Talousvettä toimittava laitos
Vesilaitos määritellään vesihuoltolaissa (119/2001) ja terveydensuojelulaissa (763/1994).
Vesilaitoksen tulee huolehtia siitä, että sen toimittama talousvesi täyttää laissa ja asetuksissa säädetyt laatuvaatimukset.
Talousvettä toimittava laitos
Talousvettä toimittavalla laitoksella tarkoitetaan laitosta, joka toimittaa vesijohtovettä tai pulloissa tai säiliöissä myytävää vettä talousvetenä käytettäväksi. Vesihuoltolaitos on vesilaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta eli vedenhankinnasta ja/tai viemäröinnistä sen omistuspohjasta riippumatta. Kyseessä voi siis olla kunnan, yksityisen osakeyhtiön tai vesiosuuskunnan omistuksessa oleva vesilaitos.
Iso vai pieni talousvettä toimittava laitos
Vesihuoltolaitos
Iso talousvettä toimittava laitos eli vesihuoltolaitos kuuluu vesihuoltolain soveltamisalaan. Vesihuoltolaitos on laitos, joka toimittaa vettä tai vastaanottaa jätevettä yli 10 m
3 päivässä tai palvelee yli 50 henkilöä, jos se palvelee useampaa kuin muutamaa kiinteistöä.
Pieni vesilaitos
Viittaus yhdyskunnan vesihuollosta huolehtimiseen rajaa vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolelle laitokset, jotka huolehtivat vain yksittäisen tai muutaman kiinteistön vesihuollosta. Tällaisia olisivat esimerkiksi matkailuyritysten tai varuskuntien omat laitokset. Näiden pientenkin vesilaitosten toimintaa säätelevät yksityisoikeudelliset säädökset sekä vesilaki ja terveydensuojelulaki.
Laitoksen koon määrittäminen:
- Vesihuoltolaitos on > 50 henkilölle tai > 10 m3 /vrk vettä toimittava laitos
- Pieni vesilaitos on < 50 henkilölle ja < 10 m3 /vrk vettä toimittava laitos
Talousvettä toimittavan laitoksen hyväksyminen
Terveydensuojelulain (763/1994) 18 §:n mukaan talousvettä toimittavan laitoksen on haettava toimintansa hyväksymistä kunnan terveydensuojeluviranomaiselta viimeistään 3 kk ennen toiminnan aloittamista.
Hyväksymistä on haettava myös, jos vedenottoa tai vedenkäsittelyä muutetaan tai jakelussa tapahtuu talousveden laadun kannalta olennaisia muutoksia. Kunnan terveydensuojeluviranomainen varaa alueelliselle ympäristökeskukselle tilaisuuden antaa hakemuksesta lausunto.
Hakemus talousvettä toimittavan laitoksen hyväksymiseksi. (doc) (pdf)
Veden laadun valvonta
Kunnan terveydensuojeluviranomainen valvoo jaettavan veden laatua.
Vesihuoltolaitoksen vedenlaatu määräytyy STM:n asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (461/2000) mukaan. Vesihuoltolaitoksen on lisäksi tehtävä valvontatutkimusohjelma, jolle löytyy malli
Valviran nettisivuilta. Valvontatutkimusohjelma tehdään yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa.
Pienille vesilaitoksille on olemassa STM:n asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001). Pienen vesilaitoksen on lisäksi tehtävä näytteenottosuunnitelma tai valvontatutkimusohjelma. Suositeltavaa olisi, että pienetkin vesilaitokset tutustuisivat Valviran laatimaan valvontatutkimus-malliohjelmaan.
Joissakin tapauksissa vesilaitos saattaa toimittaa vettä toiselle vesilaitokselle. Tällöin kumpikin vesilaitos vastaa veden laadusta oman verkostonsa alueella. Toisen vesilaitoksen verkostosta saavan vesilaitoksen näytteenottotiheyttä ja -parametrejä voidaan tietyissä tapauksissa harventaa. Vesilaitoksella tulisi olla desinfiointivalmius kontaminaatiotapauksen varalta.