luo samalla maisemallisen yhteyden Kouvolan, Kuusankosken ja Korian välille. Ulkoilureitin yleissuunnitelmaan voi tutustua ja sitä voi kommentoida heinä-elokuussa.

Mäntyharjun kemikaalionnettomuus – MTBE-pitoisuuksissa ei merkittäviä muutoksia

13.7.2018
Vesistöjen tarkkailuja on jatkettu maanantaina ja tiistaina 9.-10.7.2018. MTBE-pitoisuuksissa ei ole todettu merkittäviä muutoksia.

Kouvola kutsuu vaikuttajia keskustelemaan Porissa aluekehityksestä ja logistiikasta

12.7.2018
Kouvola esittäytyy Porin asuntomessuilla viihtyisänä asuinpaikkana ja erinomaisena sijoittumispaikkana yrityksille, joita kiinnostaa vienti ja kansainvälistyminen. Kouvolan kaupunki järjestää kaksi keskustelutilaisuutta elinkeinoelämän edustajille sekä valtakunnan tason vaikuttajille. Tilaisuuksien aiheina ovat aluekehitys ja kasvunäkymät sekä logistiikan ja teollisuuden väylät.

Tykkimäen huvipuisto on yksi Euroopan parhaimmista

12.7.2018
Kouvolan Tykkimäen huvipuisto listattiin Euroopan 5. parhaaksi perheille Shopalike-sivuston huvipuistovertailussa.

Mäntyharjun kemikaalionnettomuus – MTBE-pitoisuuksissa ei merkittäviä muutoksia

6.7.2018
Vesistöjen tarkkailuja on jatkettu tiistaina ja keskiviikkona 3.-4.7.2018. Sarkaveden tai Vuohijärven MTBE-pitoisuuksissa ei ole todettu merkittäviä muutoksia. Valmistuneet tarkkailutulokset on päivitetty tarkkailukarttoihin. Ojien ja lampien tarkkailutulokset valmistuvat perjantaina 6.7.

Uintipaikkoja koirille Kouvolassa

6.7.2018
Kuumina kesäpäivinä kaupungille tulee yhteydenottoja lemmikkikoirien uimapaikasta. Koirille soveltuvia uimapaikkoja ovat Käyrälammen koira-aitaus sekä kaupungin venelaiturirannat, joiden yhteydessä ei ole yleistä uimarantaa.

Lapinsalmen riippusillan korvaavat venekuljetukset käynnistyvät Repoveden kansallispuistossa

6.7.2018
Seikkailuviikari-vene liikennöi Lapinsalmen parkkipaikan laiturin ja Lapinsalmen taukopaikan välillä vilkkaimman lomasesongin aikana 7.7.–12.8.2018 ja 1–2.9.2018 päivittäin kello 10–18. Vesistön yli pääsee kaikkina vuorokauden aikoina myös omin käsivoimin toimivalla Ketunlossilla.
 

Kävelykatu Manskin vesiaihe korjattu

6.7.2018
Vesiaihe on päällä n. klo 07-22 ja se toistaa kymmenen minuutin välein viiden minuutin pituisen ohjelman.
 

Tule kehittämään yhteistä Kouvolaa!

5.7.2018
Haluatko innostua ja innostaa muita? Tule kehittämään yhteistä Kouvolaa! Anjalankosken ja Valkealan aluetoimikunnat aloittavat syksyllä 2018. Nyt niihin haetaan ehdokkaita. Ilmoittautua voi netissä 9.8. asti osoitteessa www.kouvolafiilis.fi .
 

Repovedelle järjestetään korvaavaa venekuljetusta rikkoutuneen riippusillan tilalle - Riippusillan rikkoutumisen syyt tutkitaan

4.7.2018
Metsähallitus, Kouvolan kaupunki ja Mäntyharjun kunta järjestävät pikaisesti venekuljetusjärjestelyn korvaamaan vaurioitunutta riippusiltaa Lapinsalmen yli. Selvitys palveluntarjoajasta on jo käynnissä, ja palvelu pyritään järjestämään mahdollisimman pian vilkkaimman lomakauden ajaksi.

Uusi skeittipuisto avataan Kouvolan Urheilupuistossa 18.7.18

3.7.2018
Kouvolan Urheilupuistoon avataan uusi skeittipuisto. Kouvolan skeittipuisto on uusin nuorille suunnattu liikuntapaikka, jonka virallisia avajaisia vietetään 18.7. kello 12 alkaen
 

Lapinsalmen riippusillan uusimisesta tehdään esiselvitys

2.7.2018
Metsähallitus teettää selvityksen Repoveden kansallispuistossa vaurioituneen Lapinsalmen riippusillan uusimisesta.
 

Kouvolaan ja Kotkaan kaupunkipyöriä kesäksi

2.7.2018
Kaupunkipyörät saapuvat Kymenlaaksoon heinäkuussa. KaaKau Oy toteuttaa kaupunkipyöräkokeilun Kouvolassa ja Kotkassa yhteensä 70 pyörän voimin.

Kouvola näkyy ja kuuluu Porin superkesässä

2.7.2018
Porissa järjestetään tänä vuonna heinä-elokuussa Asuntomessut, SuomiAreena ja Pori Jazz. Kouvolan kaupunki on näyttävästi mukana SuomiAreenan keskusteluissa ja Asuntomessuilla.
 

Lapinsalmen riippusilta Repovedellä on suljettu - suosi muita sisääntuloja kansallispuistoon

1.7.2018
Lapinsalmen riippusilta Repoveden kansallispuistossa on käyttökiellossa. Lähellä sijaitseva Ketunlossi on toiminnassa, mutta voi ruuhkautua. Kansallispuistoon mennessä kannattaakin toistaiseksi suosia Saarijärven ja Tervajärven sisääntuloja.

Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme