Peruskoulun erityisopettaja

Kouvolan kaupungin perusopetuksessa on haettavana:

Peruskoulun erityisopettajan virka (10869) toistaiseksi alkaen 1.8.2022. Kyseessä on konsultoivan erityisopettajan virka, joka sisältää noin yhden päivän viikossa laaja-alaisen erityisopettajan työtä nimetyllä koululla sekä konsultoivan erityisopettajan työtä koko kaupungin alueella. Konsultoiva erityisopettaja toimii erityisen tuen koordinaattorin työparina jalkautuen kentälle haastavimmissa oppilasasioissa koulujen oman henkilökunnan tueksi. Työtehtävä sisältää myös erityisen tuen prosessien kehittämiseen ja oppilasasioiden valmisteluun liittyviä tehtäviä. Konsultoivan erityisopettajan työtehtäviä voidaan räätälöidä tehtävään valittavan henkilön omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Konsultoivan erityisopettajan työpiste sijaitsee kaupungintalolla. Virkaa aiemmin hakeneet otetaan huomioon.

Konsultoivan erityisopettajan työssä vaaditaan kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon sekä oman työn aikatauluttamiseen. Hyvät vuorovaikutustaidot, ratkaisukeskeisyys, joustavuus tilanteiden muuttuessa sekä oppilaslähtöinen ajattelu ovat konsultoivan erityisopettajan työssä tärkeitä ominaisuuksia, joita toivomme virkaan valittavalta henkilöltä. Virkaan valitulle tarjoamme mahdollisuuden päästä hyödyntämään ja kehittämään omaa osaamistaan näköalapaikalle koko Kouvolan kaupungin erityisen tuen kentälle.

Viran ensimmäinen sijoituspaikka: Eskolanmäen koulu

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti.

Virkaa täytettäessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Tutkinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen työhaastattelun yhteydessä.

Tehtävään valitun on esitettävä annetussa määräajassa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/02) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta.

Sivun alkuun