Joukkoliikenteen kesäaikataulut voimaan 7.6. – Kouvolan bussit saavat myös uuden nimen

Kesäaikataulu tuo muutoksia joukkoliikenteen aikatauluihin ja joihinkin reitteihin. Myös Kouvolan joukkoliikenteen nimi muuttuu kesän kynnyksellä. Jatkossa bussimatkaajia liikuttaa Koutsi.

Kouvolan joukkoliikenne siirtyy kesäaikatauluun maanantaina 7. kesäkuuta. Kesäaikataulu on voimassa 9. elokuuta asti ja löytyy kaupungin nettisivulta.

Painettu aikatauluvihko tulee jakoon Bussimatkatoimistoon, paikallisliikenteen busseihin ja kirjastoihin.

Kesäaikataulu tuo muutoksia muutamiin linjoihin. Suurimmat muutokset koskevat linjoja 1, 12, 15 sekä 4 ja 5. Myös muilla linjoilla voi olla pieniä muutoksia, joten aikataulut kannattaa tarkistaa ennen pysäkille lähtöä.

  •  Linjalle 1 on lisätty Lapinmäen pysäkillä Voikkaantien ja Brejlinintien risteyksessä käyvien vuorojen määrää. Näin joukkoliikenne tuo lähemmäs Virtakiven vierasvenesatamaa. Kesäaikana Lapinmäelle kulkee arkisin seitsemän, lauantaisin kahdeksan ja sunnuntaisin kuusi vuoroa.
  •  Linja 12 kiertää kesäkaudella Tykkimäen huvipuiston kautta silloin, kun huvipuisto on auki.
  •  Verla-Repovesibussi eli linja 15 palaa liikennöimään kesäkaudeksi. Linja ajaa viikonloppuisin kaksi kertaa päivässä Verlaan ja Repoveden Lapinsalmen portille ja takaisin. Reitti on sama kuin edelliskesinä eli kulkee Kuusankosken ja Voikkaan kautta, mutta aikataulut ovat hiukan erilaiset. Jälkimmäinen paluuvuoro Repovedeltä lähtee nyt 25 minuuttia myöhemmin.
  •  Linjoilla 4 ja 5 käytössä on kesäajan aikataulut. Elimäellä linjan 4 kesäajalle on omat aikataulut, Valkealan linjalla 5 ajetaan kesäaikaan myös Repoveden kautta, toisin kuin talvella.
  •  Palvelulinja Anja liikennöi kesällä 2021 samoilla aikatauluilla kuin talvikaudellakin. Tiistaiaamun lähtöaika on kuitenkin siirtynyt puoli tuntia myöhemmäksi. Myös reittiä keskustassa muutettu. Näistä kerrotaan tarkemmin erikseen.

Ajantasaiset reitit ja aikataulut löytyvät reittioppaasta.

Pysäkeillä olevat aikataulut vaihdetaan kesäkuun alussa, kun kesäaikataulut ovat tulleet voimaan. Vaihtotyössä kuluu joitakin päiviä. Jos katsot aikataulua pysäkillä, kannattaakin tarkistaa, että se on jo vaihdettu.

Kesän matkoilla käteviä ovat myös mobiililiput, joita voi ostaa puhelimen Waltti Mobiili -sovelluksesta. Vaihtoehtoina mobiililipussa ovat kertalippua edullisemmat kertaliput, 24 tuntia voimassa oleva vuorokausilippu ja 30 vuorokauden kausilippu.

Kouvolan joukkoliikenne on nyt nimeltään Koutsi
-myös visuaalinen ilme uudistuu

Kouvolan joukkoliikenne saa uuden nimen ja visuaalisen ilmeen. Joukkoliikenteen uusi nimi on nyt kouvolalaisten itse ideoima Koutsi.

Nimi valittiin kuntalaiskyselyssä ja -äänestyksessä viime vuoden elo-syyskuussa. Mukana oli viisi kuntalaisten joukkoliikenteelle keksimää nimeä, Koutsi sai 42 prosenttia annetuista äänistä.

Nimenä Koutsi on helposti yhdistettävissä Kouvolaan ja sopii linja-autoa ja valmentajaa merkitsevänä kuvaamaan aktiivisen urheilukaupungin joukkoliikennepalveluita.

Myös joukkoliikenteen visuaalinen ilme uudistuu. Uusi ilme logoineen ja värimaailmoineen on Kouvolan kaupungin uuden visuaalisen ilmeen mukainen. Sen värimaailma pohjaa Utin mäntykankaisiin, Kasarminmäen punatiileen ja Kymijoen väriin. Tehostevärinä on neonkeltainen.

Joukkoliikenteessä visuaalinen ilme otetaan käyttöön vaiheittain. Ensimmäisenä se näkyy aikatauluvihkossa, sosiaalisessa mediassa ja muissa viestinnän ja markkinoinnin materiaaleissa. Myöhemmin ilmeen voi bongata myös bussien kyljistä.

Koutsi-brändillä kaupunki haluaa tehdä joukkoliikennettä tunnetummaksi ja houkutella uusia matkustajia joukkoliikenteen pariin. Uuden nimen lisäksi myös palvelutasoa ja matkustajien saamaa tietoa, kuten esimerkiksi reittiopasta ja näyttötauluja, pyritään kehittämään niin, että busseilla matkaaminen olisi toimivaa, palvelevaa ja houkuttelevaa.

Lisätietoja:

joukkoliikenne(at)kouvola.fi

Petri Vainikka, joukkoliikennepäällikkö, p. 0206156635, petri.vainikka@kouvola.fi

Hyvärinen Juulia, joukkoliikennekoordinaattori, p. 0206159077, juulia.hyvarinen@kouvola.fi

Koutsiin liittyvät asiat: Elina Porkka, brändipäällikkö, p. 0206159030, elina.porkka@kouvola.fi