+
-+ Tulosta

Vaatimukset vesihuolto-osuuskunnille

Vesihuolto-osuuskunnille on kaupungin puolelta tiettyjä vaatimuksia mm. toiminta-alueen sekä vesihuolto-osuuskunnan vesilaitokseksi hyväksyttäminen.

Vaatimukset vesihuolto-osuuskunnille

Vesiosuuskunta - vesihuoltolaitos

Vesihuoltolain (119/2001) mukaan vesiosuuskunnat ovat vesihuoltolain tarkoittamia vesihuoltolaitoksia silloin, kun on vähintään 50 asukasta tai silloin, kun vedenkulutus tai jätevesimäärä on yli 10 m3 vuorokaudessa. Tällöin osuuskunnilla on vesihuoltolain mukaiset oikeudet ja velvoitteet. Vesihuoltolaitoksiksi luokiteltaville vesiosuuskunnille on vahvistettava toiminta-alue, jossa kiinteistöillä on liittymisvelvollisuus verkostoon, mikäli ympäristönsuojeluviranomaiset eivät anna lupaa poiketa tästä.

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuoltolaitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan (8 §). Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitoksen voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Toiminta-alueen vahvistamishakemukset toimitetaan Maaseutupalveluille vesihuoltoon (Kouvolan kaupunki, Maaseutupalvelut/vesihuolto, Vartiotie 4, 45100 Kouvola)..

Terveydensuojelulain mukaiset vaatimukset ja vesilaitoksen hyväksyttämishakemus

Vesiosuuskunnat koosta riippumatta ovat talousvettä toimittavia laitoksia, joiden tulee hakea hyväksymistä kunnan terveyden suojeluviranomaiselta (Kouvolan kaupunki, Ympäristöpalvelut, PL 32 (Valtakatu 33), 45701 Kuusankoski). Vesilaitoshyväksymistä tulee hakea vuoden 2012 loppuun mennessä. Liitteeksi tulee laatia valvontatutkimus-ohjelma ja selvitys erityistilanteisiin varautumisesta.
Valvontatutkimusohjelma on pakollinen vesilaitoksille, jotka toimittavat talousvettä vähintään 10 m3 päivässä tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin riippumatta siitä onko laitoksella omia ottamoita tai verkostoja. Malli valvontatutkimusohjelman löytyy Valviran sivuilta. Lisäohjeita Ympäristöpalveluiden ohjeistuksesta, ks. tiedotustilaisuuden esitykset.

Yhteystiedot

Avustusten maksatukset

Ritva Järvinen
Tekninen assistentti
020 615 4521
ritva.jarvinenkouvola.fi
Maaseutupalvelut
maaseutupalvelutkouvola.fi
Vartiotie 4
45100
Kouvola