+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Pysäköintirajoitukset muuttuvat Kouvolan ydinkeskustassa

4.10.2016

Ydinkeskustan pysäköintirajoitukset muuttuivat lokakuun ensimmäisen viikon aikana, kun maksullisista kadunvarsipaikoista luovuttiin ja aikarajoituksia pidennettiin tietyillä kiekkopaikoilla. Lauantain aikarajoituksetonta pysäköintiä kokeillaan tammikuun loppuun saakka. Muutoksen uskotaan lisäävän asiakkaita ja elinvoimaisuutta ydinkeskustaan.

Kouvolan ydinkeskustan pysäköintirajoitukset ovat muuttuneet 3.10.2016 alkaen. Teknisen lautakunnan päätöksellä lippuautomaatit on poistettu ja kaikki maksulliset kadunvarsipaikat on muutettu pysäköintikiekolla rajoitettaviksi. Lisäksi Tunnelikadun ja Välikadun pysäköintialueilla pysäköintiaikaa on laajennettu neljään tuntiin. Matkakeskuksen liityntäpysäköintialueella Halkotorinkadun ja Hallituskadun kulmassa on puolestaan nykyinen rajoitukseton pysäköinti loppunut ja alueella saa jatkossa pysäköidä arkisin 72 tuntia.

Tämän lisäksi tammikuun 2017 loppuun asti on käynnissä kokeilu, jolloin suurimmalla osalla ydinkeskustan pysäköintipaikoista ja kadunvarsipysäköinnistä ei ole lauantaisin aikarajoitteita ollenkaan. Lauantaikokeilu alkaa 8.10. Kokeilussa ovat mukana lähes kaikki kaupungin hallinnoimat sekä yksityiset pysäköintialueet, kuten Hansaparkki, Manskin ja Valtarin kattoparkit.

Muutokset tehdään, koska ydinkeskustan liikenneverkon ja pysäköinnin kehittämissuunnitelman mukaan julkisten pysäköintipaikkojen kokonaiskäyttöaste on Kouvolan ydinkeskustassa suhteellisen alhainen. Alhaisimmat käyttöasteet ovat erityisesti pysäköintilaitoksissa ja maksullisessa pysäköinnissä. Rajoituksia väljentämällä ja maksullisuudesta luopumalla toivotaan keskustan elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn paranevan pitkällä aikavälillä. Matkakeskuksen liityntäpysäköinnin osalta muutoksen uskotaan parantavan alueen talvikunnossapitoa.

Maankäytön suunnittelu kerää lauantaipysäköinnin kokeilun aikana tietoa pysäköinnin käyttöasteen muutoksista, jonka jälkeen tekninen lautakunta arvioi kokeilun aiheuttamat jatkotoimenpiteet ja mahdolliset muutokset keskustan lauantaipysäköinnin kehittämiseen.


Muuttuneet pysäköintirajoitukset Kouvolan ydinkeskustassa 3.10.2016 alkaen (klikkaa isommaksi),

Lisätietoja:
Yhdyskuntatekniikan johtaja Anne Ahtiainen
anne.ahtiainen@kouvola.fi
p. 020 615 8574