+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Kouvola palkittiin Kymenlaakson perheliikuntaystävällisimpänä kuntana

2.11.2017

Kouvolan kaupunki palkittiin torstaina 2. marraskuuta ansioistaan lapsiperheiden liikuttajana. Palkitsemisperusteissa korostettiin yhdessä tekemistä: Kouvolassa lapsiperheitä kannustavat arkiliikuntaan tiiviissä yhteistyössä muun muassa varhaiskasvatus, perusopetus ja liikunnan palvelut. Palkitseminen tapahtui osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen aluekierrospäivää.

Kouvolassa 2. marraskuuta järjestettyyn hyvinvoinnin, terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisen aluekierrospäivän osallistui runsaat 170 aiheesta kiinnostunutta. Tilaisuus oli suunnattu muun muassa Kymenlaakson kuntien ja maakuntien päättäjille, viranhaltijoille, hyte-työryhmien jäsenille, eri alojen ammattilaisille sekä järjestöjen, oppilaitosten ja seurakuntien edustajille.

Tilaisuuden avasi Kymenlaakson sote-projektiryhmän puheenjohtaja Jorma Haapanen, joka peräänkuulutti puheenvuorossaan konkreettisia toimia suunnittelun sijaan. Aamupäivä koostui sote- ja maakuntauudistuksen valmistelijoiden puheenvuoroista sekä paneelikeskustelusta, jonka veti teatteri- ja draamaopettaja, nuorisokoordinaattori Piia Kleimola.
Iltapäivällä koottiin teemoitetuissa työpajoissa osallistujien näkemyksiä siitä, miten terveyttä ja hyvinvointia tulisi tulevaisuudessa maakunnassa edistää.

Kymenlaakson hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän puheenjohtaja Kirsi-Marja Karjalainen on iloinen erityisesti järjestöjen runsaasta edustuksesta.
- Paikalle oli tänään paljon järjestöjen edustajia, joista moni kokee, etteivät järjestöt ole tähän asti päässeet riittävästi osallistumaan sote-ja maakuntauudistuksen valmisteluun. Tänään myös kolmannen sektorin toimijoilla oli aito tilaisuus tulla kuulluiksi, Karjalainen sanoo.
Aamupäivän keskusteluissa nousi hänen mukaansa esiin muun muassa se, että järjestöissä olevaa potentiaalia tulisi hyödyntää nykyistä voimakkaammin.
- Puheenvuoroja käytettiin myös siitä, että hyvinvointia ja terveyttä edistävät hyvin monenlaiset toimijat – eivät vain perinteiset sote-toimijat. Tämä tulisi ottaa huomioon myös tulevaisuuden organisaatioita ja toimintamalleja suunniteltaessa.

Dinosaurus Kääkki kannustaa kouvolalaisia liikkumaan

Kouvolan kaupunki palkittiin aluekierrostilaisuudessa Kymenlaakson perheliikuntaystävällisimpänä kuntana. Palkittavan kunnan valitsevat kussakin maakunnassa sosiaali- ja terveysministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä Suomen Kuntaliiton sekä Suomen Olympiakomitean kanssa. Koko maan perheliikuntaystävällisin kunta julkistetaan Helsingissä maaliskuussa 2018.

Ylitarkastaja Mari Miettinen STM:stä totesi palkitsemispuheessaan, että Kouvolan valinta Kymenlaakson perheliikuntaystävällisimmäksi kunnaksi on perusteltua: Kaupungissa muun muassa rakennetaan ja ylläpidetään lähiliikuntapaikkoja sekä leikkipuistoja kaikissa taajamissa. Kaupungin toimijat kannustavat yhteistyössä lapsiperheitä liikkumaan. Esimerkiksi perhepuistoissa järjestetään toiminnallisia perheulkoiluja. Kouvolalaisia houkutellaan aktiiviseen arkeen Aina löytyy syitä liikkua -viestillä, jota vie eteenpäin kaupungin liikuntalähettiläs, dinosaurus Kääkki.

Liikuntakoordinaattori Marika Peltonen Kouvolan kaupungilta on saadusta kunniamaininnasta iloinen.
- Liikunnallinen ja aktiivinen elämäntapa edistää yksilön terveyttä merkittävästi. Liikunnallisen elämäntavan perusta luodaan jo varhaislapsuudessa, joten perheliikunnalla todella on merkitystä. On hienoa, että asian merkitys tunnustetaan tällä tavoin, Peltonen sanoo.
Hän pitää Kouvolan vahvuutena erityisesti kaupungin sisäistä laaja-alaista yhteistyötä: varhaiskasvatus, perusopetus ja liikunnan palvelut tekevät Kouvolassa paljon asioita yhdessä. Mukana ovat myös paikalliset liikuntatoimijat.
- Se, kuinka paljon päivän mittaan liikutaan, on yksilön terveyden kannalta tärkeämpää kuin yksittäinen liikuntasuoritus. Siksi kannustamme perheitä puistoulkoiluihin ja siirtymään auton sijaan paikasta toiseen jalan tai pyörällä.
Peltonen muistuttaa, että vanhempien esimerkki on tärkeä.
- Tämä pätee myös ruutuaikaan. Viihde-elektroniikan käyttö on hauskaa ja opettavaista, mutta sille olisi kodeissa hyvä sopia säännöt, jotka koskevat myös aikuisia.

Lisätietoja:

Kymenlaakson hyte-työryhmän puheenjohtaja Kirsi-Marja Karjalainen, p. 020 615 9311,
kirsi-marja.karjalainen(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupungin liikuntakoordinaattori Marika Peltonen, p. 020 615 8436, marika.peltonen(at)kouvola.fi


Palkinnon vastaanottivat liikuntakoordinaattori Marika Peltonen, lastentarhanopettaja, liikuntakoordinaattori Päivi Virtanen ja Kääkki-dinosaurus.


Päivi Virtanen, Kääkki ja Marika Peltonen palkitsemisen jälkeen. - Hienoa, että perheliikuntaa nostetaan näin. Tästä on hyvä jatkaa tehtyä työtä.


Paneelissa nousi esiin niin kehittämiskohteita kuin onnistuneita paikallisia käytäntöjäkin.


Aluekierrospäivä toi terveydestä ja hyvinvoinnista keskustelemaan liki 200 osallistujaa.