+
-+ Tulosta

Urheilupuiston koulun opintomatka Saksaan 5/2010

Yhdeksännen luokan saksanlukijat tekivät kieli- ja kulttuurimatkan Etelä-Saksaan toukokuun viimeisellä viikolla.

Mukaan lähti kymmenen oppilasta ja kaksi vanhempaa. Ensimmäinen matkakohteemme oli München, johon pääsimme tutustumaan kiertoajelun ja kiertokävelyn avulla. Tutuiksi tulivat oppikirjoista tutut nähtävyydet kuten Frauenkirche ja Rathaus. Münchenistä matkamme jatkui Schwangaun kylään, joka sijaitsee aivan Itävallan rajan tuntumassa Alppien ympäröimänä. Ilma suosi, ja saimme nauttia kesäisestä säästä lähes koko matkan ajan.

Scwangaun kylä on kuuluisa upeista linnoistaan Neuschwanstein ja Hohenschwangau. Vierailimme Neuschwansteinissa ja saimme käsityksen kuningas Ludwig II:n maailmasta. Henkeäsalpaavat maisemat saivat meidät valokuvaamaan ahkerasti. Ohjelmassa oli myös opastettu kiertokävely läheisessä Füssenin kaupungissa. Opas kierrätti meitä vanhassa kaupungissa ja kertoi kaupungin mielenkiintoisesta historiasta.

Urheilusuorituksesta vastasi kipuaminen Tegelberg-vuorelle (1720 m). Lähes kolmen tunnin kävely palkittiin upein Alppimaisemin. Alastulosta selvittiin muutamassa minuutissa hissin avulla. Vuoren juurella oli kesäkelkkarata, joka tarjosi vauhdinnälkäisille oivan mahdollisuuden huristella kelkalla mäenrinnettä alas.

Shoppailu oli monen toivelistalla, ja Münchenin lukuisat liikkeet saivat meidät ostoshysterian valtaan. Matkalaukut täyttyivät tuliaisista ja painoivat tulomatkalla monta kiloa enemmän kuin mennessä.

Kokonaisuudessaan matka oli onnistunut, ja oppilaat pärjäsivät hienosti saksan ja englannin kielellä jokapäiväisissä viestintätilanteissa. Uskon, että matka tarjosi kaikille uusia ja upeita elämyksiä, jotka säilyvät muistoissamme vielä pitkään.

Anu Kurki
ruotsin ja saksan lehtori