+
-+ Tulosta

Ikäaseman Frisbeegolfmestaruus 2017

Ikäaseman Frisbeegolfmestaruus ratkottiin kahdeksannen kerran 15.6.2017 Kouvolan Urheilupuiston Frisbeegolfradalla. Sää oli mitä hienoin ja ihmiset iloisia aurinkolaseissaan. Väylille lähdettiin hakemaan hyvää tulosta ja se saavutettiin, koska tulosten taso oli kovin kautta kisahistorian.

Unelmien Kukanpäivänä, 10.5.2017, Frisbeegolfmestaruuden voittanut Anja avaa räväkästi väylällä viisi. Urheilupuiston radalla on 9 väylää, jotka kaikki ovat 3 heiton väyliä. Ikäaseman mestaruuskisoissa kisataan tuttuun tapaan kahdeksalla väylällä, jossa väylä numero kuusi hypätään yli tai kierretään mäki. Vuoden 2016 videosta voi hahmottaa, miten kisa etenee.

Frisbeegolfin onnistumisia ja tuuletuksia nähtiin, kun kilinä kuului maalikorissa. Kuvassa ollaan väylällä numero kahdeksan, jossa noudatettiin Ikäaseman omia sääntöjä. Ikäaseman säännöissä vältellään heittämistä mäkialueilta, joten kiekon saa tuoda alas tasaiselle, jos kiekko on lentänyt mäkeen.

Ikäaseman mestaruus 2017 (Katso video!) oli tiukkaa taistelua loppuun saakka. Heittäjät jaettiin eri ryhmiin ja Vapun viimeinen heittopaikka oli väylä numero yksi. Vappu oli selvässä johdossa, kunnes koitti viimeinen väylä. Vappu olisi voittanut kisan heittämällä omalla perustasollaan neljän heiton tuloksen eli +1. Toisin kävi ja Vappu heitti kuusi heittoa eli + 3 ja yhteistulos oli 32 heittoa eli + 8. Muut mitaleista kilpailevat Timo ja Marja heittivät väylällä numero yksi tuloksen neljä eli +1 ja heidän yhteistuloksensa oli 31 heittoa eli +7. Timo ja Marja heittivät uusintakisan väylällä yhdeksän, jossa Timo oli tällä kertaa parempi. Kuvassa on mitalikolmikko mediamyllytyksessä.

Katso videot

Ikäaseman vuoden 2016 mestaruusjahdista

ja vuoden 2017 frisbeegolfmestaruusvideo

11

Kommentoi

Nimi / Nimimerkki

Kommenttiteksti: