Kouvola – Kaakkois-Suomen keskus; aktiivisten kaupunki keskel kaikkee -visio asemoi Kouvolaa Kaakkois-Suomen suurimpana kaupunkina sekä logistisesti helposti saavutettavana ja erinomaisten yhteyksien päässä olevana kaupunkina. Kouvola on aktiivisten kaupunki keskellä kaikkea. Meillä on hyvät yhteydet – ihmisiin, luontoon, maailmalle ja mahdollisuuksiin.

Laitamme itsemme likoon: opimme, teemme töitä ja yritämme. Kouvolassa on helppo kokeilla ja pysyä liikkeessä. Kasvumme syntyy lapsista, nuorista ja yrityksistä. Rakennamme kasvun kestävästi ja yhdessä. Kaakkois-Suomen suurimmassa kaupungissa riittää ihmisille, ideoille ja liiketoiminnalle tilaa kasvaa.

Kouvolasta on lyhyt matka menestykseen ja maailmankartalle. Kouvolassa saa elää täyttä elämää ja syke nousta. Innostumme, nautimme ja kannustamme toisiamme. Voimme hyvin ja pärjäämme. Kaikista pidetään huolta.

Kouvola on enemmän kuin osiensa summa. Meistä jokainen vaikuttaa siihen, millaisessa kaupungissa elämme tulevaisuudessa. Strategia antaa siihen suunnan. -Kaupunginjohtaja Marita Toikka-”

Kasvukärkinä lapset, nuoret ja yritykset

Vahvuuksiemme pohjalta olemme valinneet keskittyä kasvussamme lapsiin ja nuoriin sekä yrityksiin. Näiden kautta hyvinvointi leviää kaikille koko kaupunkiin ja kestää aikaa. Kaikista pidetään huolta, ja se on mahdollista, kun kasvulle on määritelty selkeät kärjet:

  • Lasten ja nuorten kasvu
  • Yritysten kasvu
Katso videolta kaupunkistrategian esittely.


Yhteiset tavoitteet

Kasvukärkien pohjalta olemme luoneet myös yhteiset tavoitteemme. Strategiaan on määritelty kuusi tavoitetta, joita toteuttavat konkreettiset toiminnalliset tavoitteet ja toimenpiteet päätetään toimielinkohtaisesti talousarviossa ja käyttösuunnitelmissa.

1) Asuminen: Turvallinen kotipesä

Meillä voi elää itselleen sopivaa, hyvää ja aktiivista arkea. Kehitämme kaikille sopivia asumisen ratkaisuja.

  • turvallinen arki
  • toimivat ja saavutettavat palvelut
  • sujuva liikkuminen ja maksuton joukkoliikenne
  • luonto alkaa takapihalta
  • mökkiasumista ympäri vuoden

2) Liikunta ja kulttuuri: Värikäs pelikenttä

Aktiivisten kaupunki on rikas ja monipuolinen lähtökohta elämälle.

  • tasokas ja kiinnostava kulttuuritarjonta
  • viihtyisä yhdessäolon keskusta
  • tapahtumapaikkana koko kaupunki
  • liikkuva elämäntapa, monipuoliset liikuntamahdollisuudet
  • lasten ja nuorten laadukas harrastustoiminta
  • urheilukaupunki
  • yhdessä tekeminen ja mukaan ottaminen

3) Kestävä elämäntapa: Luonnollinen perusta

Jokainen voi hyvin ja kokee itsensä tärkeäksi osaksi yhteisöä. Luomme kestävää tulevaisuutta ja käännämme haasteet mahdollisuuksiksi.

  • mielekäs ja merkityksellinen elämä
  • perheiden hyvinvoinnin edistäminen
  • hyvinvoinnin ja varautumisen ratkaisut
  • jatkuvasti kehittyvä lähi- ja luomuruokatuotanto
  • alkutuotannosta maailman markkinoille
  • kestävä ja ympärivuotinen matkailu
  • edistyksellinen bio- ja kiertotalous
  • kohti hiilineutraaliutta kulkeva uusiutuvan energian kaupunki

4) Kasvatus ja opetus: Kaikkien kampus

Uutta luova, kaikille avoin ja eläväinen kaupunki tarjoaa parhaat lähtökohdat ja verkostot oppia.

  • tulevaisuuden taitoja luovat päiväkodit ja koulut
  • monimuotoista korkeakoulutusta ja urheiluun painottuva lukio
  • työelämän tarpeisiin vastaava ja yrittäjyyteen kannustava koulutustarjonta
  • kansainvälisesti verkottunut tutkimustyö
  • yrityslähtöinen ja kasvava TKI-toiminta
  • nuorten tulevaisuustaidot
  • opiskelijaelämää tukeva kaupunkikeskusta
  • edulliset ja laadukkaat opiskelija-asunnot

5) Työelämä: Moderni työmahdollisuuksien keskus

Laadukkaiden palveluiden, hyvän yhteistyön ja verkostojen avulla tarjoamme kaikille innostavia mahdollisuuksia ansaita, kehittyä ja löytää merkitystä elämään.

  • sujuvat koulutus-, työllisyys- ja yrittäjyyspolut
  • jatkuva oppiminen, työelämälähtöinen koulutus
  • alueen tarpeita tukeva osaaminen
  • rohkaiseva investointiympäristö yrityksille
  • vahva nuorisotyöllisyys ja yrittäjyyteen kannustaminen
  • koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton edistäminen
  • kansainvälistyvät yritykset ja uudet avaukset

6) Yrittäminen: Logistisesti keskellä kaikkea

Loistavat yhteydet ja lyömätön määrä mahdollisuuksia huippuluokan liiketoimintaan Suomessa ja kansainvälisesti.

  • moderni logistiikan keskus ja Suomen suurin kuivasatama
  • vetovoimainen kaupan ja elintarvikesektorin keskittymä
  • edistykselliset energia- ja kiertotalousratkaisut
  • osaamisen ja uuden liiketoiminnan kasvualusta
  • laaja ja monipuolinen tonttivaranto
  • parhaat yrityspalvelut ja puitteet yrittää
  • nopeiden raideyhteyksien edistäminen

Arvoista emme tingi! 

Arvot ovat kaupungin toimintaa ohjaavia periaatteita. Kouvolan kaupungin arvoiksi on kiteytetty Yhdessä, Kestävästi, Kehittäen.

Yhdessä: Meillä on vahva tahto yhteistyöhön kaikessa tekemisessä. Kaikkien mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan. Osallistaminen on toimintatapamme. Erilaisuutta kunnioitetaan, ja se nähdään vahvuutena.

Kestävästi: Toimimme luotettavasti, turvallisesti ja luontoa kunnioittaen. Reagoimme vastuullisesti ja ketterästi niin oman toimintaympäristömme kuin maailman muutoksiin. Katsomme pidemmälle – rakennamme vakaata ja kestävää taloutta, yhteisöä ja ympäristöä.

Kehittäen: Tekemisessämme on eteenpäin menevä ote. Parannamme toimintaamme yhä sujuvammaksi palautteen perusteella. Meillä on yhteinen suunta ja seisomme päätöstemme takana. Kokeilemme rohkeasti uutta.

Forsell Tuukka

Apulaiskaupunginjohtaja
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206159333
0404899333
Konsernipalvelut
Kaupungintalo

Kolari Liisa

Kehittämispäällikkö
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206158026
0405957260
Kaupungistrategia
Kaupungintalo

Huhtinen Ilari

Kehittämispäällikkö
Torikatu 10, 45100 Kouvola
0206156256
0404884256
Kaupungistrategia
Kaupungintalo

Päivitetty 27.2.2024

Sivun alkuun