+
-+ Tulosta

Hyvinvoiva Kouvola rakennetaan yhdessä

Hyvinvoiva Kouvola –ohjelman tavoitteena on panostaa ennaltaehkäisyyn ja kehittää yhteisöllisyyttä ja asiakkaiden kuulemista. Hyvinvointinäkökulma halutaan tuoda osaksi päätöksentekoa ja palvelujen kehittämistä.

Hyvinvointi koostuu erilaisista asioista. Kaupunki tarjoaa monta rakennuspalaa kuntalaisille oman hyvinvointinsa edistämiseen: vaikuttamiskanavia, ohjausta ja neuvonta sekä sähköisiä palveluja aktiivisuuden ja omahoidon vahvistamiseen. Mikä on sinun palasi, jolla lisäät omaa tai läheisesi hyvinvointia?

Useimmat kouvolalaiset pitävät kaupunkiaan hyvänä paikkana asua. Kouvola tarjoaa luontoa, liikkumismahdollisuuksia, tapahtumia ja kulttuuria. Suurin osa palveluja käyttäneistä kokevat palvelun hyväksi ja kaupungin henkilökunnan ammattitaitoiseksi. Tilojen ja kiinteistöjen kunto saa kuntalaisilta eniten moitteita.

Kaikkeen emme voi vaikuttaa. Siihen mihin voimme, haluamme vaikuttaa. Haluamme hyvinvointinäkökulman osaksi Kouvolan päätöksentekoa ja haluamme kuulla kaupunkilaisia.

Siksi meillä on aloitettu Hyvinvoiva Kouvola –ohjelma. Siinä panostetaan ennaltaehkäisyyn sekä asukkaiden kuulemiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen. Sinäkin voit vaikuttaa asioihin. Monen kanavan kautta.
OSALLISTU • VAIKUTA • VOI HYVIN

Mitä hyvinvointi merkitsee kouvolalaisille?

Kysyimme sitä ja saimme vastaukseksi mm.: Terveyttä, tasapainoista ja sujuvaa arkea • Mahdollisuuksia toteuttaa itseä • Saada tarvittavia ja laadukkaita palveluita läheltä kotia • Harrastusmahdollisuuksia, kulttuuria, urheilua ja liikkumismahdollisuuksia • Tapahtumia • Tukea ja turvaa tai tietoa tukiverkostojen löytymisestä • Hyvä terveys ja hyvät ihmissuhteet • Elämässä mielekästä tekemistä • Pysyn terveenä, pidän huolta kehostani ja mielestäni liikunnalla ja terveellisellä ruoalla • Aktiivista elämää • Kokonaisvaltaista hyvää oloa • Terveyttä, virkeyttä ja uskoa tulevaisuuteen • Viihtyisää ja turvallista ympäristöä • Toimivia terveyspalveluita ja tarvittaessa apua sairauksiin • Hyvää alueellista yhteistyötä • Jaksamista arjessa • Terveyttä, onnea, rauhaa ja liikkumisen riemua

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kunnan tehtävä. Kunnat päättävät monista toimista, joilla on ratkaiseva merkitys asukkaiden hyvinvointiin, osallisuuteen, työllistymiseen ja toimintakykyyn. Mutta jokaisella kuntalaisella on myös oma vastuunsa omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.

Yhteystiedot

Terveyden edistäminen
Torikatu 10, PL 85, 4. krs • 45100 Kouvola

Hyvinvointisuunnittelija
Tarja Alamattila
020 615 7483


Palvelupäällikkö Kirsi-Marja Karjalainen
020 615 9311

etunimi.sukunimi@kouvola.f