Kylät ja kyläyhdistykset
Kouvola on merkittävä maaseutukaupunki. Vapaa-ajan asunnoista suurin osa
sijaitsee maaseudulla. Moni mökkiläinen tunnistaa myös kuuluvansa
johonkin kylään eli he ovat myös kyläläisiä. Kylässä voi olla kauppa,
koulu, kylätalo tai jokin muu yhdistävä rakennus. Koulut ja kaupat ovat
maaseudulta käyneet vähiin ja kyläkoulua yleisempi rakennus onkin
kylätalo. Usein lakkautettu koulu palvelee kylätalona. Kyläyhdistys
omistaa talon ja asukkaat pitävät sitä yllä talkoovoimin.
|
Vapaa-ajan asukkaat ovat erittäin tervetulleita mukaan kylien
toimintaan. Usein kesäasukkaat ovat aktiivisia mm. historiikkien
kirjoittajina, kesäteatteriporukan jäseninä ja esilaisten tapahtumien
järjestäjin
|
|
Kylien neuvottelukunta
Kouvolan kaupunki on perustanut Kylien neuvottelukunnan, jotta tieto kulkisi paremmin kaupungin organisaation ja kylien välillä. Neuvottelukunta kokoontuu n. neljä kertaa vuodessa. Jäseneksi on kutsuttu yksi henkilö kustakin toimivasta kylästä (kylän yhdistys nimeää). Kaupunginhallitus on nimennyt kaksi edustajaansa.
Kouvolan kyläkirja 2011
Anjalankosken kylät
Jaala näkyvissä
Kymenlaakson Kylät ry
Valkealan kylät ry