+
-+ Tulosta
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Paja Kasarminmäellä

Kouvolan keskustaajaman rakennus- ja kaavoitusperintö 1800-luvun lopulta nykypäivään

Riihimäki-Pietari -rautatien rakentaminen, maanviljelys, Pohjois-Kymenlaakson puunjalostusteollisuus, venäläisen varuskunnan perustaminen, kauppalaksi ja myöhemmin kaunpungiksi tulo, kohoaminen lääninkeskuksen asemaan - siinä muutamia tekijöitä, jotka ovat jättäneet jälkensä Kouvolan kasvoihin. Historia näkyy niin kaupungin rakenteessa kuin sen arkkitehtuurissakin.

Tekstit ja kuvat pohjautuvat vuonna 2011 julkaistuun Rurik Wasastjernan kirjaan Muutakin kuin rautatieristeys (Kouvolan kaupunginmuseon julkaisuja 3). Teos on palkittu valtakunnallisella vuoden 2011 parhaan taidekirjan Eliel Aspelin -palkinnolla sekä Kymenlaakson ensimmäisellä kulttuuriympäristöpalkinto Nutikalla.

1870-1922

Maatilan päärakennus Kouvolan Alakylässä. Kuva: Johannes Wiehn. Maatilan päärakennus Kouvolan Alakylässä. Kuva: Johannes Wiehn.

Kouvolassa on säilynyt useita maatilojen pihapiirejä ja päärakennuksia 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Erityisen laaja keskittymä löytyy Alakylästä, Joenrannantien ja Peltokyläntien varrella on säilynyt useita tiiviitä talorykelmiä. Näitä arvokkaita maatilarakentamisen esimerkkejä lukuun ottamatta Kouvolan rakennushistoria liittyy kiinteästi vuonna 1870 valmistuneen Riihimäen-Pietarin rautatien rakentamiseen. Rautatieaseman sijoittaminen Kouvolaan liittyy puolestaan Kuusankoskelle perustettujen puunjalostustehtaiden kuljetustarpeisiin. Tehtailijoiden ja Rautatiehallituksen neuvottelujen tuloksena asema valmistui Kouvolaan vuonna 1875.

Näkymä veturivarikon alueelta. Kuva: Johannes Wiehn. Näkymä veturivarikon alueelta. Kuva: Johannes Wiehn.

Varhaisimmat säilyneet Kouvolaa koskevat suunnitelmat liittyvät asemanseudun järjestämiseen. Asemapiirroksessa vuodelta 1905 näkyy jo nykyisen Kouvolan pohjois-eteläsuuntaisen pääkadun (Asemakatu-Manski-Kauppalankatu) alku. Samoin hahmottuu itä-länsisuuntaisten katujen verkko asemayhdyskuntaan liittyvine rakennuksineen ja istutuksineen. Tämän Kouvolan varhaisimman ytimen rakennukset ovat pääosin hävinneet. 1800-luvun lopun rakennuskannasta on kuitenkin säilynyt radan eteläpuolella joukko veturivarikon rakennuksia, jotka antavat hyvän kuvan varhaisen rautatieyhdyskunnan “teknisestä" puolesta.

Aseman koulu. Kuva: Johannes Wiehn. Aseman koulu. Kuva: Johannes Wiehn.

Radan pohjoispuolella on säilynyt Aseman koulu, joskin lyhennettynä. Rautatiehallituksen hallitsemasta alueesta länteen on säilynyt ilman kokonaisuunnitelmaa syntynyt rautatieläisten asuinalue. Tasokkaiden ja ajan virtauksia seuranneiden omakotitalojen sekä vehreiden puutarhojen muodostama miljöö tunnetaan Kuljettajien kaupunginosana.

Kouvola-talon rakentamisen yhteydessä pieteetillä korjattuihin taloihin perustettiin useita erikoismuseoita ja puoteja ja aluetta alettiin kutsua museokortteliksi.

Luukkosen talo Kuljettajien kaupunginosassa. Luukkosen talo Kuljettajien kaupunginosassa. Kuva: Rurik Wasastjerna.
Vanha kaupungintalo. Kuva: Johannes Wiehn Vanha kaupungintalo. Kuva: Johannes Wiehn.

Kouvolan ydinkeskustan vanhimmat rakennukset ovat 1890-luvulta. Aseman koulun rakennutti Rautatiehallitus ja vanha kaupungintalo rakennettiin alun perin apteekkari Ludvig Åkerstedtin asunnoksi. Sitä korotettiin ja uudistettiin vuonna 1908 arkkitehti Valter Thomén piirustusten mukaan. Vuonna 1923 Kouvolan kauppala osti rakennuksen toimitalokseen. Nykyään se palvelee eläkeläisten toimintakeskuksena.

Aikakauden lukuisista liikerakennuksista on säilynyt Kouvolan kirjapainon talo (Uuno Immonen 1921).

Uuno Immonen: Kouvolan kirjapainon talo 1921. Kuva: Johannes Wiehn. Uuno Immonen: Kouvolan kirjapainon talo 1921. Kuva: Johannes Wiehn.
Kasarminmäen upseerikerho. Kasarminmäen upseerikerho.Kuva: Rurik Wasastjerna.

Rautatiehen liittyy myös Kaunisnurmen pohjoispuolelle rakennettu kasarmialue, joka kuuluu 1910-luvulla Suomen etelärannikkoa ja rautatietä suojaamaan perustettuun viiden varuskunnan joukkoon. Kouvolan lisäksi näitä perustettiin Korialle, Lahden Hennalaan, Riihimäelle ja Tammisaaren Dragsvikiin. Varuskunta-alue rakennettiin punatiilestä venäläisten tyyppipiirustusten mukaan vuosina 1911-1916. Vakiomuotoista tiiltä monin tavoin

Kasarminmäen ortodoksikirkko. Kasarminmäen ortodoksikirkko.Kuva: Rurik Wasastjerna.

porrastamalla on saatu aikaan muhkeaa koristeellisuutta, joka näkyy räystäslistoissa, kulmatorneissa ym. rajakohdissa. Paraatikentän ympärille ryhmittyvät kasarmit, joita vuorostaan ympäröivät mm. päävartiosta, sairaalarakennuksista, talleista ja erilaisista varasto- ja huoltorakennuksista koostuva vyöhyke. Tämän alueen sivuavan tien itäpuolelle sijoittuvat upseerikerho ja upseeriston asuintalojen rivistö sekä eteläosaan ortodoksikirkko. Varuskunta-aluetta on täydennetty eri vuosikymmeninä mutta ensimmäisen rakennusvaiheen punatiiliarkkitehtuuri hallitsee edelleen.

1923-1939

Näkymä Palomäenkadulta. 1930-60-luvuilla rakennetut talot on sijoitettu kadunsuuntaiseen yhtenäiseen riviin Meurmanin 1930-luvun kaavan mukaisesti.. Näkymä Palomäenkadulta. 1930-60-luvuilla rakennetut talot on sijoitettu kadunsuuntaiseen yhtenäiseen riviin Meurmanin 1930-luvun kaavan mukaisesti. Kuva: Rurik Wasastjerna.

Kouvolasta tuli kauppala vuoden 1923 alusta. Kauppalanhallituksen valitsema asemakaavatoimikunta totesi, että Paatelan runsaasti aukioita, puistoja, julkisten rakennusten paikkoja, katuakseleita ja muita kaupunkitaiteellisia sommitelmia sisältänyt puutarhakaupunkimainen asemakaava oli vaikea toteuttaa. Siksi palkattiin kilpailun tuomarina toiminut Otto-Iivari Meurman laatimaan uusi, rationaalisempi kaava. Hän saikin aikaan paremmin maanomistusoloja huomioivan kaavan, jossa myös liikenneverkko oli sujuvampi ja lunastettavia yleisiä alueita vähemmän. Vuosina 1931-32 vahvistetusta kaavasta tuli Kouvolan keskeisten osien kaupunkirakenteen perusta, johon kaikki myöhemmät kaavat nojaavat.

1920- ja 30-lukujen pientalokantaa on säilynyt jonkin verran ydinkeskustaa ympäröivissä kaupunginosissa, mm. Kaunisnurmella ja Käpylässä, jossa Meurmanin asemakaavaa noudattava katuverkko yhdessä säilyneiden taloryppäiden kanssa antaa hyvän kuvan aikakauden tavoitellusta ja toteutuneesta kaupunkikuvasta.

Näkymä Kaunisnurmen Uudenmaankadulta.  Rakennukset 1920-luvulta. Näkymä Kaunisnurmen Uudenmaankadulta. Rakennukset 1920-luvulta.Kuva: Rurik Wasastjerna.
Viktor Koiviston talo Marjoniemessä Viktor Koiviston talo Marjoniemessä.Kuva: Rurik Wasastjerna.

1920-luvun merkkirakennuksista voidaan mainita Kouvolan puhelinyhdistyksen ylväshahmoinen talo (Bertel Liljequist 1929), sementtivalimon omistajan Viktor Koiviston erikoistiilillä verhottu talo Marjoniementie 7 (1925), Terveystalon vanha osa (1925), sekä jyhkeää klassismia edustavat Kankaan koulu (Toivo Salervo 1927) ja Kymenmaan konttori (Georg Jägerroos 1929).

Toivo Salervo: Kankaan koulu 1927. Toivo Salervo: Kankaan koulu 1927.Kuva: Rurik Wasastjerna


Georg Jägerroos: Kymenmaan konttori 1929. Georg Jägerroos: Kymenmaan konttori 1929.Kuva: Rurik Wasastjerna.

1930-luvun arkkitehtuuriperintöä edustavat esim. rakennusmestari Uuno Immosen talo (1930), Vanhan hautausmaan siunauskappeli (Uuno Immonen 1932), Kouvolankylän koulu (Toivo Salervo 1933). Kymen Lukossa (Bertel Liljequist 1936), Kouvolan I Apteekissa (Georg Jägerroos 1937), Kankaan koulun vanhan osan (nyk. Oppikujan koulun) laajennuksessa (Toivo Salervo 1938) ja Kääriäisen kulmassa (Runar Finnilä 1939) sekoittuvat 1920-luvun klassismin ja 1930-luvun funktionalismin piirteet kussakin rakennuksessa omalla tavallaan.

Pikku-Tyynelä, 1939.Kuva: Rurik Wasastjerna. Pikku-Tyynelä, 1939.Kuva: Rurik Wasastjerna.

Pikku-Tyynelän vaatimattomalla pienkerrostalolla Keskuspuiston kulmassa on kokoaan suurempi merkitys edustaessaan keskustasta kadonnutta kauppala-ajan pienimittakaavaista rakentamista.



1940-1959

1940-luvun alkupuolisko oli Kouvolassa kuten muualla Suomessa sodan vuoksi melko hiljaista aikaa rakennusrintamalla. 1940-luvun loppupuolen haasteita olivat jälleenrakennus ja evakkoväestön asuttaminen. Otto-I. Meurman kaavoitti radan eteläpuolelle lukuisia uusia omakotialueita, mm. Sarkolan “Karjalaiskylän".

Kortteli Hotelli toteutuneessa asussaan. Etualalla As Oy Torinportti, Erkki Virkkunen 1954. Kortteli Hotelli toteutuneessa asussaan. Etualalla As Oy Torinportti, Erkki Virkkunen 1954.Kuva: Rurik Wasastjerna.

1930-luvun funktionalismi, joka oli mullistanut rakennussuunnittelun, alkoi vaikuttaa kaavoitukseen. Klassismin kaupunkisuunnittelu suljettuine kortteleineen, yhtenäisine rakennusrintamineen, symmetrisine katuakseleineen ja pääteaukioineen antoi tilaa uudelle vapaammalle sommittelulle, jossa rakennukset saivat itsenäisemmän aseman. Selkeä esimerkki uudesta ajattelusta on Meurmanin vuonna 1948 laatima korttelien Torinpää, Hotelli ja Hissipoika uusi asemakaava. Vanhojen umpikorttelien tilalle tulee veistoksellinen sommitelma, jossa myymäläjalustalta nousevien pistetalojen rivi rytmittää katunäkymää.

Uuden keskustasta itään johtavan Karjalankadun linjauksen aiheuttama Käpylän kaavamuutos vuodelta 1946 tuo vanhaan kudoksen uuden elementin. Kaarevat kadut ja talojen vaihteleva sijoittelu hajottaa vanhan rakenteen. Radan eteläpuoliset uudet asemakaavat perustuvat kokonaan tällaiseen variointiin, jossa kaihdetaan pitkiä, symmetrisiä näkymiä ja tarjotaan tilalle mutkittelevaa katuverkostoa. Kun 1930-luvulla talot mielellään sijoitettiin katulinjaan, erotetaan tontit nyt säännönmukaisesti viherkaistoilla katutilasta.

Vuonna 1954 valmistuu Kouvolan ensimmäinen yleiskaava, joka perustuu ns. soluttaiseen hajakeskitykseen, jossa kaupunki jaetaan "lähiöihin". Käsite ei vastaa nykyistä mielikuvaa yksipuolisista asuinalueista vaan kyseessä on noin 6 000-10 000 hengen kaupunginosa, jolla on omat peruspalvelunsa kävelyetäisyydellä. Keskustakin on oma lähiönsä, jossa sijaitsevat peruspalvelutason ylittävät, koko kaupungille yhteiset instituutiot ja liikkeet. Lähiöt puolestaan jakautuvat soluihin, joilla on omat pienet keskuksensa. Tyypillistä ajan ajattelulle on, että niin soluja kuin lähiöitä erottavat viheralueet. Samoin liikenneväyliä reunustavat istutetut suojavyöhykkeet.

Jälleenrakennuskauden tyyppitalo Ahdinkadulla. Jälleenrakennuskauden tyyppitalo Ahdinkadulla..Kuva: Rurik Wasastjerna.

Sodan jälkeen kaavoitettujen omakotialueiden rakennuskanta on monin paikoin muodostunut melko yhtenäiseksi. Ns. rintamamiestalon kotoisa hahmo, pienet solukeskukset liikerakennuksineen ja vuosikymmenten saatossa kasvaneet istutukset ja puutarhat tekevät alueista viihtyisiä. Aikansa harvinaisuuksia ovat Kaarlo Ritvolan Sarkolaan piirtämät rivitalot.

Rivitalo Sarkolassa: Kaarlo Ritvola 1955. Rivitalo Sarkolassa: Kaarlo Ritvola 1955.
Näkymä Valimontieltä. Etualalla Jopuko Ylihannun 1949 suunnittelema asuinrakennus Pelkonen. Näkymä Valimontieltä. Etualalla Jopuko Ylihannun 1949 suunnittelema asuinrakennus Pelkonen.Kuva: Rurik Wasastjerna.

Radan pohjoispuolella ennen sotia syntyneet omakotialueet täydentyivät uusilla rakennuksilla, jotka asettuivat luontevasti vanhaan kokonaisuuteen rikastuttaen niitä uusilla vivahteilla. Rintamamiestalon peruskaavasta poikkeavia, hieman suurempia omakotitaloja löytyy etenkin ydinkeskustan pohjoispuolelta. Ainutlaatuinen esimerkki on Jouko Ylihannun suunnittelema kaupunkimainen pientalo, jonka angloamerikkalaiset vaikutteet ovat ilmeiset. Yleinen rakennustyyppi 1950-luvulla oli 2-3-portainen ja 3-4-kerroksinen asuinkerrostalo, jossa usein oli erillinen matala liikesiipi. Tämä rakennustyyppi lukemattomine variaatioineen ja niukkoine mutta herkkine detaljeineen tuotti viihtyisää miljöötä keskustaan ja sen lievealueille.

Sodanjälkeinen aika toi mukanaan myös runsaasti julkista rakentamista. Kunnalliskoti valmistui 1948 (Blomstedt & Stenbäck), Tyttölyseo 1949 (O. Ermala) ja Tornionmäen koulu 1951 (Blomstedt & Stenbäck). Sarkolan koulu (Eero A. Kajava ja Reijo Lehtovaara 1957) on ansiokas esimerkki 1950-luvun koulusuunnittelun uusista virtauksista. Se on ns. halllikoulu, jossa sali- ja luokkatilat ryhmittyvät monitoimitilana palvelevan aulan ympärille. Pohjois-Kymenlaakson ammattikoulu valmistui 1958 (Olli ja Eija Saijonmaa).

Lääninhallituksen talo.Kuva: Rurik Wasastjerna. Lääninhallituksen talo.Kuva: Rurik Wasastjerna.

Vuonna 1955 Kouvolasta tuli Kymen läänin hallintokeskus, mikä toi oman kasvusysäyksensä. Helmi Pakkala-Väinölän vuonna 1954 suunnittelema lääninvirastotalo on hyvä esimerkki siitä, kuinka suurestakin virastokolossista saa inhimillisen huolellisen massoittelun ja detaljoinnin avulla.


Sivistys- ja urheilutalo.Kuva: Rurik Wasastjerna. Sivistys- ja urheilutalo.Kuva: Rurik Wasastjerna.

Sivistys- ja urheilutalo kansalaisopistoineen ja teattereineen oli mittava panostus kulttuuriin. Eero A. Kajavan lennokkaan moderni-ilmeinen rakennus valmistui 1950-luvulla useassa vaiheessa.




1960-1979

Torikadun tornitalot: Reino Koivula 1970. Kouvolan Osuusmeijeri: Matti K. Mäkinen 1966. Kuva: Rurik Wasastjerna. Torikadun tornitalot: Reino Koivula 1970.Kuva: Rurik Wasastjerna.

Kouvolasta tuli kaupunki vuonna 1960. Kaupungin ensimmäisiä toimenpiteitä oli keskustan asemakaavakilpailun järjestäminen, jolla pyrittiin varautumaan vastaiseen kasvuun ja luomaan Kouvolalle kaupunkimainen ilme. Kilpailun voitti arkkitehti Reino Koivula. Ehdotus perustui pääosin kolmikerroksiseen rakentamiseen, avoimeen korttelirakenteeseen, puistojen lisäämiseen ja liikenteen sujuvoittamiseen. Sommitelman visuaalisen selkärangan muodostivat Salpausselän varrelle rakennettavat tornitalokolmikot, joilla on edelleen tärkeä kaupunkinäkymiä rytmittävä merkitys. Myös puistot ja aukiot ovat toteutuneet pitkälti Koivulan suunnitelmien mukaan.

Kaupungin kasvun myötä perustettiin uusia asuinalueita, joiden kaavoitus heijastaa rakentamisen muutosta kohti yltiörationaalista betonielementtilähiörakentamista. Pikku-Palomäki on vielä maaston muotoja seuraava orgaaninen kokonaisuus, Viitakumpu on hybridi, jossa tuulimyllykortteleita ympäröivät vapaasti ja vaihtelevasti sijoitetut taloryhmät, Eskolanmäki on puhdas 1970-luvun ruutukaava. Lähempänä keskustaa kerrostalorakentaminen pysyy maamerkkeinä toimivia tornitaloryhmiä lukuun ottamatta pienimittakaavaisena. Muuttuva rakennustekniikka näkyy 1960-luvulta alkaen rakennusten materiaaleissa ja julkisivusommittelussa.

Pikku-Palomäen asemakaava: Reino Hämäläinen 1962. Havainnekuva: RW. Pikku-Palomäen asemakaava: Reino Hämäläinen 1962. Havainnekuva: RW.
Kouvolan rautatieasema ja posti: Eero A. Kajava 1960. Kouvolan Osuusmeijeri: Matti K. Mäkinen 1966. Kuva: Rurik Wasastjerna. Kouvolan rautatieasema ja posti: Eero A. Kajava 1960. Kuva: Rurik Wasastjerna

1960-70-luvut ovat saaneet kielteisen leiman. Nopea kaupungistuminen, virasto- ja aluerakentamisen karkeus ja ylisuuri mittakaava sekä monen vanhan alueen purku johtivat ympäristön liian nopeaan muuttumiseen. Kouvolaan aikakausi tuotti kuitenkin myös huomattavan määrän myöhäismodernismin avainteoksia, joiden ansiosta Kouvolasta on tullut uuden arkkitehtuurin merkittävä keskittymä. Eero A. Kajavan suunnittelema rautatieasema ja posti (1960) raivaa tietä 1960-luvun lennokkaan keveälle ja teollisen systemaattiselle arkkitehtuurille.

Kouvolan rautatieaseman toimistosiiven aula: Eero A. Kajava 1960. Kouvolan rautatieaseman toimistosiiven aula: Eero A. Kajava 1960. Kuva: Rurik Wasastjerna.


Keskuskirkko: Jaakko ja Kaarina Laapotti 1978. Kouvolan Osuusmeijeri: Matti K. Mäkinen 1966. Kuva: Rurik Wasastjerna. Keskuskirkko: Jaakko ja Kaarina Laapotti 1978. Kuva: Rurik Wasastjerna.

Suuntauksen ikoni on teräksestä, alumiinista ja lasista rakennettu keskuskirkko, jonka 2. palkinnon voittaneen kilpailuehdotuksen mukaan suunnittelivat Jaakko ja Kaarina Laapotti (kilpailu 1971, toteutus 1978). Yhtä puhdaspiirteinen mutta syrjäisemmän sijaintinsa takia vähemmän tunnettu on Sakari Aartelon suunnittelema Lepolan siunauskappeli (1973). Aikakauden rationalistinen pohjavire saa komean ilmaisunsa myös Jyrki Kalkkeen

Uimahalli: Jorma Järvi 1962. Kouvolan Osuusmeijeri: Matti K. Mäkinen 1966. Kuva: Rurik Wasastjerna. Uimahalli: Jorma Järvi 1962. Kuva: Rurik Wasastjerna.

seurakuntakeskuksessa (1967), Väinö Vuorisen yhteiskoulussa (1963) ja kauppaoppilaitoksessa (1967), Olavi Soukan Mansikka-ahon koulussa ja liikuntahallissa (1971), Eeva Kepon keskuskeittiössä (1976), Olavi Soukan ja Eeva Kepon talouskoulussa (1974), sekä Juhani Kivikosken pääkirjastossa (1971). Jorma Järven uimahalli (1962) on puolestaan betonin salliman plastisen vapauden veistoksellinen ylistys.

Täysin uniikki ja osittain ajan virtauksia vastaan kulkeva kokonaistaideteos on Bertel Saarnion ja Juha Leiviskän suunnittelema kaupungintalo (1968), jonka tilallinen rikkaus nojaa kaupunkirakentamisen vuosisataisiin traditioihin, joita se pukee tinkimättömän moderniin arkkitehtuuriin.

Kaupungintalo: Bertel Saarnio, Juha Leiviskä 1968. Kuva Johannes Wiehn Kaupungintalo: Bertel Saarnio, Juha Leiviskä 1968. Kuva Johannes Wiehn

Kouvolan Osuusmeijeri: Matti K. Mäkinen 1966. Kuva: Rurik Wasastjerna. Kouvolan Osuusmeijeri: Matti K. Mäkinen 1966. Kuva: Rurik Wasastjerna.

Ainutlaatuinen kokonaisuus on myös Matti K. Mäkisen suunnittelema Kymenlaakson Osuusmeijerin teollisuuskompleksi, jossa rakenteellinen innovointi ja huolellinen suunnittelu on tuottanut modernin teollisuusarkkitehtuurin parhaimmistoon kuuluvan kokonaisuuden.



1970-luvun massiivista virastotalorakentamista edustavat Pohjolatalo (Castrén-Jauhiainen-Nuuttila 1977) ja Virastotalo II (Eero A. Kajava 1976).

Pohjolatalo: Castrén-Jauhiainen-Nuuttila 1977. Kuva: Rurik Wasastjerna. Pohjolatalo: Castrén-Jauhiainen-Nuuttila 1977. Kuva: Rurik Wasastjerna.

1980-2010

Kouvolan keskustan 1970-luvulla alkaneen näivettymiskehityksen kääntäminen on viime vuosikymmeninä ollut monen pohdinnan ja tutkimisen kohteena. Vuonna 1990 valmistunut Antero Markelinin yleissuunnitelma, ns. Markelinin visio, otti kantaa toiminnallisiin, kaupunkikuvallisiin ja liikenteellisiin kysymyksiin ja tarjosi pohjaa tuleville kehityshankkeille. Kansainväliseen rautatielinjaan nojaavan keskuksen potentiaalin toteutumista on pyritty edesauttamaan useilla kilpailuilla, joilla on tähdätty laadukkaan arkkitehtuurin kehystämän viihtyisän ja tasokkaita palveluja tarjoavan kaupunkitilan luomiseen.

Halkotorin alueen suunnittelukilpailun voittanut ehdotus: Pia Sopanen ja Ilkka Svärd 2006. Halkotorin alueen suunnittelukilpailun voittanut ehdotus: Pia Sopanen ja Ilkka Svärd 2006.

Merkittävä virstanpylväs keskustan kehittämisessä oli Manskin kävelykadun perustaminen vuonna 1998. Kilpailutöistä on toteutettu Arkkitehdit Anttila & Rusasen voittanut ehdotus asuin- ja liikerakennuksesta Aseman koulun tontill. Pohjola-talon eteläpuolelle on vuonna 2015 nousemassa Pia Sopasen ja Ilkka Svärdin kilpailuvoiton perusteella suunnittelema asuinkortteli. Sama arkkitehtipari voitti myös kilpailun Manskin kauppakeskuksen ja Keskuspuiston suunnittelusta. Ehdotus ei toistaiseksi ole johtanut jatkotoimiin. Myös arkkitehtitoimisto Larkas & Laineen ehdotus Matkakeskuksen yhteyteen rakennettavasta palvelukeskuksesta on jäänyt toistaiseksi suunnitteluasteelle.

Matkakeskuksen uudisrakennuksen perspektiiviluonnos: Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy 2010. Matkakeskuksen uudisrakennuksen perspektiiviluonnos: Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy 2010.


Parhaillaan on menossa Kouvolan keskustavisio 2030-hanke, joka pohjautuu Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailun voittaneeseen ehdotukseen “Oikotie", jonka on laatinut arkkitehtitoimisto Ajak Oy.

"Oikotie". Arkkitehtitoimisto AJAK Oy ja kaupallisena konsulttina Realprojekti Oy.

Kouvola-talo: Erkki Valovirta 1982 ja 1987. Kuva Rurik Wasastjerna Kouvola-talo: Erkki Valovirta 1982 ja 1987. Kuva: Rurik Wasastjerna

1970-80-lukujen vaihteessa rationalismi, järjestelmärakentaminen ja arkkitehtuurin vallitsevat paradigmat joutuivat kriisiin. Mm. uusien asuinympäristöjen epäonnistumiset ja vanhan arkkitehtuurin arvostuksen nousu johtivat kontekstiherkemmän työtavan etsimiseen. Pahimmillaan sorruttiin talojen ajatusköyhään kuorruttamiseen tekohistoriallisilla aiheilla. Parhaimmillaan paneutuminen paikan ja tehtävän vaatimuksiin tuotti aidosti uusia ratkaisuja kuten esim. Kouvola-talo (Erkki Valovirta: 1. vaihe 1982, 2. vaihe 1987). Kilpailuvoittoon perustuva työ nousi Kaunisnurmen vanhalle rautatieläisalueelle monimuotoisena mutta rakenteellisesti johdonmukaisena ja suuresta koostaan huolimatta ympäristön mittakaavaan sopeutuen.

Pieni mutta huolella tutkittu esimerkki uuden muotokielen etsinnästä on Mielakan hiihtokeskus (Eeva Keppo 1987), jossa Kouvola-talon tapaan suorakulmaisesta poikkeava geometria on tuottanut mieleenpainuvan ja vaihtelevan, samalla ehjän hahmon.

Hovioikeus: Hannu Jaakkola 1996. Kuva: Rurik Wasastjerna Hovioikeus: Hannu Jaakkola 1996. Kuva: Rurik Wasastjerna

1990-luvun paluu modernismiin uudelta pohjalta näkyy hovioikeuden talossa (Hannu Jaakkola 1996), jossa julkisivun kerroksellisuus, koordinaatistokäännökset ja harkitut materiaalivaihtelut tekevät neliömäisestä perushahmosta rikkaan ja monitulkintaisen.

Täydennysrakentamisen parhaita saavutuksia on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Paja Kasarminmäellä (arkkitehtitoimisto Nurmela-Raimoranta-Tasa / Teemu Tuomi 2010). Kontrastiteemaa äärimmilleen vievä luomus nojaa ujostelematta oman aikansa ilmaisuun luoden uuden, aluetta rikastuttavan elementin.

Paja: Arkkitehtitoimisto Nurmela-Raimoranta-Tasa ja Teemu Tuomi 2010. Kuva: Rurik Wasastjerna Paja: Arkkitehtitoimisto Nurmela-Raimoranta-Tasa ja Teemu Tuomi 2010. Kuva: Rurik Wasastjerna