+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Lehtomäessä korjataan katuja

8.2.2018

Lehtomäessä uusitaan kuluvan vuoden aikana katuja, jos tekninen lautakunta hyväksyy katusuunnitelmat tiistain kokouksessa. Tavoitteena on uusia Tanelinkadun, Laurinkadun, Eerikinkadun, Kustaankadun, Liisankadun ja Talonpojantien rakennekerrokset, kuivatusjärjestelmä sekä päällyste.

Kouvolan Vesi Oy on saneerannut vesihuollon runkolinjat taloliittymäjohtoineen vuonna 2015, jonka jäljiltä kadut ovat sorapäällysteisiä. Asfalttipäällystettä varten kadut on pohjattava ja laitettava kuivatukset kuntoon.

Kouvolan kaupungin yhdyskuntatekniikan laatimat suunnitelmat olivat julkisesti nähtävillä tammikuussa, eikä niihin saapunut yhtään muistutusta. Työkohteet sisältyvät vuoden 2018 investointisuunnitelmaan.

Suunnitelmien mukaan katuja parannetaan yhteensä n. 880 metriä. Kustannusarvio on 454 600 € (alv 0 %), joka sisältää myös suunnittelun ja rakennuttamisen kustannukset.

Lisätietoja:
suunnittelupäällikkö Tapani Vuorentausta, p. 02061 57096, tapani.vuorentausta(a)kouvola.fi sekä
kohteen suunnittelija suunnitteluinsinööri Mikko Haapala, p. 02061 56014, mikko.haapala(a)kouvola.

Teknisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat