Alueiden käytön asiantuntija

Haemme alueiden käytön asiantuntijaa Kouvolan kaupungille määräaikaiseen virkaan 1.1.2026-31.12.2026 väliselle ajalle.

Alueiden käytön asiantuntijana vastaat kaduilla ja yleisillä alueilla tehtävien töiden lupahakemusten tarkastamisesta ja niihin liittyvästä päätöksenteosta ja valvonnasta. Lupahakemukset koskevat KpL 14 a §:n mukaisia kaivuuilmoituksia sekä RakL 131 §:n mukaisia sijoittamissopimuksia.
Viran tehtäviin kuuluu myös liikenteenohjaussuunitelmien hyväksyminen. Tämä edellyttää, että virkaan valittavalla on Tieturva 2 -pätevyys.

Tehtävään kuuluu myös em. töihin liittyvät asiakaspalvelutehtävät.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto ja alan tuntemus.

Viran menestyksekäs hoitaminen edellyttää sähköisten lupa- ja varausjärjestelmien hallintaa, erinomaisia kirjallisia ja suullisia vuorovaikutustaitoja, itsenäistä tiedonhankintaa, paikkatieto-osaamista sekä talous- ja laskutusosaamista sekä virkatehtäviin liittyvien lakien (mm. rakentamislaki, kunnossapitolaki, tieliikennelaki) ja suunnitteluohjeiden tuntemusta.

Alueiden käytön asiantuntijan työpiste on sijoitettu Savonkadulle, Marjoniemen toimipisteeseen. Tehtävään kuuluu paljon kaivutöiden katselmuksia (katuympäristössä) ja viran hoitaminen edellyttää siten omaa autoa (ja sen ajokorttia). Työskentelet tiimissä, jossa työtä tekee kanssasi vakituinen alueiden käytön asiantuntija sekä määräaikainen valvoja.

Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan.

Hakemukset tulee jättää viimeistään 20.11.2025 klo 23:59.

Tarjoamme kilpailukykyiset palvelussuhteen ehdot, hyvät henkilöstöedut (mm. ePassi) sekä mielekkään työympäristön. Henkilöstön työhyvinvointia ja osaamista kehitetään suunnitelmallisesti.

Rakkaudesta lajiin – Tule kehittämään Kouvolaa! https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kouvolan-kaupunki/tekniikka-ja-ymparisto/

Kouvola, asuminen ja ympäristö: https://www.kouvola.fi/asuminen-ja-ymparisto/

Kouvola, näköisesi paikka: https://www.kouvola.fi/nakoisesi-paikka/

Sivun alkuun