+
-+ Tulosta

Nuorison kohdeavustus

Kohdeavustusta voi hakea koko vuoden ajan vähintään 14 vrk ennen suunniteltua tapahtumaa tai hanketta.

Kohdeavustusta voidaan myöntää ensisijaisesti kertaluonteisiin nuorisotapahtumiin ja hankkeisiin.

  • Alle 1 000 euron kohdeavustukset haetaan nuorisopalvelun kohdeavustuksen hakemuslomakkeella ja siihen kuuluvilla liitteillä, ks. liitetiedostot.
  • Yli 1 000 euron hankkeissa hakijan tulee lisäksi ottaa yhteyttä nuorisotyön palvelupäällikköön.

Kohdeavustus maksetaan päätöksen ja hyväksytyn kohdeavustuselvityksen jälkeen. Selvitys tehdään erilliselle lomakkeelle ja siihen tulee liittää yhteenveto toteutuneista kuluista sekä hyväksyttävät maksutositteet.

Käyttöselvitys myönnetystä avustuksesta tulee toimittaa sivistyksen toimialan toimistoon välittömästi hankkeen päättymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 2 kk:n kuluessa tapahtumasta. Vuoden lopussa (marras-joulukuussa) toteutuneiden projektien tilitys on kuitenkin tehtävä avustusten myöntämisvuoden loppuun mennessä.

Allekirjoitettu hakemus liitteineen tulee toimittaa

  • postitse osoitteella Kouvolan kaupunki, Hyvinvointipalvelut / Nuorisopalvelut, Hyvinvointipalveluiden kirjaamo, PL 85, 45101 Kouvola tai
  • yhteispalvelupisteeseen

Yhteystiedot

Palveluvastaava
Tuula Soininkallio
puh. 020 615 7858
etunimi.sukunimi(at)kouvola.fi

Liitteet

Nuorten kohdeavustushakemus [pdf, 118 KB] Talousarvio-toteuma [pdf, 181 KB] Kohdeavustusselvitys [pdf, 57 KB]