+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Siisti Siti 2017 – siivotaan yhdessä lähiympäristöä!

25.4.2017

Siisti Siti on Kouvolan oma versio Maailman siivouspäivästä. Tänä vuonna Siisti Sitin aktiivinen kausi kestää koko toukokuun. Kaikki ovat tervetulleita mukaan tekemään Kouvolasta siistimmän "sitin"!

Siisti Siti-logo

Siisti Sitin hengessä voi noukkia roskia lenkkipolun varrelta tai siistiä omaa asuinympäristöään. Kampanja on hyvä syy myös työyhteisöille siivota nurkat ja varastot yhdessä. Tunti tai pari puuhastelua porukalla tekee hyvän mielen!

Isot ja pienet mukana

Siisti Siti -roskis

Kouvolan kaupunki kannustaa työntekijöitään siivoustalkoisiin esimerkiksi työpaikkojen lähiympäristön siivoamisella, erityisesti toukokuun alussa, ennen Kouvola-päivää (13.5.2017). Liikuntapaikka- ja puhtauspalvelut siivoavat yhdessä KPL:n kanssa KSS Energia Areenan katsomoita ja kenttää keskiviikkona 3.5. klo 9 alkaen ja MyPa:n edustuksen ja juniorijoukkueiden kanssa Saviniemen katsomoita ja kenttää tiistaina 9.5. klo 16–19.

Koulut ja päiväkodit ovat perinteisesti osallistuneet innokkaasti talkoisiin, kuukauden kampanja antaa entistä paremman mahdollisuuden osallistua Siisti Sitiin kevätkiireiden keskellä.

Tavaranvaihtopäivät

Siisti Sitiin liittyen suosittu Tavaranvaihtopäivät kierrättää taas kodin pienesineitä ja vaatteita 5.5 klo 10–17 ja lauantaina 6.5. klo 10–14 Kuusankoskella, Kansantalossa (ent. Seppälä, Valtakatu 38). Tavaranvaihtopäivät viettävät 10-vuotisjuhlaa ja tarjoaa kakkukahvit 300 ensimmäiselle kävijälle!

Osallistu ja ilmoittaudu!

Vuonna 2016 Siisti Siti -talkoisiin osallistui n. 6 600 henkeä. Tehdäänkö tänä vuonna ennätys? Ilmoittaudu talkoisiin! Itsensä tai ryhmänsä ilmoittaneiden kesken arvotaan Kouvola-tuotekassi.

Siisti siti –kuvakilpailu somessa

Kuvakilpailu Facebookissa ja Instagramissa haastaa nappaamaan kuvan sinun siististä "sitistäsi" tai siivouskohteesta ennen ja jälkeen siistimisen. Jaa kuvasi 31.5.2017 mennessä joko Siisti Siti –Facebook-sivulla tai Instagramissa kera hashtagin: #siistisiti. Palkinnoksi osallistujien kesken arvotaan Kouvola-tuotekasseja.

Lue Siisti Siti -sivulta lisätietoa kampanjasta ja mm. ohjeet jätteiden keräykseen ja käsittelyyn!

Tehdään yhdessä ympäristöstämme viihtyisämpi!

Lisätietoja:
Timo Martikainen, Ympäristöasiantuntija
puh. 020 615 6755, timo.martikainen(a)kouvola.fi
www.kouvola.fi/siistisiti
www.kouvola.fi/ymparistoohjelma

Siisti Sitin organisoi Kouvolan kaupunki yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.