Katuvalojen syttymistä ja sammumista ohjaa automaattinen järjestelmä. Uusimmat katuvalot himmenevät yön hiljaisimpina tunteina, ja vanhemmissa sammutetaan joka toinen katuvalaisin. Tämä säästää energiaa ja vähentää muun muassa uniongelmia.

Yhteensä Kouvolan katuja ja puistoja valaisee noin 28 000 valaisinta. Niitä kaikkia ohjaa yhteinen ohjausjärjestelmä.

Yli 70 prosenttia katuvaloista on LED-valaimisia ja tarkoitus olisi vaihtaa loputkin valaisimet LED-valaisimiksi lähivuosina.

Katuvalot sammutetaan joka kesä viikon 21 maanantaista aina viikon 29 perjantaihin asti. Käytännössä katuvalot ovat sammutettuna toukokuun loppupuolelta heinäkuun loppupuolelle asti. Kesäsammutukset eivät koske Kouvolan ydinkeskustaa eikä muiden taajamien pääväyliä.

Katuvalaistuksen rakentaminen

Katuvalaistus rakennetaan, kun vähintään puolet alueen tonteista on rakennettu. 

Parhaillaan käynnissä on hanke, jossa korjataan puutteita katuvalaistuksessa. Osalla kaduista valaistus on aiemmin jäänyt puuttumaan, vaikka tonttien rakentamiskriteeri on täyttynyt. 

Katuvalojen energiankulutus

Nykyisen katuvalaistuksen energiankulutus on vähentynyt yli 50 prosenttia vuodesta 2012. LEDit kuluttavat energiaa neljäsosan elohopeavalaisimien kuluttamasta määrästä. 

Kouvolassa katuvalojen nykyaikaistaminen alkoi vuonna 2012. Samalla yhtenäistettiin valaistuksen ohjausjärjestelmä ja vaihdettiin elohopeavalaisimet energiatehokkaammiksi.

Kunnossapito ja vikailmoitukset

Voit tehdä vikailmoituksen palaneista lampuista tai muista vioista ja vaurioista:

  • Tee ilmoitus sähköisesti kaupungin palautekanavaan
  • Voit myös soittaa katuvalaistuspäivystykseen (24 h) puh. 020 615 7277. 

Kaupungin katuvalaistuksen kunnossapidosta vastaa KSS Rakennus Oy. Kunnossapitoon kuuluvat muun muassa:

  • palaneiden lamppujen vaihdot
  • lahopylväiden uusimiset
  • kolarivaurioiden korjaamiset
  • valaisinten ja kaapeloinnin kunnostamiset.

Päivitetty 26.5.2023

Sivun alkuun