Kouvolan kaupunki myöntää vuosittain Kulttuuripalkinnon sekä lisäksi kaupunki jakaa kolmen vuoden välein Kuvataiteilijapalkinnon ja Tietoteospalkinnon.

Kulttuuripalkinto

Ehdota vuoden 2024 kulttuuripalkinnon saajaa 29.2.2024 asti.
Ehdotuksen pääset tekemään tästä
Kulttuuripalkinto julkistetaan Kouvolapäivänä toukokuussa 2024.

Kulttuuripalkinto kulttuurin ja taiteen alan ansioista

Kouvolan kulttuuripalkinto jaetaan tunnustuksena merkittävästä kulttuurin alalla saavutetusta urasta, taiteellisista saavutuksista tai muulla tavalla kulttuurin ja taiteen alalla ansioituneelle yhdelle tai useammalle henkilölle, yhteisölle, yhdistykselle tai taholle, joka on tehnyt Kouvolalle merkittävän kulttuuriteon ja luonut kaupungille myönteistä julkisuuskuvaa.

Palkintosummasta ja sen rahoituksesta päättää kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta. Palkinnon saajan hyväksyy kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta nimeämänsä työryhmän esityksen pohjalta.

Kulttuuripalkinto-työryhmä:
Liikunta- ja kulttuurilautakunnan edustajat Anne Hasu ja Janita Rahikainen sekä kaupungilta kirjastojohtaja Selja Kunttu, sihteerinä kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa.
Järjestöjen edustajana Kouvolan Kameraseura ry:stä Jaana Ahola.

Kouvolan kuvataiteilija vuosille 2023–2025

Tekstiilitaiteen maisteri Hanna Peräkylä on työskennellyt tekstiili- ja kuvataiteen parissa aktiivisesti vuodesta 2009 alkaen. Peräkylälle ominaista on käyttää töissään erilaisia kierrätysmateriaaleja kuten tekstiilejä, paperia, puuta, muovia ja kumia. Materiaalia hän käsittelee maalaten, värjäten, piirtäen, kirjoen ja kovettaen.

Peräkylän teoksia on esillä muun muassa taidemuseo Poikilon, Taidekeskus Salmelan, Mäntyharjun kunnan, Viipurin taiteilija-ateljeen ja Namibian Yliopiston kokoelmissa. Hän toimii Taiteen edistämiskeskus – Taiken Kaakkois-Suomen aluetoimikunnassa kaudella 2023-2024. Hän on toiminut Kaakon taide ry:n ja ammattitaiteilijoiden KOUTA ry:n johtokunnassa.

Kuvataiteilijapalkintohakemuksessaan Peräkylä kertoo teossuunnitelmastaan taidemuseo Poikiloon. Uudesta teoskokonaisuudesta on tarkoitus tehdä vahvasti tilallinen installaatio, jonka sisällä museokävijä voisi kulkea tai mahdollisesti jopa levätä. Kokonaisuus koostuu sekä Peräkylän vanhoista että uusista töistä. Näyttely taidemuseo Poikilossa on osa kuvataiteilijapalkintoa.

Hanna Peräkylän valinta

”Peräkylän työskentelyssä näkyy vuosien pitkäjänteinen omistautuminen omalle ilmaisulle, materiaalien uusiokäyttämiselle sekä visuaalisen kielen luomiselle. Peräkylän taiteellinen tuotanto koostuu abstrakteista, veistoksellisista tekstiiliteoksista. Peräkylä tekee tekstiileille käytön jättämät kulumat, jäljet ja merkitykset ja siten niihin tallentuneet tarinat näkyväksi. Peräkylän mukaan hän haluaa esittää materiaalit sellaisenaan, hyväksyen niiden kaikki ominaisuudet ja ominaisuuksien merkitykset.

Kouvolan kaupungin kuvataiteilijapalkinnon saajan valinnan tarkoitus on lisätä kaupungin kuvataide-elämän tunnettavuutta ja arvostusta valtakunnallisesti, nostamalla esille seutukunnassa toimivia tai sieltä lähtöisin olevia merkittäviä kuvataiteilijoita. Odotan Hanna Peräkylän tulevaa palkintonäyttelyä Kouvolan taidemuseo Poikilossa suurella mielenkiinnolla,” sanoo läänintaiteilija Aura Seikkula (YTT).

Yksimielisen päätöksen palkinnon saajasta 20 hakijan joukosta teki Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta Kouvolan kuvataiteilijapalkinto -työryhmän ehdotuksen pohjalta. Työryhmään kuuluivat Poikilo-museoiden edustajana intendentti Mari Lehtosalo, Anne Hasu ja Janita Rahikainen Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnasta sekä asiantuntijajäsenenä läänintaiteilija Aura Seikkula. Työryhmän sihteerinä ja kokoonkutsujana toimi Kouvolan kaupungin kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa.

Kouvolan kuvataiteilijapalkinto (rahapalkinto sekä näyttely taidemuseo Poikilossa) jaetaan kolmen vuoden välein. Kouvolan kuvataiteilijapalkinnon saajan valinnan tarkoitus on lisätä kaupungin kuvataide-elämän tunnettavuutta ja arvostusta valtakunnallisesti, nostamalla esille seutukuntaan kytköksissä olevia merkittäviä kuvataiteilijoita.

Palkintotyöryhmä tekee valintapäätöksen ja kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnan hyväksynnän jälkeen Kouvolan kuvataiteilijan valinta julkistetaan tammikuussa 2023.

Kuvataiteilijapalkinto -työryhmä:
Poikilo-museoiden edustajana intendentti Mari Lehtosalo.
Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnan edustajat:
Anne Hasu, Janita Rahikainen.
Asiantuntijajäsen läänintaiteilija, tohtori Aura Seikkula.
Työryhmän sihteeri ja kokoonkutsuja – kulttuurikasvatuskoordinaattori
Jaana Vuorio-Palmumaa.

Kuvataiteilijapalkinto 2020-2022: Eeva-Liisa Puhakka

Kuva: Kouvolan Sanomat

Kuvataiteilija Eeva-Liisa Puhakalle myönnettiin Kuvataiteilijapalkinto 2020-2022. Puhakka on kouvolalainen taiteilija, joka työskentelee Ruotilassa ja Berliinissä. Koulutukseltaan Eeva-Liisa Puhakka on diplomi-insinööri ja taiteen maisteri. Hän tekee installaatioita, kineettisiä veistoksia ja videoita. Teoksissa yhdistyvät fiktio ja todellisuus, tarkoitukset muuttuvat ja menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat. Eeva-Liisa Puhakka on Kouvolan taiteilijaseura Kouta ry:n jäsen ja hän kuuluu Scent Club Berliini kollektiiviiin, joka keskittyy tuoksun ja hajujen tieteeseen ja taiteeseen ilmaisun ja kokeilun avulla. Eeva-Liisan teoksia on ollut esillä Suomen mm. Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Puolassa, Bulgariassa, Ukrainassa, Venäjällä, Ranskassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa.

Kuvataiteilijapalkinto -työryhmä:
Liikunta- ja kulttuurilautakunnan ja työryhmän pj Sinikka Rouvari, jäsen Sari Porvari. Poikilo-museosta museonjohtaja Anu Kasnio, sihteerinä kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa.
Kutsuttuina asiantuntijoina: Taideyliopiston Kuvataideakatemian professori, taidegraafikko Annu Vertanen sekä taidekriitikko, galleristi, kuraattori Veikko Halmetoja.

Kuvataiteilijapalkinnon saajat 2011-2022
2011-2013 taidegraafikko Jouni Salonen
2014-2016 valokuvataiteilija Raakel Kuukka
2017-2019 kuvataiteilija Sirkka-Liisa Lonka
2020-2022 kuvataiteilija Eeva-Liisa Puhakka

Vuoden 2023 Kouvolan kulttuuripalkinto Kouvolan Kameraseura ry:lle

Kouvolan kameraseuran puheenjohtaja Jaana Ahola. Kuva: Kouvolan Kameraseura ry.

Yleisöehdotuksessa Kameraseuraa perustellaan Kulttuuripalkinnon saajaksi seuraavasti: ”Modernit valokuvataulut sopivat erittäin hyvin uuteen sairaalaympäristöön ja ilahduttavat ohikulkijoita. Tauluista onkin tullut paljon positiivista palautetta Ratamokeskuksessa vierailleilta. Yhteistyö Kouvolan kameraseuran ja Kymenlaakson hyvinvointialueen (ent. Kymsote) kanssa sujui erittäin hyvässä hengessä.

Kulttuuripalkintotyöryhmä totesi, että sairaalassa taiteella on erityisen tärkeä tehtävä lohdun ja valon tuojana. Kameraseura on edistänyt valokuvataiteen saavutettavuutta tuomalla valokuvia monipuolisesti yleisön saataville myös mm. kauppakeskus Veturiin ja muihin helposti lähestyttäviin kohteisiin.

Kouvolan Kameraseura ry toimii myös kasvattajaseurana. Sen nuorisojäsenistä on kasvanut sekä ammattivalokuvaajia että innokkaita pitkäaikaisia valokuvauksen harrastajia. Yhdistys järjestää aktiivisesti koulutusta ja kurssitoimintaa.

Kouvolan kameraseura ry on perustettu vuonna 1952. Seura on jo 70 vuoden ajan edistänyt valokuvausharrastusta ja valokuvataidetta Kouvolassa. 70-vuotisjuhlanäyttelynsä päätteeksi syksyllä 2022 seura lahjoitti vasta valmistuneeseen Ratamokeskukseen yli 40 valokuvataulua. Suurin osa valokuvateoksista on ripustettu Ratamokeskuksen yleisiin tiloihin, jotta niitä pääsevät vapaasti ihailemaan rakennuksessa vierailevat. Teoksia on myös vuodeosastojen käytävillä. Erityiseksi kohteeksi valikoitui palliatiivinen vuodeosasto Villa Apila, jonne valokuvatauluja sijoitettiin jokaiseen potilashuoneeseen.

Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinto 2023 julkistettiin Kouvola-päivänä 6.5.2023 Jaakonpuistossa klo 13.

Kouvola-päivän ohjelma: www.kouvola.fi/kouvolapaiva 

Kouvolan kulttuuripalkinto 2022: Jättömaa ry

Kuusankoskitalo 8.5.2022

Jättömaa ry on järjestänyt poikkitaiteellista ja valtakunnallisestikin tunnettua Jättömaa-kulttuurifestivaalia Kouvolassa vuodesta 2010 lähtien lähes vuosittain. Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnan myöntämä vuosittainen kulttuuripalkinto sekä kunniamaininta julkistettiin Kouvola-päivän tapahtumassa Kuusankoskitalon puistossa sunnuntaina.

Kulttuuripalkinto -työryhmän mukaan Jättömaan lähes vuosittain järjestämä festivaali tuo kulttuuria esiin monipuolisesti. Ohjelmisto koostuu musiikki-, teatteri-, video- ja mediataide-, performanssi-, runo- ja tanssiesityksistä sekä kuvataideteoksista. Tapahtuma edistää monipuolisesti kulttuurin harrastamista ja tunnettavuutta kotipaikkakunnalla mutta on tunnettu valtakunnallisestikin. Innostuksen palon voi löytää joko tapahtuman järjestämisestä tai tapahtumassa vierailemalla.

Kulttuuripalkinto -työryhmä toteaa perusteluissaan, että ”Jättömaa kannustaa kulttuurin ja taiteen toimijoita yhteiseen kokoontumiseen ja taiteen ilmaisuun, luo osallistujille foorumin tuoda esille taidetta sekä antaa yleisölle mahdollisuuden kokea omakohtaisesti monen eri taiteen lajin taideteokset samassa festivaalissa. Sen intiimeissä puitteissa ovat esiintyneet akustisesti niin valtakunnallisesti jo menestyneet, kuin aloittelevatkin artistit.

Jättömaa on lähtökohtaisesti ei-kaupallinen tapahtuma, ja aidosti avoin niin uusille kulttuurin muodoille kuin kaiken ikäisille kävijöillekin. Se kokoaa artisteja ja eri alojen taiteilijoita ympäri Suomea ja tuo Kouvolaa positiivisesti esiin.”

Tapahtuma on järjestetty useamman kerran Kasarminmäellä, vuonna 2021 se vieraili muutaman vuoden tauon jälkeen Huhdasjärvellä. Tänä vuonna Jättömaa kylässä II järjestetään 23-24.7.2022 Taidekeskus Antareksen ympäristössä Sippolassa.

Kunniamaininta

Kulttuuripalkinto -työryhmä myönsi kunniamaininnan kauppakeskusjohtaja Monica Kuusiselle. Perusteluiden mukaan Kuusinen on madaltanut kulttuurin harrastamisen kynnystä tuomalla kulttuuria monipuolisesti kauppakeskus Veturissa asioivan yleisön keskelle.

Eri taiteenlajeja, esimerkiksi musiikkia, tanssia, kuvataidetta ja valokuvataidetta on saatu houkuttelevasti ja helposti saavutettavasti kauppakeskusympäristöön. Ostosreissulla on helppo poiketa näyttelyssä tai jäädä seuraamaan musiikkiesityksiä.

Lisätietoja: Jättömaa 2022 (jattomaa.fi)

Kulttuuripalkinnon saajat 2010-2023

2023: Kouvolan Kameraseura ry
2022: Jättömaa ry
2021: Sirkus Bravuuri
2020: Ahvion soittokunta ry
2019: Kirjailija, Jukka Behm
2018: Muusikko, Jouni Sjöblom
2017: Kulttuurineuvos Eero Niinikoski
2016: Galleristi, rehtori ja yrittäjä Vesa Parvinen
2015: Dir. cantus ja Dir. musices Pekka Ainali
2014: viihdetaitelija/taikuri/koomikko Markku Purho
2013: Kouvolan Seudun Oopperayhdistys ry
2012: Muusikko Esa Kotilainen
2011: Kuusankosken Teatterin toiminnanjohtaja Piia Kleimola
2010: Kouvostoliitto-taideyhteisö


Kulttuuripalkinto 2021: Sirkus Bravuuri

Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta kokouksessaan 21.4.2021 päätti myöntää, kulttuuripalkintotyöryhmän ehdotuksesta, vuoden 2021 Kouvolan kulttuuripalkinnon suuruudeltaan 2 000 euroa Sirkus Bravuurille.

Palkinto julkistettiin Kouvolan päivänä 7.5.2021 Kuusankoskitalolla palkintosääntöjen mukaisesti: ”tunnustuksena merkittävästä kulttuurin alalla saavutetusta urasta, taiteellisista saavutuksista tai muulla tavalla kulttuurin ja taiteen alalla ansioituneelle yhdelle tai useammalle henkilölle, yhteisölle, yhdistykselle tai taholle, joka on tehnyt Kouvolalle merkittävän kulttuuriteon ja luonut kaupungille myönteistä julkisuuskuvaa”.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 20210507_175942_resized-681x511.jpg
Sirkus Bravuuri

Sirkus Bravuuri

Esiintymistaiteidenkoulu Bravuuri perustettiin Kuusankoskelle v. 1994 Konsta Nakovin toimesta. Alkuvuosina koulussa opetettiin myös muita taiteenaloja kuten balettia, nukketeatteria ja musiikkia.

Esiintymistaiteidenkoulu siirtyi täysipainoiseksi sirkuskouluksi 2000-luvun vaihteessa ja laajensi toimintaansa joksikin aikaa myös Kouvolan ulkopuolelle. Sirkuskoulu Bravuurin vetovastuu vaihtui 2016, jolloin Konsta vetäytyi nauttimaan eläkepäivistä 74-vuoden iässä ja hänen tyttärensä Maria ”Maru” Hyytiäinen astui tirehtöörin saappaisiin. Tällöin Bravuurissa alettiin järjestää vauvasirkusta ja siitä lähti opetustoiminnan laajeneminen muihin alle kouluikäisten ryhmiin.

Vuonna 2017 perustettiin sirkuskoulu Bravuurin kannatusyhdistys tukemaan koulun toimintaa. Tällä hetkellä sirkuskoulussa järjestetään ryhmiä vauvoista – aikuisten ryhmiin saakka ja oppilaita on koulussa noin 100.

Taiteenlajina sirkus on erittäin taitoa vaativa esittävän taiteen laji, jossa tarvitaan oman kehon ja välineiden hallintaa, ilmaisu- ja koordinaatio-kykyä sekä rytmitajua. Sirkus Bravuuri on esiintymisillään ihastuttanut ja tuonut lavoille ympäri suomea viihdyttävää ja taiteellista sirkusta. Bravuuri on esiintynyt vuosien varrella monissa erilaisissa tilaisuuksissa, televisio-ohjelmissa ja lukuisten sirkusleirien yhteydessä järjestetyissä gaalanäytöksissä ja sirkusfestivaaleilla sekä ilahduttanut hienoilla esityksillään monia Kouvolan kaupungin kulttuuritapahtumia. Kouvolan peruskouluissa Lastenkulttuuriviikoilla tehdyt koulukiertueet, show’t ja työpajat ovat ihastuttaneet ja tuoneet lisää sirkustaiteen ystäviä. Talent Suomi kilpailun keväinen voitto osoitti koko Suomelle Sirkus Bravuurin taitavuuden.

www.bravuuri. net

Tietoteospalkinto

Tietoteospalkinto 2023 – 2025

Kouvolan kaupungin tietoteospalkinnon 2023 saajaksi valittiin Eero Niinikoski ja Suomen Paperitaidegalleriayhdistys ry teoksellaan Paperitaiteen tuhkimotarina. Suomen Paperitaidegalleria 20 vuotta 1989 – 2009.
Voittoisa teos on tiivis ja monipuolinen kertomus Suomen Paperitaidegallerian synnystä, sen aktiivisesta näyttelytoiminnasta ja galleriatoiminnan päättymisestä. Eero Niinikosken lisäksi teoksen kirjoittajina toimivat Inka Laine ja Annamari Haimi Suomen Paperitaidegalleriayhdistys ry:stä.

Palkittu teos.
Voittaja julkistettiin tiistaina 14.12.2023 Kouvolan kaupunginkirjastossa.

Valinnan voittajasta teki tietoteospalkinto –työryhmä, johon kuuluvat kirjastopalvelujohtaja Selja Kunttu, kaupunginkirjaston tietokirja-asiantuntija Anna-Mari Andersson, Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnan edustaja Timo Mankki sekä kaupungin työntekijäedustajana kaavoitusarkkitehti Hannu Purho.

Kouvolan tietoteospalkinnon tarkoituksena on lisätä alueen tietokirjallisuuden tunnettavuutta ja arvostusta paikallisesti ja valtakunnallisesti. Palkinto on 1 500 euroa ja se myönnetään tunnustuksena yksittäiselle kirjoittajalle, tutkijalle tai ryhmälle, jonka kirja tai muu työ on tuonut esille yleisesti kiinnostavaa ja/tai uutta tietoa Kouvolasta tai Kymenlaaksosta. Palkinto jaetaan joka kolmas vuosi.
Voittoisa teos Paperitaiteen tuhkimotarina. Suomen Paperitaidegalleria 20-vuotta 1989–2009 on tiivis ja monipuolinen kertomus Suomen Paperitaidegallerian synnystä, sen aktiivisesta näyttelytoiminnasta ja galleriatoiminnan päättymisestä. Eero Niinikosken lisäksi teoksen kirjoittajina toimivat Inka Laine ja Annamari Haimi Suomen Paperitaidegalleriayhdistys ry:stä.

Kouvolan tietoteospalkinto (1.500 euroa) jaetaan kolmen vuoden välein.

EHDOKKAAT PALKINNON SAAJAKSI

Kouvolan kaupungin tietoteospalkintoraati 2023 päätti valita ehdolle Kouvolan kaupungin tietoteospalkinnon saajiksi seuraavat 15.10.2020 – 01.10.2022 julkaistut teokset:

Alatalo, Erkki. Vielä on aikaa. Historiaa ja tarinoita kylästä niemeltä Kaipiainen. Lions Club Kaipiainen ry., M&P Paino Oy, Lahti, 2021. Historiateos rautatien merkityksestä Kouvolan Kaipiaisten asemakylälle.

Lindström, Jari. Syvään päähään, muistelmani. Werner Söderström osakeyhtiö Helsinki, 2020.

Niinikoski, Eero ja Suomen Paperitaideyhdistys ry. Paperitaiteen tuhkimotarina. Suomen Paperitaide- galleria 20-vuotta 1989–2009. Mark-Print Oy, Lahti. Grano, Vaasa, 2021. Paperitaidegalleria oli ainoa Pohjoismaissa pelkästään paperitaiteeseen keskittynyt näyttelytila.

Viinikainen, Sakari. Kuivakiskoisia rautatiejuttuja. Historiaa hymy huulessa. Sakari Viinikainen ja Reuna Publishing House, Kouvola, Petro Ofsetas, Vilna, 2022.
Tarinoita Kouvolan ja rautateiden kohtalonyhteydestä.

Woikka-Voikkaa. Synty ja elinkeinoelämä. Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 27. Kustannus Aarni Oy, perinnekirjat, Printon As, Tallinna, 2021.
Kaksiosaiseksi suunnitellun teossarjan ensimmäinen osa.

Valinnoissa painotettiin palkintosääntöjen mukaisesti yleisesti kiinnostavan ja uuden tiedon esiintuomista Kouvolasta, samoin kuin teosten ansioita laadukkaina ja suurelle yleisölle soveltuvina tietokirjoina.
Palkintoraati Timo Mankki, Selja Kunttu, Anna-Mari Andersson ja Hannu Purho valmistelevat esityksen palkinnonsaajasta Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnalle, joka tekee lopullisen päätöksen.
Kaupungin tietoteospalkinto 2023 julkistetaan helmikuussa yleisötilaisuutena.

Tietoteospalkinto -työryhmä:

Kirjastopalvelujohtaja Selja Kunttu sekä kaupunginkirjaston tietokirja-asiantuntija Anna-Mari Andersson
Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsen Timo Mankki
Kaupungin työntekijäedustajana kaavoitusarkkitehti Hannu Purho
Työryhmän sihteeri ja kokoonkutsuja – kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa.

Tietoteospalkinto 2020-2022

Seppo Aalto ja Edla Mäkelä juhlatilaisuudessa Kouvolan pääkirjastolla.
Edla Mäkelä ja Seppo Aalto pääkirjastossa tietoteospalkintojuhlassa.

Kouvolan tietoteospalkinto 2020 myönnettiin Runebergin päivänä 5.2.2020 Seppo Aallon teokselle Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918

Teoksen aihe on keskeinen Euroopan laajuisesti, valtakunnallisesti ja paikallisesti. Kouvolan alue oli sisällissodan keskeinen tapahtumapaikka. Kirjassa taustoitetaan ansioituneesti sisällissodan puhkeamiseen liittyviä syitä ja yhteiskunnallista taustaa. Aiheesta on ollut ammennettavissa huomattavasti uutta historiatietoa, jota Aalto on myös tehnyt. Haastatteluaineistojen ja arkistolähteinen laajamittainen käyttö tekee teoksesta aihettaan valaisevan suurtyön, joka lisää ymmärrystä sadan vuoden takaisesta murhenäytelmästä.

Kirja tuo hyvin esiin sen, että sota on ennen kaikkea ihmiskohtaloita, enimmäkseen traagisia. Teos on ensi lauseista lähtien kirjoitettu jännittävästi. Jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien lukija tempautuu mukaan vuoden 1918 tapahtumiin, kun ”keittäjä Verneri Granqvist juoksee henkensä edestä pakoon teloituspartioita. Verneri juoksee, vaikka ei ole koko sodassa ampunut yhtään laukausta”.

Tuula Mälkiä on suunnitellut teoksesta graafisesti tyylikkään kokonaisuuden. Teoksen kansallinen arvo on merkittävä. Kouvola on tehtaiden kaupunki ja teos tuo arvokkaan lisän paikallisen historian ymmärtämiseen. Teos avaa sisällissodan tapahtumia kummankaan osapuolelle asettumista.

Palkintotyöryhmä päätti ensimmäistä kertaa osoittaa kunniamaininnan tietoteokselle. Vuonna 2020 kunniamaininnan saa Edla Mäkelän teos Elimäen kirkko. (2016).

Päivitetty 9.2.2024

Sivun alkuun