Lasten erityisohjaaja

Haluamme tarjota Suomen parhainta varhaiskasvatusta. Tule varhaiskasvatuksen osaajaksi Kouvolaan!

Haemme lasten erityisohjaajaa määräaikaiseen tehtävään
ajalle 1.8.2022 – 2.6.2023 Peippolan päiväkotiin.

Työssä edellytetään valmiutta kohdata erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään sekä kykyä tehdä yhteistyötä muiden varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on lasten ja nuorten erityisohjaaja, koulunkäynninohjaaja tai muu soveltuva perustutkinto.

Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Sekä esitettävä annetussa määräajassa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/02 mukainen rikosrekisteriote.

Tutkinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen työhaastattelun yhteydessä. Noudatamme neljän (4) kuukauden koeaikaa.

Peippolan päiväkoti on toiminut vuodesta 1988 Elimäen kirkonkylässä, Peippolan kartanoalueella.
Toiminnassa on pyritty kunnioittamaan vanhaa kartanoperinnettä mahdollisuuksien mukaan. Lapsiryhmien nimet ovat näkyvin osoitus perinteestä: Muonamiehet, Piiat ja Rengit, Pehtoorit sekä Torpparit.

Päiväkoti on vuorohoitoa tarjoava yksikkö. Päiväkoti toimii pedagogisen pienryhmätoiminnan periaatteella ja toiminnassa painotetaan lasten liikkumista.

Sivun alkuun