Maatilan yrityspalkinto myönnettiin Hannolan tilalle

Maaseutulautakunta myönsi kokouksessaan 7.10.2020 vuoden 2020 Maatilan yrityspalkinnon Maatalousyhtymä Lasse ja Matti Hannolalle.

Hannolan tilalla Elimäellä on tehty pitkäjänteistä jalostustyötä noin viidenkymmenen vuoden ajan, aluksi sikojen ja hevosten jalostuksen parissa ja sitten Charolais-lihanautojen jalostajana. Hannolat ovat saaneet tunnustusta jalostustyöstään ja jalostuseläimet ovat saaneet monia palkintoja. Jalostuseläinten kauppaa on käyty myös ulkomailla, jonka johdosta verkostot on ulotettu kotimaisten kasvattajien lisäksi myös ulkomaalaisiin kollegoihin.

Matti ja Lasse Hannola ovat kehittäneet vuosien varrella maatilaansa myös kasvattamalla peltoalaa ja erikoistumalla suoramyyntiin ja koneurakointiin.

Maatalousyhtymä Lasse ja Matti Hannola on onnistunut erimerkiksi kelpaavalla tavalla kehittämään maaseutuyrityksestä monialaisen kokonaisuuden hyödyntäen osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä suhtautuen intohimolla työhönsä.