+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Ensimmäinen konttijuna neitsytmatkalleen Kouvolasta Kiinaan

10.11.2017

Ensimmäinen konttijuna, Railgate Finland Kouvola China Express, on saatettu matkaan Kouvolasta Kiinan Xi’aniin. Kouvolan Teholan konttialueella järjestettiin juhlallinen lähtöseremonia. Historiallista hetkeä olivat todistamassa mm. Kiinan, Kazakstanin, Venäjän ja Valko-Venäjän suurlähettiläät ja oikeusministeri Antti Häkkänen.

Lähtöseremoniassa oli läsnä runsaat 70 kutsuvierasta sekä Suomesta että yhteistyömaista. Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka totesi avauspuheessaan Uuden Silkkitien, Kouvola Railgate Finlandin avautumisen vahvistavan Kouvolan asemaa Aasian ja Euroopan liikenteen solmukohtana. "Voin ylpeänä todeta, että Kouvola jatkaa perinteitään Suomen rautatiekaupunkina. Kouvola Railgate Finland avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja mahdollistaa sekä vienti- että tuontivolyymien kasvun", hän korosti.

Oikeusministeri Antti Häkkäsen mukaan rautateiden maailmanlaajuinen merkitys kasvaa jälleen. Monet toimijat etsivät ympäristöystävällisiä kuljetusratkaisuja esimerkiksi Aasiasta ja Aasiaan. Rautatie on erittäin kilpailukykyinen sekä ympäristöllisistä ja taloudellisista syistä johtuen. Hän painotti, että Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalia on kehitettävä vastaamaan lisääntyvään kysyntään. Terminaalilla tulee olemaan merkittäviä positiivisia vaikutuksia alueen työllisyyteen.

Ensimmäinen Railgate Finland Kouvola China Express -konttijuna saatettiin matkaan Teholan konttikentältä. Nauhaa leikkavat kaikkien yhteistyömaiden edustajat. Etualalla leikkaamassa Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka.
Ensimmäinen konttijuna lähtee neitsytmatkalleen kohti Xi'ania.


Viikottainen liikenne alkaa ensi vuoden alkupuolellla

Yli 8 000 kilometrin reitti kulkee Suomen, Venäjän, Kazakhstanin läpi Kiinaan. Reitin operaattori on Kazakstanin rautateiden rahtiyhtö KTZ Express, jonka agenttina Suomessa on Unytrade Oy. KTZ Expressin konttiliikenteen johtaja A. K. Karimov korostaa, että uusi silkkitie ja yhteistyö Kouvolan kanssa vahvistaa talous- ja liikesuhteita Suomen ja Kazakstanin välillä. Kouvola Innovation Oy:n toimitusjohtaja Martti Husu iloitsee Kouvola-Kiina –kuljetuskäytävän avautumisesta: "Tähän päivään on kuljettu pitkä tie. Nyt reitti on auki ja olemme valmiit kasvuun".

Uusi reitti on merikuljetuksiin verrattuna nopea ja kustannuksiltaan lentorahtia edullisempi. Unytrade Oy:n operatiivinen johtaja Jari Grönlund ennakoi, että säännöllinen, viikoittainen junayhteys molempiin suuntiin päästään aloittamaan heti alkuvuodesta. Ensimmäinen juna Kiinasta Kouvolaan lähtee marraskuun lopussa ja seuraava juna Kouvolasta Kiinaan lähtee joulukuun alussa.

Ensimmäisen junan lastina on metsäteollisuuden tuotteita ja koneita. Kuehne+Nagel Suomen toimitusjohtaja Matti Toivanen rohkaisee asiakkaita tarttumaan tilaisuuteen: "Reitti tarjoaa asiakkaille nopean mahdollisuuden päästä Kiinan markkinoille. Kysyntää eurooppalaisille tuotteille on".

Lisätiedot:
Kehitysjohtaja Petteri Portaankorva, puh. 020 615 1287
Vuorovaikutussuunnittelija Tarja Hurtta, puh. 020 615 8858
etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Lisää aiheesta: Säännöllinen konttijunaliikenne Kouvolasta Kiinaan käynnistyy

Kouvola Railgate Finland tuo tehokkuutta kuljetuksiin ja kilpailuetua raideliikenteelle. Matka taittuu 10-12 päivässä, joka on merirahtiin verrattuna merkittävästi nopeampi. Konttijunakuljetus on myös hinnaltaan kilpailukykyinen. Euroopan konttijunaliikenne Kiinasta on hyvin kuormittunutta ja kuljetuksia vaikeuttaa krooninen konttipula. Kuljetus Kouvolan kautta lyhentää reittiä jopa 2000 km ja raideleveys on sama kuin Venäjällä, joten matkaa hidastava junan uudelleenlastaus tehdään vain kerran. Kuljetuskäytävää on kehitetty aktiivisesti vuodesta 2013 Kouvola Innovation Oy:n johdolla yhteistyössä Kouvolan kaupungin, alueen yritysten ja eri yhteistyökumppanien kanssa.